Ikää 31 v., suhteessa 15 vuotta. Vasta nyt lapsentekoon. Mikä tässä nyt mättää muiden mielestä?

Todennäköisesti olette ensin opiskelleet, sitten hankkineet vakityöpaikat ja matkustelleet ja nyt on tullut se tunne, että lapselle olisi tilaa. Hienoa!



En missään nimessä koe, että vasta nyt, mutta sen verran kuitenkin kerron elävästä elämästä, että ystävälläni oli myös takana pitkä suhde, ja 32-vuotiaana kävi ilmi, että mies oli pettänyt jo useamman vuoden. Erohan siitä tuli. Ystäväni oli 36-vuotias, kun löysi uuden miehen, 37-vuotias, kun muuttivat yhteen, 38-vuotias, kun menivät naimisiin ja 39-vuotias, kun sai esikoisensa. Perheessä on jo kaksi lasta, joten siltä osin tämä päättyi hyvin.



Yritän kai sanoa, että sillä varovaisuudella saattaa joskus olla tarkoituksensakin - monessakin mielessä.

vuosikausia, ennen lapsia, kihlautumista ja naimisiinmenoa. Että sain kuulla jäkätystä siitä, että ei se mies sua oikeasti tahdo ja ei tuo teidän homma kyllä onnistu kun ette mitään saa aikaan.



Lopputulos on se, että minä olen yhä pitkässä suhteessa ja naimisissa onnellisesti. Lapsiakin on muutama, ja tehty 3-kympin paremmalla puolella.



Pahin asiasta mesoaja on tehnyt samassa ajassa lapsia kolmelle miehelle, ollut 2 kertaa naimisissa ja 2 kertaa suhde eteni vain kihloihin asti. Nyt on yksin, mutta tietysti huiman paljon kokeneempana kuin minä. Mutta taidan olla meistä se onnellisempi.

kuin jotain vanhan polven ihmisiä joiden mielestä pitäisi muutaman vuoden sisällä yhteenmenosta alkaa lapsia tekemään.

tuossa yhdessä ketjussa, jossa 28 vuotias nainen kyseli, että mikä todennäköisyys hänen on jäädä lapsettomaksi suhteen loputtua joku kirjoitti, että ei käsitä miten ei vielä kahdeksan vuoden jälkeenkään ole tehneet suhteeseen lapsia.





Ap

up

Me ollaan seurusteltu 3,5 vuotta ja eräälle ns. kaverilleni on hirveä ongelma, ettei meillä ole _vieläkään_ lapsia.



Voi ei!

Ollaan oltu myös 15 vuotta yhdessä, meillä on kaksi isompaa lasta ja kolmas tulossa. Jotenkin tuntuu oudolta ajatukselta, että miten ei vielä olisi yhtään lasta...



Yksi tuttavani sai tässä vaiheessa ensimmäisen. Heillä tilanne on ollut se, että suhde on mennyt koko ajan ylä- ja alamäkeä, ei ole ollut stabiilia hetkeä vauvan yrittämiselle... Pari vuotta sitten oli tällainen pidempi hyvä kausi ja vauva sai alkunsa. No, ei se hyvä kausi kauaa kestänyt ja aika paljon on ehtinyt raskauden ja vauva-ajan aikana tapahtua.

Mä täytän 32 vuotta

Ollaan oltu myös 15 vuotta yhdessä, meillä on kaksi isompaa lasta ja kolmas tulossa. Jotenkin tuntuu oudolta ajatukselta, että miten ei vielä olisi yhtään lasta...

Yksi tuttavani sai tässä vaiheessa ensimmäisen. Heillä tilanne on ollut se, että suhde on mennyt koko ajan ylä- ja alamäkeä, ei ole ollut stabiilia hetkeä vauvan yrittämiselle... Pari vuotta sitten oli tällainen pidempi hyvä kausi ja vauva sai alkunsa. No, ei se hyvä kausi kauaa kestänyt ja aika paljon on ehtinyt raskauden ja vauva-ajan aikana tapahtua.

Mutta se ei mennytkään sitten ihan niin... Olen kyllä tulut suht helposti raskaaksi, mutta on tullut keskenmeno ja kohdunulkoinen raskaus kuukausien yrityskieltoineen.

Aikaa siis on kulunut. Elämäntilanne on parantunut siinä suhteessa, että molemmilla on nyt vakityöt ja olemme ostaneet oman kodin.

Itse olen varmistunut siitä, että haluan tulla äidiksi. Mies on menetysten myötä kypsynyt myös haluamaan lasta ihan tosissaan.

Ap

kyllä ihmetellään toisinkin päin. Arvostelijoita riittää aina. Meillä oli jo kolme lasta (ei kaksosia) kun olimme olleet mieheni kanssa yhdessä vajaat 5 vuotta.



Sitäkin sopi arvostella. "Liian äkkiä lapsia, ei parisuhde kestä, blaa blaa blaa".

ja oltiin oltu myös 11vuotta yhdessä ennen kuin tehtiin/saatiin lapsi.



