Lue keskustelun säännöt.
Mies ei ole yhtään vauvan kaa
22.06.2012 |
Siis ei juurikaan pitele sylissä tahi muutenkaan ole kiinnostunut. Sit hän ihmettelee, kun harvoin haluaa ottaa vauvan syliin, et "miksi se viihtyy sun sylissä paremmin". Tilaisuuksia annan hänelle, en siis omi lasta. Viisi kuukautta vauvalla nyt ikää ja ajattelin, et mies alkuun vaan arastelee, mut ei. Jos yritän antaa vauvaa hänelle ees hetkeksi (vessa, suihkukäynnin ajaksi jne), niin vauva on välittömästi sitterissä ja mies tekee omia hommiaan.5 Ja tuntuu välillä, et hänestä on hyvä vain sillo ku vauva nukkuu. "Eikös sen jo kohta pitäs unille?", vaikka vauva ois just vastikää heräilly. Mustasukkainen hän on myös ajasta, mitä käytän vauvan kaa. Ja se on luonnollisesti paljon. Mies halusi isäksi kyllä. Oon vähän ymmälläni. Toisaalta oon näinki tyytyväinen, koska ite kyl viihdyn vauvelin kaa, enkä kaipaa vielä sitä kuuluisaa omaa aikaa. Ehkä tilanne muuttuu myöhemmin ja sit mieskin suhtautuu toisin, kun vauvan kaa voi leikkiä jne. Toivottavasti.
Kommentit (13)
Jollekin miehelle voi olla vaikeaa aluksi olla luontevasti lapsen kanssa, ja varsinkin jos äiti on vieressä kommentoimassa ja katselemassa. Anna isälle ja vauvalle kahdenkeskeistä aikaa. Mies saa rauhassa olla lapsen kanssa pelkäämättä äidin kommentointia ja ohjeita.
Lähde ulos, kävelylle, kirjastoon, kahville, lenkille. Tai jos olet kotona, tee jotain muuta kuin tarkkaile isää ja vauvaa. Mene makkariin lueskelemaan tai päiväunille, puuhaile jotain omia juttujasi eri huoneessa.
Ehdottomasti isän pitää oppia olemaan lapsensa kanssa, oli se minkä ikäinen tahansa. Ei voi odottaa että isä yhtäkkiä alkaa olla lapsen kanssa tämän opittua sitä tai tätä. Ei, lapsi on isänsä lapsi myös vauvana, ja miehen on oltava lapsen elämässä ihan yhtäläinen vanhempi kuin äidin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo on tästä jo puhuttava! Oon mä jo asiasta maininnutkin ja hän skarppasi kyllä hetkeksi, mut sit luisu takas välinpitämättömyyteen. Kyl nyt ymmärrän, miksi on muodostunut termi "äidinvaisto", mut ei "isänvaisto". Suru tulee välillä, kun näen et vauva keimailee isälleen ja yrittää kontaktia, mut turhaan. Muuten hyvä mies ollut, et tää piirre tuli ihan puskista. Hänen kotonaan ei kyllä osoiteta tunteita tai hellitä lapsia, liekö sieltä asenne peräisin? AP
En huomannu tota toista vastausta. Olen jättänyt kahdestaan kyllä. Hän ahdistuu silloin. Juurikin kaupassa käynnin tms. ajaksi jätän välillä heidät kaksin siinä toivossa, et side syntyis. Ei ole syntynyt. Viimeksi kun kävin asioilla ja tulin kotiin hän valitti, että ei saanut luettua rauhassa, koska lapsi itki. Oli siitä kovin harmissaan. AP
Vielä raskauden aikana mies oli aivan innoissaan vauvan syntymästä. Sitten kun vauva-arkea oli kulunut muutama kuukausi ja hän huomasi kuinka paljon vauvan kanssa oleminen oikeasti veisi häneltä vapaa-aikaa niin hän vetäytyi vauva-arjesta kokonaan pois.
Jos hän joutui jostain syystä olemaan taaperon kanssa vaikka muutaman tunnin esim. oman hammaslääkärikäyntini vuoksi niin hän huusi, kiroili ja paiskoi tavaroita kun tulin kotiin. Itkevälle taaperolle hän huusi usein että "turpa kiinni!" Minä nautin ajasta lapsen kanssa ja hänen mielestään tein sen tahallaan, vain osoittaakseni että olen parempi vanhempi.
Erosimme ja sen jälkeen mies käänsi asian päälaelleen: olin ominut lapsen koska lapsi oli minuun enemmän kiintynyt kuin häneen. Hän ei halunnut tehdä edes tapaamissopimusta, mutta silti puhuu muille että minä olen estänyt hyvän isäsuhteen syntymisen ja sen vuoksi hän ei pysty enää tapaamaan lasta koska heillä ei tule olemaan mitään suhdetta jota vaalia, vaikka lapsi on nyt vasta 3-vuotias.
