Humalaiset vanhemmat: Millaisia ajatuksia sinulla oli lapsena

Miltä itsestäsi tuntuisi jos kotonasi odottaisi känniset ihmiset milloin tahansa? Vitutti, ahdisti se ettei sille voinut mitään, pelotti ( aina tuli vanhemmille riitaa kun viina loppui), tuntui yksinäiseltä (yleensä lähtivät kapakkaan jossain vaiheessa ja jättivät meidät lapset yksin), jos oli jotain asiaa vanhemmille niin turhautti koska tiesi että seuraavana päivänä eivät muista mitä on puhuttu, yökötti (pervoja juttuja) ja usein oli myös nälkä, kun kukaan ei tehnyt ruokaa tai käynyt kaupassa, ja sitten sitä mietti paljon sitä ristiriitaa kun vanhemmilla ei ollut vara ostaa esim. Ehjiä vaatteita, mutta viinaan oli aina vara.



Monenlaisia tunteita. Olen pitänyt päiväkirjaa 7-vuotiaasta asti. Ehkä joskus julkaisen ne, ihan vaan siksi että niin moni ajattelee ettei lapset välitä jos aikuiset ryyppää.

En ole humalainen vanhempi, mutta vastaan kuitenkin kysymykseen.



Perusturvallisuuden tunne oli eniten uhattuna. En tiennyt keneen voin luottaa, kun en omiin vanhempiini. Eihän minulla ketään muuta ollut. Kun vanhempien käytös muuttui erilaiseksi, elämältä lähti jotenkin pohjaa pois.



Eniten harmitti se, kun vanhemmat tuntui luulevan, ettei lapset edes huomaa tai tajua mitään. Esim. isäni hoki humalaisena, hengitys kamalalta haisten ja muutenkin olemus todella vastenmielisenä lapsen kannalta, että eikös olekin mukavaa kun isä on vähän paremmalla tuulella kun ottaa kaljaa.



Jep jep. Oikein mukavaa.

vihainen isälle.



Vaikkei se ollut minun syyni, niin jollain tapaa se oli minusta minun syyni, koska äiti huusi että kotona on lapsia jne. ja pelotti kun äiti oli niin vihainen ja isä oli säälittävä kun humalassa jotain koitti selittää. Yritin olla mahdollisimman pieni ja leikin nukkuvaa.

En ole juuri nyt humalassa, aina joskus olen kyllä, mutta en lasten nähden. Tarkoitatko kysymykselläsi sitä, että humalaisten vanhempien pitäisi muistella sitä, miltä itsestä tuntui kun näki omat vanhempansa humalassa?

No itsestäni ainakin niin inhottavalta, että sen takia en kännääkään lasten nähden. Eipä silti en juuri muutenkaan...

Minua pelotti ja inhotti nähdä vanhemmat humalassa. Liian rajua riepottelua leikeissä ym. En oikeastaan välittäisi edes muistella. Sen muistan, että halveksin vanhempiani niinä hetkinä erittäin paljon ja kunnioitus heitä kohtaan ei ole noiden tilanteiden jälkeen koskaan palannut.

voihan muillakin olla kokemuksia? Vaikkei itse oliskaan humalainen vanhempi.

En ole koskaan nähnyt vanhempia missään täyssikakunnossa tyyliin oksentelu tai kaatuilu, mutta juhlissa iloisesti hiprakassa kyllä. Kokemus oli pelkästään positiivinen, minusta aikuisten olisi pitänyt juoda useamminkin koska silloin ne eivät olleet niin tylsiä ja elottomat vaan hauskoja ja iloisia.

oli päällimmäinen tunne, ja epämääräinen ahdistus arkisin, sellainen uhka joka roikkui koko ajan siinä taustalla



Vedän itse ankaria kännejä, mutta en hankkinut omia lapsia juuri siksi kun tiedän etten ehkä voisi olla koskaan kunnollinen vanhempi. En halunnut ottaa sitä riskiä että annan samanlaisen lapsuuden omille lapsilleni

Tunsin olevani kokoajan vastuussa kaikesta.