Mulla loppu vuosina kasvoi vauvakuume niin isoksi, että miehen oli lopulta annettva periksi :) ja siis toki itsekin toivoi lasta, mutta pelkäsi hirveästi. Nyt lapsi 4v ja parisuhde todellakin koetuksella enkä tiedä kestääkö...



Elämä muuttuu ja vaikka kuinka suunnitellaan ja uskotaan että kaikki menee hyvin niin muutosta ei voi pysäyttää...



Onnea teille vauvan yritykseen :)

Mutta itse sain ensimmäisemme 32 vuotiaana. Pari suhteessa oltiin oltu silloin jo 16 vuotta



Ja edelleen samassa suhteessa ollaan ... 26 vuotta. Ja mikä tässä muita häiritsee niin ei olla naimisissa vieläkään ja pahimmat arvostelijat vetää jo kolmatta kierrosta ;)

Meillä oli yhteistä taivalta takana 18 vuotta, kun eka lapsi syntyi. En huomannut kenenkään asiaa edes ihmetelleen, saati että se olisi häirinnyt ketään. Tiedän toki, että molemmin puolin isovanhemmat toivoivat kovasti lastenlasta, mutta ei siitä meille maristu, toki oli heillekin selvää että teemme asiat omaan tahtiin.

En usko että olet niin ihmeellinen ja merkittävä tyyppi, että ympäristö sen kummemin sun ratkasuja tai elämääs pohtisivat. Eikähän jokaisella ole omakin elämä elettävä.

Itse olen 34 ja seurustellut 10 vuotta. Vuosi sitten muutimme isompaan kämppään jonka remontoimme asumiskuntoiseksi, ja samalla aloitin oman yrityksen. Miehellä hyvä työpaikka ollut pidempään, itse olen opiskellut ja kehittänyt yritysideaani. Seurustelun alussa aikaa meni myös suhteen rakentamiseen kestävälle pohjalle. Kesti vuosia, että opimme mm. riitelemään rakentavasti ja todella ymmärtämään toisiamme. Nyt suhteemme on sellainen, johon on lastenkin hyvä tulla, joten yritämme ensimmäistä lasta. Olisimme esikoisen saaneetkin vielä tämän vuoden puolella, mutta raskaus meni kesken. Yritys siis jatkuu, ja toivottavasti ensi vuonna meistä tulee vanhemmat.

Teet lapsia nuorena=olet teiniäiti, joka on tehnyt lapset liiiiian nuorena, tai sitten sukulaiset supisee että "niille tuli vahinko"



Teet lapsia yli 30-vuotiaana=sukulaiset supisee, että "onkohan niissä vikaa, kun lapsia ei kuulu?"



Olet ollut miehesi kanssa pitkään yhdessä ja sitten teette lapsia=jälleen supistaan onko niissä vikaa ja/tai hoidoilla ovat varmaan lapsen saaneet.



Teet lapsia, vaikka olet ollut vasta lyhyen aikaa miehen kanssa=sukulaiset supisee, että on tainnut vahinko käydä tai ei ne kestä vauva-arkea, eroavat kumminkin.



Se on ihan sama, milloin niitä lapsia päättää ruveta tekemään, aina löytyy joku pahansuopa länkyttäjä joko kavereista tai sukulaisista.



T: 34-vuotias taaperon äiti ja tällä hetkellä rv39.

miten se teidän elämäänne vaikuttaa vaikka jotain muuta (tuttavaa, sukulaista?) häiritsee? Itse sain esikoisen reilusti yli 30v ikäisenä yli 10v yhteiselon jälkeen. Suhde vakaalla pohjalla, talous vakaa (asunto maksettu), opiskelut kaukana takana ja maailmaa ehditty kiertää kaksin riittävästi. Jokainen voi valita oman tapansa elää eikä kaikkea tarvitse tehdä aina samassa järjestyksessä tai tietyn ikäisenä.

Paitsi että ollaan asuttu jo yhdessä se 26 vuotta, eli parisuhdevuosia on hieman enemmän.

Mutta itse sain ensimmäisemme 32 vuotiaana. Pari suhteessa oltiin oltu silloin jo 16 vuotta Ja edelleen samassa suhteessa ollaan ... 26 vuotta. Ja mikä tässä muita häiritsee niin ei olla naimisissa vieläkään ja pahimmat arvostelijat vetää jo kolmatta kierrosta ;)

Nyt meillä on 6v poika ja reilun kuukauden ikäinen tyttövauva ja ikää vajaa 40v. Kyllähän ihmiset ihmetteli miks meille ei tuu vauvaa ja osa povasi lapsettomuutta, mutta itse oltiin vaan haluttu asia niin ja sitten kun alettiinkin yrittämään lasta, ei se onnistunutkaan kädenkäänteessä... :(



Mutta nyt ollaan ainakin vanhempia ja viisaampia ja molemmilla vakityöpaikat ollu jo pitkään ja opintolainat maksettu, joten en kadu mitään!



Tsemppiä!