Köyhyys : millainen tausta?

En osaa kuvitellakaan mitä elämä olis pääkaupunkiseudulla, jossa vuokrat olisivat 2x suuremmat mitä minulla nyt.

Koen itseni köyhäksi, koska vaikkapa pölyimurin hajoaminen saa talouden 2-4 kk ajaksi kuralle. Joulun aiheuttamista lisäkuluista on nyt maaliskuun alussa jo selvitty. Kesäksi on tiedossa häät, yojuhlat ja rippijuhlat, nyt jo kauhistuttaa nämä ylimääräiset kulut. Elämä on elämää tilipäivästä toiseen, laskut saan maksettua, mutta mihinkään itsensä hemmotteluun ei ole varaa.

Opintojen aikana töihin, firma konkurssiin, masennus, masennus, masennus, uran vaihto, elämäntapaduuni (kirjoittaminen), lapsi, miehen vakiduuni katkolla, taloudellinen tulevaisuus harmaan peitossa, mutta onni sarastaa jossakin sydämessä. Kyllä tämäkin on hyvää elämää, lottovoittoa odotellessa...

Itsekin miettinyt samaa asiaa, kun minä ja mieheni sekä taapero elimme jossakin vaiheessa tuloina ainoastaan kotihoidontuki hoitolisineen (ei kuntalisää), miehen opintoraha, lapsilisä ja asumistuki, ja siltikään emme tunteneet itseämme köyhiksi eikä tarvinnut tinkiä mistään tarpeellisesta.



Olisi avartavaa kuulla, miten vielä pienemmille tuloille voi päätyä tai muuten joutua tilanteeseen, jossa tuntee itsensä köyhäksi tai ei ole varaa edes kaikkeen vältämättömään. Tällaisten asioiden kertominen voi myös avartaa monen muun maailmankatsomusta.

Minulla oli myös pieni vauva mukana. Olimme muutamia kuukausia tuttavien nurkissa lojumassa. Useimpia tukia ei saa, ellei ole pysyvää osoitetta. Silloin olin köyhimmilläni koskaan. Yritin käydä sossussakin, mutta koska ei ollut pysyvää osoitetta, en ollut paikkakuntalainen eli en kuulunut heille asiakkaaksi.

Mikä on yksi Helsingin huonoimmista lähiöistä? Tahtoo tietää.

että pääkaupunkiseudun, ei Helsingin.



Pahin paikka minkä minä olen nähnyt, oli Espoon Suvela.

Me ollaan nelihenkinen perhe. Minä olen opiskelija, mieheni yrittäjä, eikä firmallaan ole varaa maksaa kuin tosi pientä palkkaa. Me jäädään määritelmällisen köyhyysrajan alle.



Köyhyyden näkee lähinnä siinä, että isompien hankintojen ajatteleminenkin stressaa, meillä ei ole mahdollisuutta säästää rahaa vaan kaikki menee elämiseen. Autoon ei ole varaa, ei edes ajokorttiin, ollaan molemmat kortittomia. Matkustetaan tosi vähän. Lehtiä ei tilata ja kännykän käytössä säästetään.



Siinä mielessä taas en koe meitä köyhiksi, että oikeastaan koskaan ei ole ollut tarvetta tinkiä kunnollisesta ruoasta, eikä lapset joudu kulkemaan liian pienissä/rikkinäisissä vaatteissa vaan aina on ehjää ja sopivaa päällä, osa hankittu käytettynä ja osa ostettu uutena.

Olen itse keskituloisessa (mieluummin varakkaanpuoleisessa) perheessä kasvanut, mieheni puolestaan melko köyhistä oloista. Kummallakin meillä on akateeminen koulutus, jota valitettavasti emme kumpikaan ole oikein pystyneet/osanneet täysin hyödyntää. Mies tekee pienipalkkaista työtä, kylläkin omalla alallaan. Hänellä oli ennen parempi uraputki meneillään, mutta inhosi silloin työtään, ja oli aina töissä. Minä taas olen sairauden takia kotona nyt kolmatta vuotta. Asutaan vuokralla pienessä asunnossa, jossa kylläkin tällä hetkellä viihdytään ihan ok. Laskujen kanssa saa aina olla raapimassa päätään, mutta vielä ollaan toistaiseksi pärjäilty aina jotenkuten ja luottotiedot kunnossa jne.



Itse olen toivottavasti menossa vielä tänä jatkokouluttautumaan. Saa nähdä, tuleeko sitten taloudellisesti vielä vaikeampaa... Toiveissa on, että olisin vielä itsekin työelämässä, ja että mieheni saisi kokemustaan ja koulutustaan paremmin vastaavaa, mieluisaa työtä, josta maksettaisiinkin vähän paremmin.

???