Lue keskustelun säännöt.
Lapsen henkinen pahaolo...
17.03.2009 |
Lapsi on hukassa ja mä siinä sivussa myös. Eniten huolettaa lapsen henkinen vointi, kun juttelee kuolemisesta ja siitä, että ei halua elää tai että olis sama vaikka kuolisi. Ja välillä juttelee, että pelkää kuolevansa ennen vuoden vaihtumista. Heti kun kyselen tarkemmin, vaikenee kuin muuri. Ei suostu puhumaan mitään. Käydään kyllä lasten psyk. polilla tutkimuksissa, kun tyttö on aina ollut "liian" kiltti. Itselle tuli ihan shokkina, kun ehdottivat terapiaa kun ihan muissa asioissa oltiin perheneuvolassa. En ole koskaan ymmärtänyt, että mun aurinkoinen ja iloinen tyttö vois päänsä sisällä hautoa suuria murheita, joista ei koskaan ole mulle puhunut. Toki hänellä on elämässään ollut kokemuksia, joita ei monella ekaluokkalaisella välttämättä ole. Erosimme hänen isänsä kanssa lapsen ollessa vajaa vuoden ikäinen ja hän on alkanut oireilla erosta vasta viime aikoina. Se oli alunperin se syykin miksi lähdettiin perheneuvolaan. Isäänsä tapaa epäsäännöllisesti, koska isä ei ole kauhean aktiivinen itse ja on tuottanut tytölle useita pettymyksiä. Tämän vuoksi olen itsekin lakannut aktiivisesti "järjestämästä" näitä pettymyksiä tytölle. Mutta tyttö kärsii asiasta todella paljon ja pitää surunsa sisällään. Ei puhu edes minulle, sivulauseesta välillä saan vinkkiä mitä päässä liikkuu. Nämä kuolema jutut pelästyttivät todella ja ajttelin heti huomenna soittaa sinne psyk. polille. En oikein uskalla odottaa seuraavaa aikaa, joka olis vasta ensi kuussa... Onko muita vanhempia joiden ulospäin iloinen, reipas ja puhelias lapsi pitää omat surunsa ja murheensa sisällään?
Kommentit (8)
Ja koita saada se isäkin ymmärtämään missä mennään. Meillä nyt ei todellakaan kuolemasta puhuta, mutta psykologilla kyllä käyty. Epäsäännölliset tapaamiset isään ja pettymykset ovat pahasta. Lapsella on turvaton olo. Isän tulisi käydä tapaamassa lasta useemmin vaikka vain sen 15 min. kerrallaan. Lapsi pelkää ehkä myös että sinä häviät jonnekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silti nuo itsensa tappamisesta puhumiset kuulostavat minusta hyvin vieraalta. Ehkä hänen luokallaan on joku, joka uhkailee häntä tms. Mistä muuten lapsesi olisi oppinut tuollaisia puheita?
sängyssä. Tuo sama voi tapahtua vaikka äiti ei humalassa olisikaan.
Siis ei meillä joka päivä tuollaisia tappamisjuttuja ole, mutta silloin tällöin. Suuttuessaan uhkaa myös poismuutolla. Meillä on kyllä ydinperhe kasassa ei mitään suurempia ongelmia ole. Myös monissa lastenohjelmissa on mielestäni liian raakaa taistelua ym väkivaltaa.
t. ekaluokkalaisen pojan äiti
ihan normaalia ja hyvin tavallista tietynikäisillä lapsilla. Esimerkiksi kaikki omat lapseni ovat siinä 6-8-vuotiaina kaikki käyneet tuollaisen kuolemavaiheen läpi.
Pahinta lapselle on se, jos hän huomaa että sinä olet ns. pallo hukassa ja hätääntynyt hänen vuokseen. Lapsesi kaipaa turvallista, vankkaa aikuista tuekseen, sellaista joka osaa rauhoittaa levotonta lapsen mieltä sen sijaan että itse olisi levoton. Ole lapsellesi kallio, jota vasten hän voi elämänsä rakentaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huojentavaa kuulla, että myös muiden samassa iässä olevien lasten suusta on vastaavaa teksitä tullut. Ehkä olen itse nyt yliherkkä kun tuli tuo psykologisten tutkimusten suosittelu aika "puun takaa". Sen vuoksi olen kai aika hukassa ja takerrun lapsen jokaiseen sanaan, ehkä liikaakin.
