G: Onnettomuus tai katastrofi, joka on koskettanut sinua eniten?

Ja sitä pelkoa, kun odotimme uutisia heistä...sitä ei unohda koskaan.

Estonia, Konginkangas ja 911 järkyttivät myös, mutta niihin tavalla tai toisella oli ihmisen toiminnnalla merkitystä; ne olisi jollain tasolla ehkä voitu estää tapahtumasta.

Mutta myös Estonian onnettomuus kosketti. Kummassakin rintaa riipi ajatus siitä että jos olisin itse ollut paikalla lapseni kanssa, me emme olisi selvinneet. Olin yh enkä kummassakaan paikassa olisi jättänyt lastani yksin, olisimme siis menehtyneet molemmat.



Myös tsunami riipi, muttei niin syvälle enää.

Olin lukiossa silloin ja tuntui ihan hirveän pahalta että jossain tosi lähellä tapahtuu niin kauheita asioita..Lähdimme vielä merenrantamökillemme seuraavana viikonloppuna ja siellä istuin syysmyrskyssä laiturilla ja katsoin myrskyävää merta ja mietin Estonian turmaa :(

eniten madeleine

odotin silloin kolmatta lastamme ja varmasti sen takia koin tuon katastrofin vielä rankemmin. seurasin pari ekaa päivää tilannetta uutisista tosi tarkasti mutta sen jälkeen ahdistus kasvoi niin suureksi että valvoin yöt ja oli pakko laittaa itsensä uutispimentoon.



tsunamissa kosketti kaikista eniten lasten kohtalot, sekä kuolleiden että vanhempansa menettäneiden. samastuin myös hyvin voimakkaasti erääseen kohtaloon eli kahden pienen lapsen äidin oli ollut pakko valita kumman lapsistansa pelastaa, kumpaakin kun ei ollut voinut pelastaa tai kaikki olisivat kuolleet.

Aluksi en tajunnut, kuinka paha tilanne siellä oli, kunnes näin kolmosen uutisissa koulupojan varpaisillaan värisemässä, sanoi että ei tiedä missä hänen vanhempansa ovat tms. Siinä vaiheessa tajusin tilanteen, seurasin todella tarkkaan uutisia.

Muistan vieläkin valtavan määrän arkkuja, kun niitä uutisissa näytettiin vaikka olin pieni koululainen.

Aurinkomatkojen matkalla ja menimme samanlaisella bussilla samaa tietä Malagan lentokentälle. Siksi tämä bussionnettomuus koskettaa.

olin kotona vastasyntyneen vauvan kanssa ja tasan vuotta aiemmin olimme Khao Lakissa " vauvan teko lomalla" .

Olin yllättynyt, että niin monella muullakin. Luulin olevani ainoa vanha täällä. Muistan sen aamun, piti lähteä appiukon kyydillä opiskelupaikkakunnalle kukonlaulun aikaan ja hän sitten soitti kun oli tulossa mua hakemaan, että laita aamutv päälle, että Itämerellä on kaatunut autolautta. Jostain syystä en muistanut mikä autolautta on ja ajattelin lossia?? No se aamu meni sitten Lauri Karhuvaaran kanssa. Sitä hädän ja tragedian määrää ei kukaan vielä aamukuudelta tiennyt, kaikki kamaluushan alkoi selvitä sitä mukaa kun aurinko alkoi nousta, kun saatiin kuvaa sieltä myrskyävältä mereltä ja myöhemmin tietoa selviytyneitten haastatteluista. Vieläkin pelkään laivalla matkustamista, en pysty nukkumaan enkä missään nimessä ota hyttiä autokannen alta. Oikeasti tekis mieli istua pelastusliivit päällä lähellä pelastusveneitä vain.



