Kuinka monta tuntia päivässä koululaisesi saa olla kavereiden kanssa loma-aikaan?
Hengaako ulkona aamusta iltaan vai onko aika jotenkin rajoitettua?
Kommentit (7)
Meille saa tulla myös yökylään. Vaikka olisivat 2 vuorokautta yhtäsoittoa.
Omat vastuualueet pitää hoitaa, eläinten hoidot ja välillä käydä syömässä, mutta muutoin lomalla saa olla vapaasti.
Minä haluan nähdä lastani ja pitää häneen yllä hyvää yhteyttä, vaikka hän onkin lomalla.
Niinpä jokin 6 h on maksimi kavereiden kanssa olemiseen, eikä sekään onnistu joka päivä. Meillä on hoitaja kotona muuten kuin vanhempien loma-aikana, ja hoitajan aikana ollaan kavereiden kanssa. Illat ollaan sitten yhdessä vanhempien kanssa. Vanhempien loman aikana voi olla kavereiden kanssa pitkin päivää, mutta silti enemmän valveillaolotunteja vanhempien kanssa kuin kavereiden kanssa.
Lapsi menee kolmannelle.
mutta lähes joka päivä haluaa olla myös yksin. En kyllä nyt kouluaikaankaan hirveästi rajoita kavereiden kanssa olemista. Sitten kun läksyt on tehty ja välipala syöty, saa olla vaikka koko loppupäivän pihalla/kavereilla. Tyttö on ekalla.
Saavat olla kavereiden kanssa ihan niin paljon kuin tahtovat, mutta lapset itse tahtovat olla välillä omissa oloissaan tai ehdottelevat "perheiltaa" tai yhteistä saunailtaa, grillausta yms. Perheen yhteistä aikaa tulee ihan luonnollisesti.
Ainoastaan syömään ja jos reissuille mennään niin sitten pitää olla mukana.
Pikaisesti käy välillä ruuan nauttimassa lähinnä parvekkeella ja menee taas. Juoksentelee pitkin omia pihoja ja leikkipuistossa.Käy kirjastossa, sukulaisilla, rakentelee metsässä kaikenlaista jne.