Esim. siitä että äiti ei nukahda/sammu saunan lauteille.

Ettei kynttilöitä jää palamaan.

Yritin sovitella jos vanhemmille tuli riitaa.



Mun vanhemmat eivät edes oleen ns örveltäjiä ja menivät kyllä ihan ihmisten aikaan nukkumaan, hoisivat molemma arkityönsä ja julkosivun kunnolla.



Äiti on vieläkin ilta juoppo. Sillä menee viinitonkka viikossa. En vastaa puhelimeen jos soittaa kuuden jälkeen. Ahdistaa yhä.



Nykyään teen varmistussoittoja jos omat lapseni ovat mummolassa kylässä, kuulen heti äänestä jos mutsi on vetänyt edes yhden kaljan. EN hyväksy sitä.

Vaikka äitini onkin ja lienee ollut jo silloin, alkoholisti.

Mut äidinäiti ja miehensä ryypiskelivät ja kerrankin muistan miten harmitti kun istuivat mun teltassa ulkona ja sotkivat viinallaan teltan.

Vanhempani erosivat kun olin 7v ja mieleen on jääneet ne viikonloput äitini luona, jolloin oltiin mummolassa ja siellä kaikki riehui humalassa ja tappelivat ja särkivät paikkoja. Joskus paettiin enoni kanssa rappuun.

Sittemmin äitini juominen on ottanut päähän enkä enää olekaan hänen kanssa tekemisissä kun olen jo 43v.



Mutta lapsieni edessä otamme alkoholia miehen kanssa, koska se rajoittuu lasiin tai kahteen.

en ole sitä ainakaan tajunnut. En muista kummankaan koskaan olleen humalassa, vaikka eivät he absolutistejakaan olleet. Joskus kävimme lllanistujaisissa vanhempieni sisarusten tai ystävien luona. Silloin viiniä varmasti nautittiin seurustelujuomana, mutta en muista tilanteista muuta kuin sen, että tunnelma oli leppoisa ja mukava. Teini-iässä huomasin, että he saattoivat perjantai-iltaisinkin nauttia yhdessä jnkv olutta tai viiniä, kuunnella nuoruusaikansa musiikkia ja jopa tanssia keskenään (paritanssiotteessa, ei mitään jytää...). Sekin tuntui ikäisestäni ihan sympaattiselta touhulta.

Tunsin olevani kokoajan vastuussa kaikesta.

Esim. siitä että äiti ei nukahda/sammu saunan lauteille.

Ettei kynttilöitä jää palamaan.

Yritin sovitella jos vanhemmille tuli riitaa.

Tulipa surullinen olo.

Isä oli lepposa nousuhumalassa, ja muistan kans et vanhemmat laitto levyjä soimaan ja tanssi. Mutta kerran isä kaatu mun päälle ollessaan tosi humalassa ja se sattui. JOskus kans oli vihainen, arvaamaton, saatto tarttua tukasta jos ei vaikka heti totellut. Nillä oli joka perjantai ja joskus lauantaikin Corona-pullo pöydällä. Aina sitä samaa. Inhosin ku äidin pää alko tutista humalassa. Ja puhe sammaltaa. Se muutos tuntu pelottavalta, vaikkei ollut suurikaan. Muistan kans et joskus "hoidin" vanhempiani kun ne oli krapulassa. Muistan vielä että kysyin huolestuneena mikä niillä oli, ja isä murahti "krapula".



En oikein ymmärrä miks ne joi, molemmat on akateemisia, aina työssäkäyviä, normaaleja ihmisiä. Tai ehkä ymmärränkin. Oli niillä paljon rahahuolia, ja molemmat luonteeltaan ahdistuneita ja kireitä.