Lasten päivähoidosta, onko teille muille tuttu ilmiö?
Meidän tuttavapiirissä on uusi ilmiö hoitaa pikkuisia suvun esikoisia isovanhempien vuorotteluvapailla. Tänään juuri kuulin neljännestä tutusta, jossa isoäiti jää työstään vuorotteluvapaalle hoitamaan lapsen lastaan, kun äiti lähtee äitiysloman jälkeen töihin.
Kahdessa perheessä äiti jää pian uudelle äitiyslomalle ja 2-vuotiaat eivät ole joutuneet päiväkotiin, vaan ovat saaneet käydä mummien kanssa muskareissa ja muissa kerhoissa ja nukkua omassa sängyssä aamulla niin pitkään kuin nukuttaa.
Kommentit (3)
mutta herättää keskustelua siinä vaiheessa, kun sukuun syntyvät muille sisaruksille ne lapsenlapset numero kaksi, kolme tai neljä, eikä isovanhemmilla yllättäen olekaan vuorotteluvapaata kaikille.
Ovat eläkeläisiä, ja halusivat (vaativat) tulla hoitamaan lapsiamme, jotteivät joudu päiväkotiin. Isovanhemmat olivat hoitaneet myös miehen siskon lapsia, jotka olivat jo koululaisia kun meille tuli lapsia. Ja isovanhemmat tulivat sitten meille päivätyökseen hoitamaan lapsia. Tosin toinen näistä lähti aina iltapäiväksi miehen siskon luo, jotta koululaisten ei tarvinnut olla iltapäiviä yksinään. Mutta perhekerhoissa oli muitakin isovanhempia lastensa kanssa, joten ei meidän järjestely mitenkään ainutlaatuinen ollut.
Ja tämä kaikki tuotti meille kotihoidontuen, kun isovanhemmat eivät suostuneet ottamaan mitään korvausta hoidosta (ruuanlaitosta ja siivouksesta). Toki me heidän ruokakulunsa maksoimme, mutta se ei nyt ollut kovin paljon. Ja otimme lopulta myös siivoojan, kun minua ahdisti ajatus, että mummi siivoaa meidän sotkuja.
ap
Siis hyvä idea!