Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Äidin sydän särkyy.. 11-vuotias tyttö ja kaverit
14.06.2012 |
Mun sydän särkyy katsellessani tyttöä, joka on nyt 11-vuotias. Tuntuu, että vuosi vuodelta kaverit vähenee ja muut saavat uusia ja räväköitä kavereita, kun tyttäreni, joka on melko hiljainen ja ujo jää yksin. Tiedän toki, että kenenkään kaveri ei tarvii olla ja tuon ikäiset jo valitsee kaverinsa jne., mutta äidin sydäntä raastaa, kun tänäänkin tyttö yksin leikki kaikenlaista pitkin päivää, onneksi pikkuveli aina välillä kaverina. Hänellä on yksi kaveri, joka käy meillä n.1-2 x vkossa, mutta muuten viettää aikansa meidän kanssa. Tiedän, että asia vaivaa häntä ja asiasta keskusteltu, mutta mitä luonteelleen voi, jos on hijainen ja ujo ja kaiken lisäksi meidän tyttöä kiinnostaa vielä kaikki "poikamainen" mm. legot, pokemonit yms. Katsellesani muita tyttöjä toki huomaan myös että lapsellani ei ole vielä mitään murrosiän merkkejä ja mielenkiintoja, mitä tuntuu nykyään kaikilla samanikäisillä alkaa olemaan.
Kiitos kun sain purkaa sydäntä tänne, tuntuu vain että nyt kesälomalla tilanne taas pahentunut.
Kommentit (20)
Haluaisit että osoittaisi teini-iän merkkejä tuossa iässä, meikkais kuin huora jne
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidänkin samanikäinen tyttö on samassa tilanteessa. Kovin ujo, ja huono ottamaan kontaktia. Parissa harrastuksessa on käynyt, mutta kokee ahdistavana kun siellä "ei ole yhtään kaveria", kontaktin ottaminen siis on kovin haastavaa. Annoin luvan lopettaa harrastukset koska jo sinne lähtemisestä tuli vain stressiä, sellainen harrastaminen josta tulee painetta, ei ole tarpeellista vaan haitallista.
Nyt kesälomalla hän on ollut kovin yksin (pikkusisarten kanssa touhuaa kyllä kun ei muuuta seuraa ole) eikä yhtään kaveria ole näkynyt, eikä hän halua kenellekään soittaa koska "niillä on omat kaverinsa, ei ne ota mua mukaan kuitenkaan". Meidänkään tytöllä ei ole mitään murrosiän merkkejä eikä ulkonäköasiat kiinnosta ollenkaan, päinvastoin kuin muita luokkatovereita.
Olen suruissani tästä tilanteesta ja liikaakaan ei saisi painostaa ettei tytölle tule tunne, että hän ei kelpaa tällaisena kuin on. En tiedä itsekään mitä tekisin. Neuvoton olo.
Onko lähistöllä nuorempia tyttöjä, joiden kanssa tyttäresi voisi olla kaveri? Ujoa voi myös vähän helpottaa nuorempien seurassa, kun on isompi ja sitä myötä voi olla varmempikin, osaa juttuja, joita pienemmät ei vielä osaa. Leikitkin voisi sujua, kun leikit kiinnostaa molempia. Ja pienemmille isommat on idoleita. Siitä saa varmuutta noihin sosiaalisiin suhteisiin.
Itsellä mulla oli itseäni nuorempia kavereita - no, oman ikäisiä olikin tosi vähän. Hyvin sujui ja nuo ystävyyssuhteet on säilyneet osin tänne saakka. Myöhemmin pahimmassa teini-iässä olin harrastuksen kautta paljon tekemisissä itseäni vanhempien fiksujen kavereiden kanssa, jotka ei enää teineillyt niin kuin oman ikäiset. Molemmin päin meni hyvin, ja pystyi välttelemäänkin pahimmat sosiaaliset kiusaamis yms. kuviot. On ilo, kun on ollut eri-ikäisiä ystäviä, +- 4vuotta haarukalla ainakin.
Myös meidän naapurustossa on tyttökaveruksia vuosienkin ikäerolla.
vaivaavaan. Vai oletko itse tehnyt asiasta ongelman? Lapsi ei viihdy itsekseen?
Tietysti kyseessä on jo 11vuotias lapsi, joka kyllä kaipaa kavereita. Äiti tai veli ei korvaa kavereita.
Mun tyttöni 8v.viihtyy hyvin kotona perheen parissa. Leikkivät 3v.pienemmän siskonsa kanssa.
Kavereita näkee pari kertaa viikossa ja joskus joku tulee puistoon meidän kanssa yhtä aikaa. Tietysti lapseni on sinun tytärtäsi nuorempi. Eli eri tarpeet.
Ole tyytyväinen, ettei tyttösi ole vielä kiinnostunut kaikista teinien kotkotuksista, se voi olla melkoinen suoja lapselle, varsinkin nykypäivänä.
