Viisaat av-mammat! Minkä ikäiselle lapselle voi kertoa

Nuo ovat niin yksilöllisiä ja henkilökohtaisia asioita, että ulkopuolisen on todella vaikea antaa neuvoja siitä koska ja miten kertoa. Vai kertoako ollenkaan.



Kerroin 12-vuotiaalle pojalle "pikkusisaruksesta" siinä yhteydessä, kun juttelimme jo uuden vauvan odotukseen liittyvistä asioista.



Olin siis silloin uudestaan raskaana ja pojalla oli aiheeseen liittyviä kysymyksiä ja pohdintoja. Ja sitten siinä yhteydessä mainitsin, että noin vuosi takaperin myös odotettiin mutta se päättyi itsekseen.



Asia herätti kovasti kysymyksiä. Ehkä tuo 12-vuoden ikä alkaa olla jo sellainen että mietitään asioita paitsi abstraktimmin, myös syvällisemmin. Miksi niin kävi? Millaiset asiat voivat johtaa? Jne.



Keskustelun alussa poika oli selvästi ahdistunut: tuntui pahalta kuulla että on ollut olemassa pieni sisko tai veli jonka elämä oli päättynyt heti alkuunsa.



Toisaalta tuli puheeksi sekin, että keskenmenoja tapahtuu hyvin paljon. Kävimme myös näitä asioita läpi. Keskustelun lopussa hän oli helpottunut.

Juuri tuossa iässä ymmärretään, mitä kuolema tarkoittaa. Tuo on todennäköisesti huonoin mahdollinen ikä keskenmenosta kertomiseen.



Niinkuin täällä on jo kerrottu, odota siihen, kunnes lapsi joko kysyy itse tai koulussa on puhuttu ehkäisystä. Ihan hyvin voi odottaa aikuisikäänkin, mutta silloin mielestäni on hyvä kertoa, sillä jos asian kuulee vasta vaikka nelikymppisenä, voi tuntua ikävältä siksi, että vanhemmat ovat pantanneet noinkin isoa asiaa.

sain kuulla äitini keskenmenosta vasta varhaisaikuisena (21v kun odotin omaa esikoistani). Raskaus oli jo edennyt puoleenväliin kun vauva menehtyi.



Ja voi sanoa että en Todellakaan olisi ollut valmis/ymmärtänyt asiaa jos se olisi mulle kerrottu 12 vuotiaana tms !!



Turha tällasia on alkaa yrittää kertomaan LAPSELLE. Odota että tyttösi on itse aikuinen (18v ainakin). Osaa hänkin ymmärtää ja suhtautua asioihin oikein.

26 lukee kai ajatuksia tai mitä haluaa, suurimmalle osalle meistä "lapsi" ei automaattisesti ole tyttö. Ei vaikka sä olet oman raskautesi aikana puhunut äitisi kanssa tämän keskenmenosta.

Tällaista vahvistamista minusta olisi myös se menneestä keskenmenosta kertominen

ja kiitän muutenkin fiksuista kommenteista täällä.

AP

Juuri tuossa iässä ymmärretään, mitä kuolema tarkoittaa. Tuo on todennäköisesti huonoin mahdollinen ikä keskenmenosta kertomiseen.

Niinkuin täällä on jo kerrottu, odota siihen, kunnes lapsi joko kysyy itse tai koulussa on puhuttu ehkäisystä. Ihan hyvin voi odottaa aikuisikäänkin, mutta silloin mielestäni on hyvä kertoa, sillä jos asian kuulee vasta vaikka nelikymppisenä, voi tuntua ikävältä siksi, että vanhemmat ovat pantanneet noinkin isoa asiaa.

En tajua, miten ehkäisyjutut tähän liittyvät.

Minä itse "kasvoin tiedossa" siitä, että äitini sai keskenmenon. Sitä ei koskaan varsinaisesti kerrottu minulle, mutta tietoa ei koskaan mitenkään peiteltykään.Ei siitä joka päivä puhuttu, eikä äiti kulkenut mitenkään itkeskellen ympäriinsä - kai edes silloin kun se tapahtui, olin myös silloin noin neljä - mutta sen vaan tiesi ja siitä voitiin puhua. Minun lapsuudenkodissani ei koskaan valehdeltu, edes lapsille ja tottakai äidin sairaalaan joutuminen jo vaati jonkun selityksen, muusta puhumattakaan. Aidin sairaalassaolo tuolloin on varmaankin varhaisin muisto, joka minulla on.

