G: Millaista on olla 40v nainen?

sama mies ollut jo 20 vuotta ja rakastamme edelleen toisiamme, liitto erittäin onnellinen, kaksi tervettä ja kivaa lasta, asumme unelmien talossa ja taloudellisesti asiat ovat ruhtinaallisesti (ja paranee itse asiassa vaan).

Olen akateemisesti koulutettu mutta en enää tee siihen liittyvää työtä. teen hyvin osa-aikaisesti " kivaa" työtä, josta ei tarvitse ottaa mitään stressiä.

Matkustamme noin 4 kertaa vuodessa ja pidämme siitä kaikki.

Oma terveys on kunnossa ja jos nyt väkisin pitäisi keksiä jotain niin olisi kiva saada 5 kg pois ;-D - sekin on vaan sellaista laiskuuttaa, akuuttia tarvetta ei ole...

Olen tasapainoisempi ja onnellisempi kuin 20-vuotiaana, jolloin etsin kiivaasti elämäntarkoitusta. En tajunnut, että elämä pitää elää kokonaisuutena, ei kerralla yhdessä hetkessä, yhdessä illassa. Minulla on pieni lapsi, joka pitää minut nuorena. Oma asunto. Freelance-työ. Korkeakouluopintoja (se jeesus tulee, mutta olen yhä gradua vaille valmis -tapaus). Ystäviä, joukko ehkä harvenee, mutta tiivistyy. Yhä mietin elämäntarkoitusta. Ehkä se on tuossa lapsessani, siinä että elämä jatkuu. Ehkä jossakin korkeammassa, syvemmässä. Toivon, että minulla toiset 40 vuotta aikaa pohtia tuotakin asiaa.

Tuntui kuin suuri taakka olisi pudonnut harteilta, kun täytin 40 vuotta. Kaikki näyttämisen halu ja tunne, että on pärjättävä, tipahtivat pois. Tuli tunne, että saan olla vain oma itseni ja elää sellaista elämää kuin haluankin.



Nyt olen työtön ja haen töitä. En saanut aikoinani esimiehen paikkaa, mistä alle nelikymppisenä haaveilin. Kaikki unelmani eivät ole toteutuneet. Kuitenkin olen saanut jotain paljon parempaa sen sijasta: ilon elää sellaisena ihmisenä kuin haluan olla.

ovat tosi harvassa. Kun pitkään elää, joutuu yleensä tekemään joissakin asioissa kompromisseja. Näin on varsinkin perheellisellä ihmisellä.



Itse koen olevani onnellinen. Totta kai elämässä aina on jotakin muutettavaa, muutenhan sitä olisi stagnaation tilassa. Mutta iän myötä oppii myös elämään näiden juttujen kanssa aina vain paremmin: siis muuttamaan ne asiat, jotka voi ja hyväksymään loput.

Miten itse ap - alkaako 40 häämöttää vai miksi kyselet?

koska on jo NIIN fiksu ja kokenut OIKEASTIKIN!!!



PS. Yövoide ja silmienympärysvoide must

ja hiustenpesu joka päivä-

ja omega 3 kalaöljyä vaihdevuosioireisiin- niin sujuu taas!

koska olen viime aikoina miettinyt paljon ikääntymiseen ja naiseuteen liittyviä asioita. Parisuhteessakin ollut ongelmia ja olen välillä harkinnut eroa. Toisaalta yksin jääminen pelottaa.



Minun vahvin puoleni on aina ollut kauneus - jos/kun se katoaa, niin mitä minusta ihmisenä jää jäljelle? Olenko enää kiinnostava persoona?



Tiedän, että monet nelikymppiset naiset ovat kauniita ja onnellisia ihmisiä. Se varmaan perustuu osaltaan itsetuntoon ja jonkinlaiseen sisäiseen harmoniaan. No niitä ominaisuuksia minulla ei ole.



t. ap 30+

Minulla 40 täyttyy vasta syksyllä. VIHAAN omaa elämääni, enkä voi todellakaan sanoa, että olen saanut sen mistä haaveilin. En koskaan voinut kuvitella, että tässä iässä olen kuolleen ja vammautuneen lapsen äiti, kahden vielä hengissä olevan (kuinka kauan?), masennuksesta toiseen kituuttava, lääkkeitä syövä ja terapioissa juokseva nainen.



