että voi
ärsyttää kun aina joku mekkaloi kun lapsi on pihalla nukkumassa. taas heräs puolen tunnin unien jälkeen ja siitä asti kiljunu lattialla kuin sikaa tapettais. sylissä en jaksa pitää, sen verran jo voimia 1 vuotiaalla rimpuilla et huutakoon lattialla väsymystään. uudestaan en saa unille. äskenkin jonkun ämmän piti huutaa puhelimeensa. yleensä rakit räksyttää niin että herää, tai viritetyt mopot ajaa edes takasin talon ohi. itse sitten kuuntelen KOKO päivän kun lapsi kiljuu ihan täysillä. tää on jokapäiväistä. sisälle en saa nukkumaan ja on niin väsynyt ettei häneen saa kontaktia. joskus kun onkin saanut nukkua kun ollaan oltu vaikka maalla niin on kuin enkeli koko päivän. mut arki kotona on tätä että huutaa vaan väsymystään kun aina joku herättää n. 20 min sisällä nukahtamisesta.
Kommentit (6)
provo enkä odota et muut olis hiljaa, siksipä puran kiukkuani täällä.
sisälle en saa nukkumaan vaikka koko päivän yrittäisin, monta päivää sitäkin yrittänyt täyspäiväisesti.
kun maailma ei valitettavasti pysähdy paikoilleen sinukaan pilttisi päivärytmin takia. Et sä sitä lasta 3-4v ikään saakka voi ulkona nukuttaa kuitenkaan, kun vähintäänkin vaunut jää pieniksi. Missä se sitten yöt nyt nukkuu, jos ei "suostu" nuikahtamaan sisälle?
Ei muuta kuin itseä niskasta kiinni ja muutos aikaiseksi.
Me tehtiin näin esikoisen kanssa, kun oli tottunut pihalla vaunuissa nukkumaan eikä meinannut millään oppia nukkumaan sisällä.
mitäs nukutat ulkona. ulkona on ääniä ja lapsilla on usein niin että jos oon opetettu ulkona nukkumaan niin eipä ota sisällä nukkuakseen. itse olet valintasi tehny.
Hyvähän se on kettuilla muille, jos oma lapsi on helppo nukuttaa ja nukahtaisi vaikka istualleen, kun nukkumisen aika on. Meillä ei näin tapahdu, vaan meno jatkuu iltaan asti vaikka sitten kiukkuisena ja väsyneenä, jos ei välillä pysäytä väkisin.
Tänäänkin heijailin sairaan lapsen rattaissa unosille ja nostin sitten sängyn päälle, kun rattaat on hiostavat.
Isompi lapsi nukkuu joskus, mutta ei läheskään jokapäivä.
Ulkona rattaissa saa samalla raitista ilmaa, joten ihan hyväksihän tuo on, jos siellä saa nukkua rauhassa.
että jos lasta alkaa nukuttamaan vain ulkona niin ei ehkä osaa enää nukkua sisällä?
Ja henk koht en usko hetkeäkään, että lapsi ei nukkuisi sisällä! Voihan nukahtaminen olla hankalampaa, mutta kyllä väsynyt lapsi nukahtaa, kun vain kokeilee erilaisia keinoja!
Meillä oli esikoinen todella huono nukahtaja, mutta kyllä hänkin aina pitkän nukuttamisen jälkeen nukkui. Eikä siinä vaiheessa ollut paikalla enää mitään väliä!
VAikka provohan tämä taisi olla... Vai oletko niitä äitejä joka kuvittelee, että koko maailman täytyy hiiviskellä varpaillaan, kun sinun kultamussusi nukkuu?