Mutta jos teillä on asia aikanaan salattu, ei ole mitään syytä ryhtyä kertomaan siitä juuri nyt. Ehkä siinä 8-10 vuoden korvilla sitten, tai jos joskus tulee teillä tai lähipiirissä raskaus vastaan. Lapsi on varmasti kokenut merkityksellisenä äitinsä poissaolevuuden ja surun, mutta ei kykene enää/vielä yhdistämään selitystä tähän kokemukseensa. Se kyky tulee ehkä vasta aikuisena, kun kerran selitystä ei ollut saatavilla silloin kun se kokemus oikeasti oli.

kaikki vauvat eivät jaksa kasvaa masussa valmiiksi asti (hän kyseli siinä vaiheessa kovasti pikkusisarusten perään ja olin saanut keskenmenoja). Näin kertoen hän suhtautui asiaan aivan luonnollisesti, ei siis pelästynyt, vaan nähtävästi ymmärsi asian omalle kehitystasolleen sopivalla tavalla.

Minulla on nyt 9v ja 7v lapset, keskenmeno oli nelisen vuotta sitten, rv11.



En muista, koska olen maininnut lapsille siitä ensimmäisen kerran, mutta on siitä jo aikaa. Varmaankin jonkun sellaisen kerran yhteydessä, kun olemme puhuneet siitä, mistä vauvat tulevat ja vauvan kehittymisestä.

Eivät näytä saaneen mitään traumoja. He ovat usein toivoneet pikkusisarusta ja sanovat, että harmi kun se "vauvanalku tuli verenä pois" (tietävät kyllä myös, että ja miksi kuukautisten aikana tulee verta ja etteivät kaikki raskaudetkaan pääty onnellisesti.)



Kuolleenasyntynyt vauva olisi varmaan eri asia, mutta keskenmenosta ei minun mielestäni tarvitse vaieta.

mutta aikaa sitten, ei tarkoituksella vaan tuli joku sopiva hetki sille. Kuopus on nyt 10v.

Ei kai lastaan nyt pahemmin voisi pettää jos jättäisi kertomatta, että häneltä on kuollut sisarus. Miten sen edes salaisuutena voisi pitää? Pitäähän se kuolleena syntynytkin vauva haudata.

Lapset eivät kyllä keskimäärin ahdistu jos heille kertoo ikätasoisesti asioista. Salaisuuksien paljastaminen on yleensä taas ahdistavaa, koska siinä tulee aina tuo pettämisen ja valehtelun olo. Kun puhutte siitä miten lapset saavat alkunsa, niin voi ihan neutraalisti sanoa, että kolmasosa raskauksista menee kesken alkuvaiheessa ja äidillekin on niin kerran käynyt. Ei siitä sen enempää tavitse sanoa, lapsi sitten kyselee jos on kiinnostunut.

Yleensä suurista suruista on kyllä lapsille jotain syytä sanoa. 4-vuotiaalle olisi riittänyt keskenmenosta kertomiseen esimerkiksi niin, että "äidillä on nyt paha mieli, koska äiti on vähän kipeä. Se menee ohi eikä ole lapsen syy. Äiti on kyllä pian taas kunnossa."

Lapset aistivat aika hyvin vanhempien tunnetilat ja pitävät niitä yleensä omana syynään, pienet lapset ovat sillä lailla itsekeskeisiä.

Minulla on nyt 9v ja 7v lapset, keskenmeno oli nelisen vuotta sitten, rv11.

En muista, koska olen maininnut lapsille siitä ensimmäisen kerran, mutta on siitä jo aikaa. Varmaankin jonkun sellaisen kerran yhteydessä, kun olemme puhuneet siitä, mistä vauvat tulevat ja vauvan kehittymisestä.

Eivät näytä saaneen mitään traumoja. He ovat usein toivoneet pikkusisarusta ja sanovat, että harmi kun se "vauvanalku tuli verenä pois" (tietävät kyllä myös, että ja miksi kuukautisten aikana tulee verta ja etteivät kaikki raskaudetkaan pääty onnellisesti.)

Kuolleenasyntynyt vauva olisi varmaan eri asia, mutta keskenmenosta ei minun mielestäni tarvitse vaieta.

Ei kai lastaan nyt pahemmin voisi pettää jos jättäisi kertomatta, että häneltä on kuollut sisarus. Miten sen edes salaisuutena voisi pitää? Pitäähän se kuolleena syntynytkin vauva haudata.

Olen siis aivan samaa mieltä kanssasi!