Olen väsynyt ja todella katkera siitä, että elämä meni näin. Haaveilen niistä sinkkuvuosista (löysin vasta 29-vuotiaana mieheni) jolloin matkustelin, bailasin ja tein mitä huvitti vailla huolen häivää. Ainoa asia, mikä on mennyt hyvin, on se, että olen löytänyt kultakimpalettakin arvokkaamman miehen, jonka kanssa on tätä paskaa rämmitty läpi 10 vuotta. Tai viimeiset 5 vuotta, kun on ollut lapsia, on ollut sitä paskaa. Meillä on pienet suvut, omien vanhempien kanssa en ole missään tekemisissä, ei meillä ole mitään tukiverkkoja. Asuntoa olemme vaihtaneet monta kertaa kun ei kotiuduta oikein minnekään. Hyvät työpaikat sentään on molemmilla, mutta itselläni sen verran raskas työ etten meinaa näillä voimilla sitä jaksaa tehdä.



Mutta elämä jatkuu... 20 kg lihavampana kuin 10 vuotta sitten...sekin harmittaa, että aikanaan olin niin nätti ja nyt sitten todellakin murheitten murtama. Pussit silmien alla jatkuvasta itkemisestä.



Sitä vaan toivon, että olisin jo reilusti yli elämäni puolen välin. Ettei tässä helvetissä tarvitsisi kituuttaa vielä toista 40 vuotta!

Nuorelta et enää 40-vuotiaana näytä, mutta kauniilta voit näyttää, ja huolitellulta.



Ja usko pois, se sisäinen tyyneys ja itsevarmuus ehtivät vielä kehittyä aika lailla 10 vuoden aikana... ja kehittyy sitten vielä edelleen.



TOTTA KAI nelikymppiselläkin voi olla ikäkriisi. Tai 42-vuotiaalla tms. Eli eivät nuo sinun pohtimasi jutut ole nelikymppisellekään outoja.

maagisen luvun. Kuitenkin olen onnellisempi kuin koskaan. Minulla oli vähän sama juttu kuin ap:lla, luulin, että paras puoleni oli ulkonäköni ja kun kiloja ja ryppyjä alkoi kertyä pelästyin kovasti, että mitä minun tulevaisuuteni voi olla. No nyt n. 20 kiloa painavampana (onneksi olin aikoinani todella laiha) olen kuitenkin tyytyväinen itseeni ja saavutuksiini. Minulla on ihana pieni lapsi, kumppani jota olen rakastanut jo pitkään, keskitasoa parempipalkkainen työ (ei kuitenkaan mikään varsinainen ura) ja sisarukset ja vanhemmat elossa, lähellä sekä aina valmiita auttamaan. Ruma en ole vieläkään, mutta on päviä, jolloin katson peiliin ja ajattelen, että voi kun olin niin nätti ennen. Tänä päivänä osaan kuitenkin nauttia elämästä ja nauraa myös itselleni. Lapsi on opettanut paljon ja pitää nuorena kun on vielä niin pieni ja hänelle saa koko ajan keksiä uutta ja ihmeellistä. Minulla on myös joitain ystäviä joita rakastan, mutta valitettavasti heille on liian vähän aikaa. Moni ystävä on jäänyt matkan varrelle, kun tuntuu että arvomaailmamme eivät enää kohdanneet.



Mutta siis onnellinen, nauravainen ja aina dietillä oleva nainen olen.

itsekin, ovat suht itsenäisiä.



muuten nelikymppisiä on hyvin paljon eri-ikäisen näköisiä! on nuorennäköisiä ja on aika mummon näköisiä...

On ihanat lapset, ukko ja lainaakaan ei ole paljoa. Työtä ei huvita tehdä liikaa vaan haluaa olla enemmän perheen kanssa ja harrastaa jotain muutakin.

Muisti alkaa pätkimään ja eläkeikää on jo miettinyt ja sitä mitä silloin sitten duunailee. Ja kuolinilmoituksia lukiessa huomaa, että monet kuolleet ovat 40-50 vuotiaita :(

Arvaukseni on siis että lapsilla jokin perinnöllinen geeni jonka takia elämä/t menneet pieleen?

Vierailija:

Minulla 40 täyttyy vasta syksyllä. VIHAAN omaa elämääni, enkä voi todellakaan sanoa, että olen saanut sen mistä haaveilin. En koskaan voinut kuvitella, että tässä iässä olen kuolleen ja vammautuneen lapsen äiti, kahden vielä hengissä olevan (kuinka kauan?), masennuksesta toiseen kituuttava, lääkkeitä syövä ja terapioissa juokseva nainen.

