Yhteisvalinnan tuloksia?
Tänään julkaistaan yhteisvalinnan tulokset.
Miten kävi, yhteisvalinnassa toisen asteen oppilaitoksiin hakeneet ja heidän vanhempansa?
Meillä ei mennyt tällä kertaa hyvin, joskin täsmälleen odotusten mukaisesti. Ei tullut paikkaa ensimmäiseen eikä toiseen hakutoiveeseen, ei myöskään neljänteen. Kolmannen tulokset eivät ole vielä tiedossa, mutta ei se sittenkään ole oikein mieleinen, joten täydennyshakuun valmistaudutaan.
Lukioihin oli muuten meidän avi:n alueella ensisijaisia hakijoita noin puolet aloituspaikkojen määrästä. Monille ammattikoululinjoille oli noin kaksinkertainen määrä ensisijaisia + muuta hakijat.
Tästä voi päätellä, että suosituimmille amislinjoille on yhtä vaikea tai jopa vaikeampi päästä kuin suosituimpaan erikoislukioon.
Sellaisia opintoaloja olivat elintarvike ja biotekniikka, kauneudenhoitoa sekä kuntoutus ja liikunta.
Kommentit (6)
Toiveena oli hiusala, mutta ei riittänyt 8:n keskiarvo. Kyllä me se tiedettiinkin, että niin tulee käymään. Pääsi kuitenkin toiselle alalle ja sinne aikoo mennä, taisi tänään jopa innostua asiasta. Lukioon hän ei hakenutkaan.
Mutta kaikki ei ole lukuihmisiä. Turhaa kasin tai vähän vajaan keskiarvolla on lukioonkaan mennä.
Kun on yli ysin keskiarvo pääsee minne haluaa
Esim. Ressun lukioon vaadittiin tänä keväänä 9,44:n keskiarvo ja Etelä-Tapiolaankin 9,33. Espoossa suosituimpien lukioiden rajat nousivat kovasti. Esim. poikani tähtäimessä on lukio, johon vielä viime vuonna pääsi 8,33:n keskiarvolla, mutta tänä vuonna vaadittiinkin 8,92 eli raja nousi yli puoli numeroa. Onneksi meillä ei ollut pyrkiminen tällä kuopuksella vielä tänä vuonna.
Mammat hiljenivät, kun totuus paljastui tilastoista.
Ei se olekaan lukio, jossa koulutusnetin tiedon mukaan vertailuluku ensisijaisten hakijoiden ja hyväksyttyjen suhteen voi olla jopa 4, tosin monilla ylioppilaspohjaisilla linjoilla korkeampi vähäisemmän paikkamäärän vuoksi.