Espanjan onnettomuus; " Turvavyöt pelastivat hengen"
Silmännäkijäkertomuksen mukaan ihmiset lensivät ikkunan läpi kuolemaan.
Sattuma ja hyvä onni olivat tärkeässä roolissa Malagan aurinkorannikolla Benalmadenassa Espanjan aikaa lauantai-iltana hieman ennen klo 20:tä sattuneessa bussiturmassa. Silminnäkijäkertomuksen mukaan bussissa turvavöitä käyttäneet jäivät linja-auton sisään, kun ilman turvavyötä matkustaneet syöksyivät ikkunan läpi kuolemaan.
- Bussissa olleet avopuolisoni omaiset kertoivat, että ikkunan läpi sinkoutuneet olisivat jääneet bussin alle ja kuolleet. Turvavyö oli pelastanut heidän henkensä - he selvisivät vain pintanaarmuilla mutta päättivät jäädä silti sairaalaan yöksi, avopuolisonsa omaisten täpärästä pelastumisesta helpottunut mies kertoo Iltalehdelle.
Tiedon bussiturmasta mies sai avopuolisoltaan Suomen aikaan noin klo 21. Suomalaiset tiedotusvälineet saivat tiedon turmasta kuitenkin vasta hiukan ennen klo 22:ta.
- Ihmettelen, miksi Espanjan viranomaisilla kesti välittää tieto niin mielettömän pitkään - se on heidän tyylinsä siellä, itsekin Espanjassa asunut mies toteaa.
" Bussi tuli kaistalla vastaan"
Tarkentavia tietoja turmasta kuumeisesti odotti myöhään lauantai-illalla myös Varsinais-Suomessa asuva IL:n lukija, jonka pojan vaimon äiti sai surmansa bussiturmassa.
- Sokki on aikamoinen, hirvittävän surullinen olo tässä on kaikilla. Poikani vaimon isä kertoi tyttärelleen suruviestin: hän oli loukkaantunut turmassa itsekin, mutta sai kuitenkin ilmoitettua asiasta puhelimitse, mies huokaa.
- Tietoni mukaan he olivat istuneet bussissa vierekkäin. Onnettomuustilanteesta isä oli saanut sanotuksi vain, että auto oli tullut kaistalla vastaan, mies kertaa.
Juopunut kuski törmäsi bussiin
Bussiturmassa menehtyi tämänhetkisten tietojen mukaan yhdeksän ihmistä ja loukkaantui 17. Paikallinen lehti raportoi, että onnettomuuden syy on maastoauton kuljettajan tekemä vaarallinen ohitus. Kuljettaja on pidätetty epäiltynä onnettomuuden aiheuttamisesta. Maastoauton kuljettajaa epäillään myös rattijuopumuksesta.
Bussi kuljetti suomalaisia turisteja, jotka olivat matkalla lentokentälle. Sää oli espanjalaistietojen mukaan ollut sateinen pitkin lauantaita, mikä teki moottoritiestä erityisen vaarallisen.
Aurinkomatkat pyytää ottamaan yhteyttä mikäli omaisesi on ollut matkalla Marbellassa ja palaamassa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, lennolla AY 2154.
Kommentit (10)
samanlaiselta. Turvavyöt oli kaikille.
jos en ole ihan väärässä niin myös EU-laki vaatii, eli luulisi että juuri turistibusseissa jo kaikissa olisi missä tahansa eu:ssa. (Paitsi tietysti näissä uusissa hienoissa eu-maissa Romania, Bulgaria...)
Ehkä tuosta turvavyön käytöstä tulee jälleen aiheellinen yleinen keskustelu, moni ei ajattele että bussissakin kannattaa käyttää.
Ei Suomessakaan tarvitse olla linja-autoissa turvavyötä. Turvavyöpakko koskee vain uudehkoja linja-autoja, vanhempiin niitä ei tarvitse jälkikäteen asentaa.
että eikö kaikissa busseissa pitäisi olla. Kyllähän ne pystyy asentamaan myös jälkikäteen jos vaan tahtoa löytyy.
Vierailija:
että eikö kaikissa busseissa pitäisi olla. Kyllähän ne pystyy asentamaan myös jälkikäteen jos vaan tahtoa löytyy.
ihmiset myös käyttäisivät niitä! Tämän päivän lehdessä oli että melkein puolet bussimatkustajista ei käytä (niissäkään busseissa missä ne on).
jossain jutussa sanottiin että penkkeineen lensivät ulos joten eipä se turvavyö olisi pelastanut jos istuin lähtee kannattimineen päivineen.
Toinen juttu on se kaide joka leikkasi tikarin tavoin ja ne jotka sen alle jäi on taatusti kuolleet tai vaikeasti loukkantuneet.
Silkkaa sattumaa on onnettomuusbussissa selvitä tai kuolla.
Tietenkin turvavyötkin ovat pelastaneet joitakin mutta kaikille niistä ei ole ollut apua. Jos tulee palkkia läpi bussin ja se lävistää kehosi niin turvavyö ei auta yhtään mitään.
Vierailija:
jossain jutussa sanottiin että penkkeineen lensivät ulos joten eipä se turvavyö olisi pelastanut jos istuin lähtee kannattimineen päivineen.
.
Aika harvassa bussissa niitä vielä on, uusissa tietenkin mutta vanhemmissa ei yleensä ole.