Vierailija:

Ja kuolinilmoituksia lukiessa huomaa, että monet kuolleet ovat 40-50 vuotiaita :(

Olen suhteellisen tyytyväinen elämääni jonka olen saanut viettää ihanan miehen kanssa ,naimisissa olemme olleet lähes 22-vuotta ja meillä on kaksi lasta ja yksi ihana lapsenlapsi elikkäs olen jo MUMMA ja toinen lapsenlapsi tulossa syksyllä.



Niin se aika menee joten nautitaan tästä mitä meillä nyt on!!

Minulla on 2 ihanaa lasta, ei täydellisiä, mutta minulle maailman rakkaimmat! Viis siitä, että suurin osa lasten lapsuusajasta meni sairastellessa ja toinen lapsista on ns. erityislapsi. En silti vaihtaisi heitä kehenkään muuhun. Meillä on oma talo ja molemmilla työpaikat. Unelmien ammatissa en ole, mutta pääasia, että rahaa tulee elämiseen. Parisuhteessa oli paha kriisi muutama vuosi sitten mutta nyt olemme löytäneet toisemme uudestaan, kiitos parisuhdeterapian, ja rakastamme toisiamme enemmän kuin silloin 15 vuotta sitten kun tapasimme. Kaiken kaikkiaan elämäni on tasapaksun turvallista ja en muuta kaipaisikaan :)

Mihin kaikkeen sitä oliskaan pystynyt?!;)



Olen nyt 40-vuotiaana " mieleltäni" vieläkin " kuin kakskymppinen" , mutta elämänkokemusta on tietysti 20 vuotta lisää ja sehän on vain hyväksi:)



Elämääni olen täysin tyytyväinen. Minulla on ihanat lapset, rakas mies ja työpaikka odottamassa hoitovapaan päättymistä. Olen edelleen tulisesti rakastunut mieheeni, vaikka olemme olleet yhdessä jo yli 20 vuotta!;)



Ulkonäköni ei ole juurikaan muuttunut, ainakaan jos ystäviin, sukulaisiin, tuttuihin yms on uskominen, sillä kaikki he päivittelevät aina että miten voin olla niin nuoren näköinen:D Painoakaan ei ole kuin kolmisen kiloa enemmän kuin parikymppisenä, vaikka takana onkin MONTA raskautta...eiköhän tuon verran olisi lisäpainoa tullut tuossa ajassa ilman noita raskauksiakin?:)



En siis missään nimessä vaihtaisi enää olotilaani parikymppisen " epävarmuuteen" vaan elän omaa onnellista elämääni UPEANA, NUORENA ja KOKENEENA nelikymppisenä TÄSSÄ ja NYT haikailematta mennyttä tai tulevaa, nauttien joka päivästä arjen pikkuiloineen!!;)



t. 40v. viime syksynä täyttänyt

Meidän suvun naiset ovat pitkäikäisiä, eli elämäni on vasta puolivälissä. Olen kyllä saavuttanut kaikki nuoruuden unelmat, mutta vanhetessa näkökulma laajenee ja alkaa haluta eri asioita. Menestyksen ja uran sijasta tärkeää on tasapainoinen arki. Haluan olla onnellinen joka päivä ja teen aika paljon ratkaisuja sitä silmälläpitäen.



Uskon, että minulla on vielä paljon edessä. Otin esimerkiksi juuri ison asuntolainan, joka tulee masksetuksi vasta eläkeiän kynnyksellä.

9 täällä vastailee...Osuit arvauksellasi ihan oikeaan, joten eipä siinä ole paljon tehtävissä...

Kaksi kuukautta ennen syntymäpäivää oli 20v hääpäivä, lapsena solmittu avioliitto siis. Kuukautta ennen 40v päivää mies ilmoitti, että hänellä on toinen ja hän hakee eroa.

Miehen mukana meni työpaikkakin ja kun kerran elämä oli aloitettava alusta, aloitin myös opiskelun. Minulle kuulunut osuus omaisuudesta, joka oli avioliiton aikana kerätty kului 3½v opiskelun aikana.

Nyt 44v olen innoissani uuden työn ja elämän kanssa, mielestäni aika onnellinen kolmen lapsen yh. Tunnen itseni paljon nuoremmaksi kuin 35v kun keski-ikäinen pönäkkyys tuntui iskevän.