Muualla maailmassa tuo, että tapaa kavereitaan vain muutaman kerran viikossa, on hyvinkin tavallista. Lapset viedään ja haetaan kavereilta. Ei siellä lapset koko päivää ole kavereidensa kanssa saati hengaile jossain.
Esim.Saksassa, Belgiassa.. ei tuollainen tulisi kuulonkaan.
Toki Suomi onkin suhteellisen turvallinen maa, jossa lapsille voi antaa erilailla vapauksia
yhdessä äläkä murehdi, sillä lapsi vaistoaa sen ja hoksaa vielä, että hänessä mukamas olisi jotain vikaa. Lapsen mieli täytyy kohdistaa johonkin kivaan missä oppii uusia taitoja ja saa itseluottamusta ja iloa.
Eräs isä kiinnitti kiusattuun poikaansa huomiota joka päivä koulun/työn jälkeen viettämällä aikaa ja harrastamalla kaikkea mahdollista hänen kanssaan noin vuoden ajan. Ette usko mikä menestyjä pojasta kehittyi ja kiusaaminen oli todellakin historiaa!!!!!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmittaa kovasti. Asutaan Tampereella.
Onko mitään toimintaa mihin hän voisi osallistua kesällä? Jotain leiriä tai päivätoimintaa? Meinaan että tuttujen kuvioiden ulkopuolella (koulu ym) tyttö saattaa löytää itsestään uusia piirteitä ja vapautua. Siis en tarkoita, että hänen pitäisi muuttua miksikään, tarkoitan, että hänelle voi tehdä hyvää uudet jutut. Onneksi on tuo yksi kaveri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itse olen ollut samanlainen tyttö ja silti sain kuitenkin aina ystäviä jossain vaiheessa. Voisiko tyttösi nähdä sitä toista tyttöä vähän useammin? voisitkojärjestää heille jotain erityistä ohjelmaa (elokuviin yms)...
tytön innostumaan kesällä jostakin uudesta harrastuksesta? tanssi, keilaus, zumba, koirakerhot, partio, jalkapallo.. mitä näitä nyt on? ehkä vähän saisi itsetuntoa ja sitä myöten rohkeutta. vaikka sun kanssa aluksi, tai veljen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2:nen: Asutaan monen sadan km:n päässä Tampereelta.
Tytöllä on harrastus, jota harrastaa säännöllisesti läpi vuoden, kesällä 2-3 harjoitukset viikossa ja kun uusia tyttöjä tulee sinne mukaan, ei osaa/ei tiedä miten lähestyä uusia ja tutustua.
Eiköhän tää tästä ja täytyy yrittää tosiaan aktivoida yhteydenpitoa tuohon toiseen tyttöön ja yrittää keksiä perheen kesken kaikkea kivaa, ettei tarvitse murehtia kaverisuhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä Oulun seudulla löytys leikkikaveria...
2:nen: Asutaan monen sadan km:n päässä Tampereelta. Tytöllä on harrastus, jota harrastaa säännöllisesti läpi vuoden, kesällä 2-3 harjoitukset viikossa ja kun uusia tyttöjä tulee sinne mukaan, ei osaa/ei tiedä miten lähestyä uusia ja tutustua. Eiköhän tää tästä ja täytyy yrittää tosiaan aktivoida yhteydenpitoa tuohon toiseen tyttöön ja yrittää keksiä perheen kesken kaikkea kivaa, ettei tarvitse murehtia kaverisuhteita.
musta on hienoa jos lapsi malttaa olla lapsi eikä lähde niihin teinikuvioihin vielä noin nuorena mukaan. Jos tyttöäsi kiinnostaa enemmän "poikien jutut" niin voisiko naapurustosta/tutuista löytyä jotain poikaa leikkikaveriksi? En tiedä onko tässä vaiheessa jo myöhäistä kysellä jotain kesäleiritoimintaa, jos esim. teidän kodin lähellä olisi jokin päiväleiri, jossa tyttö voisi tavata ikäisiään ja olisi ohjelmaa? Entä onko saman ikäluokan sukulaisia, esim. serkkuja, joita voisitte kutsua teille kesäloman viettoon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voithan sä koittaa vähän vinkata minkälaisista asioista tyttö voisi mennä juttelemaan.. kysellä vaikka harratuksista, missä koulussa on, onko lemmikkejä tms. Uskoisin, että tuon ikäisenä uusien kaverien löytäminen on vielä helpompaa, mutta yläasteikäsenä ne pienet piirit voi olla vaikeita päästä sisälle ulkopuoliselta.