Toiseksi eniten on koskettanut ja järkyttänyt oli 9/11. Siitäkin päivästä muistan aika paljon. Se tapahtui joskus kolmen aikaan iltapäivällä keski-Euroopan aikaa ja pomo näki sen bbc:n uutisinfonauhasta joka hänellä on koneella. Hän tuli sanomaan, että pienkone on törmännyt wtc-torniin. Sitten tuli tieto, että kaksi konetta olis törmännyt toisiinsa ja pudonnut wtc:n päälle. Sitten tuli ensimmäinen tieto terroriteosta. Sen jälkeen menikin melkein kaikki isot uutistoimistot netissä blokkiin, ei päässyt bbc:lle, ei cnn:lle ym. Luin sitten Ilta-Sanomia ja Hesaria ja käänsin enkuksi kollegoille. Vielä paljon myöhemmin kuulin pomon kehuvan suomalaista tiedotusjärjestelmää ja sitä, miten paljon me saatiin tietoa " Suomen kautta, kun kaikki muut kanavat oli blokissa" . Ei sinä iltapäivänä kukaan pystynyt töitä tekemään. Kotona vasta näin sitten niitä kuvia. Bussissa kotiin muistan ajatelleeni, että ketkähän kaikki täällä jo tietää.



Tsunamista meinasi tulla pahin tragedia, koska serkkuni oli miehensä ja syntymättömän lapsensa kanssa siellä, mutta he Luojan kiitos selvisivät. Oli vaan elämäni pisin Tapaninpäivä, ennenkuin saatiin heiltä tieto, että hengissä ovat.

Hyvän ystäväni olisi pitänyt olla pahimmilla tuhoalueella käymässä juuri tuolloin kun tsunami iski. Mutta jostain syystä he ei eivät päässeetkään lähtemää sinne ja siksi siis pelastuivat. Pelko ystävän puolesta oli suuri, hänet vielä ilmoitettiin jossain vaiheessa Hesarissa kuolleeksi/kadonneeksi, mutta onneksi hänelle ei sitten käynyt kuinkaan.

Tuttavaperhe kokonaisuudessaan (vanh + 2 lasta )jäi palaamatta siltä matkalta..

kuten ripuliin kuolevat lapset. Afrikan lapsisotilaat ja pedofilian ja perheväkivallan uhrit kaikkialla maailmassa. Yleensä lapsiin kohdistuva pitkäaikainen piina.



Olen ehkä vähän outo, mutta näin on. Nuo kaikki täällä mainitut onnettomuudet koin suurina uutisina, että jaa taas kuoli noin ja noin paljon, mutta sentyyppisiä uutisia tulee niin usein. Tietysti olin pahoillani, mutta koska mukana ei ollut varsinaisia tuttuja ei erityisesti koskettanut.

Muistan sen aurinkoisen syysaamun, kun kuulin asiasta. Helikopterit pörräsivät TYKS:iin koko päivän.

Pekka Ericin pyssyseikkailu ja tämä Espanjan bussiturma.

Nämä kaikki on ihmisen typeryyttä ja välinpitämättömyyttä, näihin olisi voitu vaikuttaa.



Tsunami ei kosketa mitenkään, se oli luonnon katastrofi jolle ei kukaan mahtanut mitään

heti kun ne neekerit lopettaisivat toistensa jahtaamisen ja keskittyisivät hyvin voinnin rakentamiseen. Rikkauksia maa täynnä, energiaa riittäisi, hyvät kasvuolosuhteet ja rajattomat mahdollisuudet hyödyntää turismia. Mutta ei, keppien ja pyssyjen kanssa jahdataan naapuriheimoo kun ne silloin 200 vuotta sitten tappoi meidän heimon jäsenen eikä sitä voida antaa anteeks... ja välillä juodaan kiljua sekä raiskataan kaikki mikä liikkuu

Ja vielä siitä näkökulmasta että näin yhden vanhan nälänhätäkuvan pari vuotta sitten kun imetin esikoistani. Pulloavatsainen, voipunut lapsi imemässä luurangonlaihan naisen tyhjää pussirintaa. Vieläkään tuskin pystyn ajattelemaan sitä kuvaa.

Olin juuri aloittanut opiskelun merenkulun oppilaitoksessa ja joutuisin harjoitteluun erilaisilla laivoilla. " Pahin" harjoittelupaikka varmaan koko koulun ajan oli harjoituslaivamme, pieni purkki jolla seilasimme Saksaan ja takaisin, lähes koko ajan varmana siitä että jossain vaiheessa upotaan =/

ei tarvi sen kauempaa hakea järkytyksen aihetta. Nyt reilu 3 vkk myöhemmin on kotona, kävelee tuettuna ja ulkoillaan pyörätuolissa. Kuntoutuu varmasti hyvin, mutta ainekset pahempaan olivat olemassa.