Ei lapsi puhunut tappavansa itseään, vaan ensin jossain arkipäivän tilanteessa viileästi vain kommentoi, että mitä hänellä on väliä, vaikka kuolisikin. ainakin hän saisi olla isän luona. Tähän pyysin selitystä, koska ei hänen isänsä ole kuollut. Mutta "henkenä" hän voisi mennä isänsä luokse... Toinen tilanne oli vaan sellainen että yhtäkkiä sanoi etää hänellä on tunne ettei elä vuosituhannen loppuun, siihen sanoin, että en minäkään eikä kukaan nyt elossa olevista. Mutta sitten hän tarkensi, että ei kun tarkoitan tätä 2009 vuotta loppuun. Siihenkin kyselin, että mistä tällainen tunne johtuu, mutta hänen osaltaan asiasta puhuminen loppui tähän....
Meillä ei katsota telkkkua kuin valikoiden, mutta pitänee vieläkin tarkentaa seulaa, mitä saa katsoa ja mitä ei.... Ja tosiaan yrittää nyt taas olla se kallio jota vasten rakentaa. Lapsi on varmaan huommannut, että olen vähän hukassa hänen puhuessaan tuollaisia asioita. Iso kiitos kaikille, jotka vaivautui vastaamaan. Itseäni rauhoitellakseni ehkä vielä soitan sinne polille, vaikka "masennustestiin" hän on menossa myös... Ja tuota kouluasiaa pitäne myös selvittää.
Olisin itse voinut kirjoittaa samankaltaisen tekstin. Minulla ekaluokkalainen poika, ja samantyyppisiä juttuja hänelläkin. Erosin isästään kun poika oli 3v, tämän jälkeen isä tavannut lastaan yhteensä kolme kertaa. Edellisestä tapaamisesta 2v aikaa. Isä aiheuttanut lukuisia pettymyksiä, nykyään lapsi ei halua enää olla missään tekemisissä isänsä kanssa, isä on lapsen mielestä tyhmä jne.
Ymmärrän kyllä poikaa, on joutunut pettymään niin monet kerrat isän katteettomiin lupauksiin tapaamisista, puheluista, lahjoista, jne.
Meilläkin poika käy psykologin tutkimuksissa. Pojalla on ollut koulun alkamisen jälkeen muutaman kerran itsetuhoisia puheita, mutta nämä ovat olleet kytköksissä tilanteisiin, joissa lasta on rajattu tai hän on joutunut pettymään. Lisäksi hänellä on keskittymisvaikeuksia, mutta vielä ei tiedetä mistä ne johtuvat (neurologista vai erosta johtuvaa, jota on oireillut vasta vuoden verran)
Ymmärrän täysin tunteesi. Hukassa olen minäkin. Ja itsesyytökset on kamalia. Olenko minä tehnyt jotain, että lapsella on noin paha olla? Johtuuko ne minusta? Enkö ole ollutkaan hyvä äiti? Pahalta tuntuu katsoa, kun toisella on paha olla. Enkä voi muuta kuin vakuuttaa että rakastan, ja että lapsi on minulle arvokas ja kallis juuri sellaisena kuin on. Lähes joka päivä on vaikeita hetkiä, mutta toivon että joskus helpottaa.
T. Kohtalotoveri
puhuu välillä, että "mä tapan itteni". Tuo liittyy lähinnä silloin kun kokee jonkun asian vaikeaksi esim. läksyt. Ennen kouluikää ei koskaa puhunut tuollaisia. Jutut ja sanavarasto laajeni kertaheitolla negatiivisessa mielessä :(
Ajattelin tuon olevan normaalia tuon ikäisen höpinää, mutta olenko väärässä? Pitäisikö häntäkin viedä jonnekin tutkimuksiin?