Yksin parisuhteessa ja muutenkin yksinäinen

Meillä varmaan menee ihan hyvin, mutta mä tunnen olevani henkisesti niin yksin tässä parisuhteessa. Mistään ei mies puhu mitään, ihan kuin ei kiinnostaisi mitä muulle perheelle kuuluu. On kuin joku perässä vedettävä kivireki, jolla oma-alotteisuus on täys nolla ja aina mun on koordinoitava kaikki.

Kaikki pitävät mua hirveän sosiaalisena ja luulevat mulla olevan laajan ystäväpiirin. Olen kyllä puhelias ja tuttuja tulee aina vastaan, mutta muuten olen niin yksinäinen. Aiemmin oli muutamia läheisiä ystäviä, joiden kanssa puhuttiin kaikesta. Nyt ollaan jotenkin työ- ja perhe-elämän myllerryksessä etäännytty eikä nähdä juuri koskaan. En tunne heitäkään oikeastaan enää lainkaan ja tapaamiset varmaankin muuten jäisivät kokonaan ellen olisi usean heidän lastensa kummina.

Kohta on taas juhannus tulossa ja olisi niin ihanaa, jos meilläkin olisi joku todella tärkeä ystäväperhe yötöntä yötä juhlistamassa. Kaikenlaisia hännystelijöitä mökillemme kyllä koittaa itse itseään kutsua, mutten heistä sinne tahdo ketään vaan jonkun todella merkityksellisen porukan. Miten mun elämä on mennytkin tällaiseksi, että kaiken hyvän takana olen näin yksinäinen?