vähän erilaisen näkökulman: ei ihmisellä ole pakko olla koko ajan jotain seuraa. Monille äideille tuntuu olevan tärkeintä se, että lapsi jatkuvasti liehuu jossain jonkun kanssa, sillä sosiaalisuudesta on tullut melkeinpä ykkösarvo. En tarkoita tällä sinua loukata, ap, vaikutat fiksulta ja empaattiselta äidiltä, mutta itse yksinäisen pojan äitinä koen, että kaikkialta koko ajan toitotetaan, miten on PAKKO olla seuraa, muuten menee kaikki pieleen. Oma poikani myös viihtyy yksin ja tuo sosiaalisen aktiviteetin määrä, mitä tytölläsi nyt kesällä on, olisi hänelle aika paljon :) Missään nimessä en kannusta lasta "kasvamaan" nopeammin, eipä nuo monet teinityttöjen jutut "kypsemmiltä" vaikuta kuin lasten jutut! Suosittelen muutenkin lasta panostamaan harrastuksiin, joko sosiaalisiin tai kotona tapahtuviin, sekin kantaa elämässä pitkälle, jos tulevaisuutta haluaa ajatella. Fiksussa harrastusporukassa voi myös kätevästi päästä ohi nuoruuden rälläysvuosien niin, ettei tarvitse olla kuitenkaan yksin ja hyljeksitty. Mukavaa kesää :)
Hänellä on yksi kaveri, joka käy meillä n.1-2 x vkossa, mutta muuten viettää aikansa meidän kanssa.
Minulla on 10-vuotias tyttö, joka näkee kavereita näin kesällä silloin tällöin, yleensä ehkä muutaman kerran viikossa, mutta voi mennä kyllä viikkokin, ettei tapaa ketään. Kouluaikaan tapaa jonkun ehkä kerran viikossa, muuten ei oikein ehdi viikolla ja viikonloppuisinkin harvoin sovitaan mitään treffejä.
Minusta se on ihan normaalia, en ole tullut ajatelleeksi, että pitäisi olla useammin jossakin. Oma tyttäreni ei kyllä ole ujo eikä hiljainen, pidetty kaveri on ja löytää helposti seuraa, mutta useimmiten on siis siitä huolimatta kotona ja viihtyy hyvin.
Haluaisiko sinun tyttäresi siis olla menossa, muttei tiedä, miten ja kenen kanssa, kukaan toinenko ei halua? Eikö tyttösi voi mennä tuon yhden kaverinsa luo vaikka muuna 1-2 päivänä viikossa?
Voisitko kuitenkin äitinä auttaa ja katsoa että pyytää vaikka jonkun harrastuskaverin mukaan jollekin uimahalli- tai -ranta-/minigolf-/leffa- tms. käynnille?
Kaverittomuus aiheuttaa pahaa oloa, masennusta ja agressiivisuutta.
Jos täällä nyt on pari yksinäistä sutta niin ei ole yleisesti normaalia.
Aivan sama onko se seura sisarusten seuraa vai kaverin seuraa, kunhan sitä vaan on.
Kaikki lapset ei valita yksinäisyyttänsä, vaikka paha olo olisikin.
Tiedän todellakin mistä puhun.
Kaverittomuus aiheuttaa pahaa oloa, masennusta ja agressiivisuutta.
Jos täällä nyt on pari yksinäistä sutta niin ei ole yleisesti normaalia.
Aivan sama onko se seura sisarusten seuraa vai kaverin seuraa, kunhan sitä vaan on.
Kaikki lapset ei valita yksinäisyyttänsä, vaikka paha olo olisikin.
Tiedän todellakin mistä puhun.
Tarkoitin tuoda keskusteluun näkökulman, että moni ahdistuu yksinäisyydestä ihan jo siksi, että tuntuu kuin "pitäisi" olla aina seuraa, eikä enää osaa edes ajatella, haluaako seuraa itse. Ihmisten sosiaalisuudessa on paljonkin eroja, ja "epäsosiaalisia" on aika paljon, ei se mikään luonnonoikku ole. Ap:n lapsen tapauksessakin on monta kertaa viikossa kaverikontakti (kaveri ja harrastus) ja kotona sisarus (muistelen nyt ainakin näin). Toki kannustan seuraa etsimään, jos siltä tuntuu, ei siinä mitään, mutta itse muistan elämäni varrelta myös monta sellaista hetkeä, jolloin on tuntunut siltä, että olen täysin epänormaali viihtyessäni yksin. Näkökulma sekin. Aika monessa keskustelussa av:llakin on ollut viestinä "apua, onko lapseni normaali, kun sillä on vain yksi kaveri" tms.
11
No sehän täysin normaalia, että 11 vuotiaalla ei ole murrosiän merkkejä!
Lisäksi lapsesi luona käy kaveri 1-2 päivänä viikossa. Sekinhän on jo paljon!
Alue: Aihe vapaa
tuosta itsekin karsii, kannattaisi teidan yrittaa saada aikaa perheneuvolaan. Olisi hyva jos voisi avautua siella. Ujouteen on kylla keinoja joten kannattaa yrittaa hankkia apua. Jos lapsi on koulussakin ilman kaveripiiria, voi alkaa olla myos koulukiusaamista. Siksi kannattaa toimia nyt.