Tarkoitin, että kuolleesta vauvasta kertominen on isompi asia, kuin keskenmenosta, sitä pitänee ehkä miettiä tarkemmin.

t. 31

Mielestäni pieni lapsi ei hyödy tuosta tiedosta mitään.



En siis puhuisi kuolleesta vauvasta. Sen sijaan voisin yleisellä tasolla kertoa, että vauvojen tekeminen ei aina ole helppoa, ei voi välttämättä tulla raskaaksi jne. Niin ,että lapsi ymmärtäisi, ettei vauva ole mikään itsestäänselvyys.



Joku ihmetteli miten lapsi voi kaivata sisarusta. Mun 4-vuotias on useasti ilmoittanut toivovansa sisarusta, kun on ainut lapsi. On siis ihan valitellut sitä, kun ei ole kotona lapsikaveria ja että pikkusisko tai -veli olisi kiva.



(On päiväkodissa ja on kavereita, mutta se ei ole sama asia.)

Meille oli tulossa vauva ja kun kaikki oli hyvin viikon 12 ultrassa kerrottiin tulevasta vauvasta ( ja miksi äiti oksentelee pitkin päivää). No ei mennyt montaa viikkoa kun tuli myöhäinen keskenmeno, pakkohan se oli sanoa ettei se vauva jaksanut kasvaa isoksi asti, joskus käy näin. Ja kun lapset kysyi miksi, sanoin että se sai bakteerin ( lapset tietää mikä se on) eikä voinut enää kasvaa. Asian ymmärsi myös nelivuotias, oli tietysti surullinen. Seuraava vauva kasvoikin sitten 26 viikkolle asti ja kuuoli kohtuun. silloin oli jo iso maha ja siitä kaikki tiesi että vauva oli tulossa. Rankkaahan se oli lapsillekkin jotka odotti että nyt se sisarus saadaan. Ja kyllä he osasivat surra ja vieläkin muistelevat vauvaa mikä piti tulla.Mutta minusta tuntuisi hassulta ettemme o9lisi kertoneet vauvojen kuolemasta kun kuitenkin lapset tiesi heitä odottaa.

vastauksista. Hienoa, että jaoitte ajatuksianne ja kokemuksianne.

AP

ja ei meillä sitä mitenkään piiloteltu vaan tiesin siitä aina. Ymmärsin jo pienestä asti, ettei kaikki vauvat selviä sieltä mahasta elävänä. Ja omalle lapselleni olen myös kertonut (en muista kuinka pieni oli) mutta kerroin että joskus vauvat saattavat kuolla mahaan, yleensä silloin kun ovat ihan pieniä vielä ja yleensä heissä on ollut jotain vikaa. Muutenkin olemme kuolemasta puhuneet ihan yleisesti ja olen myös kertonut, että joskus vauvojakin kuolee ja lapsia. Lapsi on nyt 8v.

Mutta ap voi mielestäni kertoa lapselle joskus sopivassa tilanteessa, että joskus vauvoja kuolee mahaan ihan pieninä ja jos lapsi kysyy että onko äidille koskaan käynyt niin, niin ihan hyvin voi minusta kertoa.

kokonaisuudessaan kiinnosti lapsia 4,5v ja 3,5v, halusivat kuulla siitä, kun aloin odottaa niitä ja raskausajasta ja kaikesta siihen liittyvästä. Vastailin kysymyksiin ja kerroin silloin, että meidän ensimmäinen "vauva" meni kesken alkuvaiheessa. Ei mulla ollu mitään syytä salata asiaa. Ja hirveän luontevasti lapset sen ottikin.



Jokaisen täytyy omalla kohdallaan punnita tilanteita ja miettiä, mikä on omalle lapselle sopiva ajankohta kertoa asioita ja mitä yleensäkään haluaa kertoa.

AP

Onko raskaus ollut ennen tämän lapsen syntymää?

mutta en tiedä miten paljon hän asiasta silloin ymmärsi. Muistan miten itkin viikkokausia menetyksen jälkeen. Minua vaivaa sekin että esikoinen ei voinut käsittää, miksi äiti on niin lohduton. Mutta kaikki silloinen oli yhtä painajaismaista vyyhtiä, en vain kyennyt "järkevään" toimintaan.

AP

pitkälle tämä toinen raskaus siis eteni? Kuinka vanha esikoinen oli tuolloin, entä nyt?



Minä sain tietää äitini keskenmenosta joskus teininä. Ehkä olin kuullut siitä aiemminkin, mutta en ainakaan muista että näin olisi.

ja raskaus päättyi rv13.

AP