Lue keskustelun säännöt.
Musta tuntuu että olen todellinen epäonnistuja.
18.06.2012 |
Mä olen yhden lapsen yksinhuoltaja.
Teen töitä ja hoidan lapsen hyvin.
Mutta kodista en jaksa pitää huolta.
Ainakaan tarpeeksi hyvin.
Aina jossain on sotkua ja en vaan millään jaksaisi jynssätä lattioita. Saunakin pitäis pestä ja ikkunat ja joka paikka.
Rahaa ei ole mihinkään ja aina väsyttää..
Minulla on miesystävä joka rakastaa minua, mutta minä en jaksaisi häntäkään enää.. olen jotenkin aivan masentunut. Ärsyynnyn kaikesta mitä hän sanoo. En ole ilkeä hänelle mutta en vaan jaksaisikaan enää häntä.
Lastani rakastan niin paljon ja huolehdin hänestä kyllä hyvin..
Itsestäni en oikein jaksa eikä ole rahaakaan huolehtia..ulkonäöllisesti
En jaksa harrastaa liikuntaa..
Kesä ja kuumuus saa mut voimaan pahoin.
Tekis mieli vaan levätä mutta siitä tulee huono omatunto.
Mitä ihmettä mun täytyy tehdä että saan tän kodin kivannäköiseksi...ei ole rahaa ostaa uusia kalusteita ja lapsi on aikoinaan tahmanäpeillään pilannut sohvan ja sohvatuolin :D
Kommentit (5)
sullahan on aika hurjat tavoitteet itsellesi, jos kaiken pitäisi olla tiptop. Tiedätkö ketään, joka oikeasti pystyisi siihen? Ja jolla ei parisuhteessaan olisi myös kyllästymisen ja kriisien paikkoja? Ole vähän armollisempi itsellesi, niin varmasti olo vähän helpottuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä itse vai joku muu?
Onko kaikissa muissa lapsiperheissä sitten aina ihan koko koti siisti? Minä en tunne yhtään sellaista perhettä, joka kodissa on joku paikka, joka odottaa siivousta/laittamista.
Oletko kuullut sellaista ajatusta että negatiivisuus vetää negatiivisuutta puoleensa? Eli jos hoet itsellesi että olet epäonnistunut ja huono, niin se tunne ja tilanne vaan pahenee. Mitä jos sen sijaan alkaisit ajatella itsestäsi mukavasti ja ihanasti? Tekisit sitä, mistä pidät, alkuun vaikka lepäisit kunnolla. Olet sen arvoinen :).
Ja rahasta, olen itsekin köyhä kuin kirkonrotta, ja viettänyt unettomia öitä rahahuolien takia. Tiedän, miten se painaa. Nyt en enää jaksa rahaakaan murehtia. Kyllä sitä aina elämiseen riittää ja jos jotain huonekaluja tms. isompia tekee mieli, niin sitten koitan säästää niihin.
välillä lattioiden olla likaiset ja leluja ympärillä.
Mutta mun äiti soittaa mulle päivittäin ja sättii siitä että mun kodissa oli viimeksi tiskiä kun se kävi ym ym.
Ei se kuitenkaan itse koskaan tarjoutuisi auttamaan.
Enkä todellakaan ajattelekkaan että äiti siivoaisi aikuisen tyttärensä kotia.
Mutta toi sättiminen saa mielen tosi alas.
Sitten toinen asia on väsymys. Kun pääsee töistä ja lähtee bussilla ja siitä päiväkotiin ja sitten kotiin...pahinta se on talvityrskyissä tai kesäkuumalla.. Ihaninta on sitten päästä kotiin ja syödä ja levähtää.
Monesti oon ollut niin väsynyt että epäilen olevani sairas. Mutta ei mulla ole kuin kilpirauhasen vajaatoiminta, joka sekin verikokeissa todettu että olis raja-arvoissa..
Jospa lopettaisit täydellisyyden tavoittelun, et sinä sillä muuta voita kuin stressin ja masennuksen. Jos johonkin näistä asioista haluat puuttua, niin rupea liikkumaan vaikka kerran viikossa, voi piristää.
jos et jaksa kämppääs siivota. Tiedän tunteen.
Mä olen kahden lapsen yh ja muuten speksit on aika lailla samat. Avomies on ja tuntui yhdessä vaiheessa että en jaksa sitä ja sain ihme raivokohtauksia. SItten älysin poistattaa kierukan ja johan olo helpottui.
En todellakaan jaksa siivota kotia. Tavarat on nyt ihan hujan hajan ja ahdistaa. Aamulla aattelin, että töiden jälkeen siivoan, mutta tässä sitä istutaan :)
Itsestäni jaksan kyllä pitää huolta ja laittautua ja käydä jopa joskus lenkillä, mutta kodin siivoaminen. EIh. Outoa, sillä suurimpia nautintoja on mulle tulla puhtaaseen ja siistiin kotiin, mutta silti se tuntuu niin työläältä.