Vielä raskauden aikana mies oli aivan innoissaan vauvan syntymästä. Sitten kun vauva-arkea oli kulunut muutama kuukausi ja hän huomasi kuinka paljon vauvan kanssa oleminen oikeasti veisi häneltä vapaa-aikaa niin hän vetäytyi vauva-arjesta kokonaan pois.
Jos hän joutui jostain syystä olemaan taaperon kanssa vaikka muutaman tunnin esim. oman hammaslääkärikäyntini vuoksi niin hän huusi, kiroili ja paiskoi tavaroita kun tulin kotiin. Itkevälle taaperolle hän huusi usein että "turpa kiinni!" Minä nautin ajasta lapsen kanssa ja hänen mielestään tein sen tahallaan, vain osoittaakseni että olen parempi vanhempi.
Erosimme ja sen jälkeen mies käänsi asian päälaelleen: olin ominut lapsen koska lapsi oli minuun enemmän kiintynyt kuin häneen. Hän ei halunnut tehdä edes tapaamissopimusta, mutta silti puhuu muille että minä olen estänyt hyvän isäsuhteen syntymisen ja sen vuoksi hän ei pysty enää tapaamaan lasta koska heillä ei tule olemaan mitään suhdetta jota vaalia, vaikka lapsi on nyt vasta 3-vuotias.
paitsi et meillä eron jlk mies vaati ensin äänekkäästi vuoroviikkovanhemmuutta ja haukkui siinä prosessissa sekä äidit että sosiaaliviranomaiset, vaikka keskustelut oli täysin kitkattomia lastenvalvojan puolelta. 50/50-vanhemmuuden pyörittyä pari kuukautta mies yllätykseksemme lopulta halusikin nähdä lasta vain 2 vkl/kk ja siitä parin vuoden päästä on halunnut nähdä lasta maksimissaan 3 krt vuodessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
onko teillä nämä isän "hylkimät" lapset tyttöjä vai poikia? Meillä tyttö. Joskus olen miettinyt oisko tilanne eri jos olis poika...
Kysy millainen isä hän haluaa olla lapselle. Jos oma isä on etäinen eikä ole viettänyt aikaa lasten kanssa, niin hän voi aidosti ajatella että asiat ovat hyvin.
Mun mies on aökoholistiperheestä ja hän sen esimerkin perusteella tiesi, että haluaa päinvastoin kuin omassa lapsuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ei tee meillä ainakaa poika mitään eroa käytökseen. AP
onko teillä nämä isän "hylkimät" lapset tyttöjä vai poikia? Meillä tyttö. Joskus olen miettinyt oisko tilanne eri jos olis poika...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysy millainen isä hän haluaa olla lapselle. Jos oma isä on etäinen eikä ole viettänyt aikaa lasten kanssa, niin hän voi aidosti ajatella että asiat ovat hyvin.
Mun mies on aökoholistiperheestä ja hän sen esimerkin perusteella tiesi, että haluaa päinvastoin kuin omassa lapsuudessa.
että johtuu kokemuksistaan omasta lapsuudesta. Toivon, että voin opettaa paremman vanhemmuuden mallin. Onneks on vielä aikaa. :) AP
ja eronjälkeiset kokemuksetkin täsmää. Eron jälkeen mies sanoi luovuttavansa vanhemmuuden yksin mulle ilman taistelua, koska miehet häviää taistelun kuitenkin aina sossutantoille.
Hirveän dramaattinen asenne ilman että kukaan oli taistelemassa mitään! Ei saapunut paikalle kun yritettiin lv:n kanssa saada tehtyä miehen kans edes jonkunlainen tapaamissopimus. Mä suhtaudun todella, todella skeptisesti exän kaltaisiin miehiin jotka pitävät kovaa meteliä isien poljetuista oikeuksista. Aniharvalla on puheilleen mitään katetta.
Samoin olen skeptinen ap:n kaltaisten miesten muuttumisen suhteen, vaikka toivon että ap:n lapsi ei joudu kokemaan samaa kuin oma lapseni ja monet muut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli aivan samanlaista ja paheni vuosi vuodelta :(, poika meilläkin.
Meillä ei muuttunut. Ainut kerta jolloin miestä kiinnosti oli kun ilmoitin lähteväni lapsen ollessa 1,5 v vanha. Silloin oli huolissaan, että lapsi saattaa saada uuden isän.
Lapseni ei ole koskaan saanut isää, on nyt jo aikuinen. Biologinen isä ei koskaan keksinyt mitä vanhemmuus on; kun lapsi oli häntä tapaamassa anoppi tai miehen uudet naiset oli lapsen kanssa. Lapsi sai hyvän äitipuolen, johon on edelleen yhteydessä vaikka on saanut jo uuden, kamalan, äitipuolen.
Ehkä pitäisi ottaa asia reilusti puheeksi. Minäkin odotin että homma lähtisi pikkuhiljaa käyntiin ja lopulta otin todesta sen, ettei mies välitä pätkääkään.