Mormonitlalta löytyi 13-vuotias äiti ja tilalta on huostaanotettu 416 lasta
Texasin oikeus päätti lahkolaislasten huostaanotosta
19.4.2008 18:25
Texasissa oikeus on tehnyt päätöksen uskonlahkon tilalta evakuoitujen satojen lasten väliaikaisesta huostaanotosta. Ratkaisusta kertoivat paikalliset tiedotusvälineet lauantaina.
MEDIASIRKUS Yhdysvalloissa seurataan mormonilahkon oikeudenkäyntiä, jossa sadat asianajajat ovat vaatimassa lapsia takaisin vanhemmilleen. (AP / LK)
JOHTAJA Lahkon johtaja Warren Jeff s tuomittiin viime vuonna kymmeneksi vuodeksi vankeuteen kahteen raiskaukseen osallistumisesta.
Lastensuojeluviranomaiset evakuoivat viime viikolla 416 lasta moniavioisuutta harjoittaneen uskonlahkon tilalta. Oikeus päätti nyt, että kaikki lapset sijoitetaan kasvattikoteihin oikeuskäsittelyn ajaksi.
Lakimiesten mukaan osavaltiolla on vuosi aikaa perustella vaatimus lasten pysyvästä huostaanotosta. Muussa tapauksessa he palaavat vanhempiensa luokse.
Tuomari määräsi myös, että kaikkien lasten isät ja äidit on selvitettävä dna-testein.
Oikeudessa todistaneet viranomaiset kertoivat löytäneensä uskonlahkon tilalta muun muassa miehen, joka eli 22 vaimon kanssa, ja 13-vuotiaan äidin.
Tilan osti viitisen vuotta sitten Warren Jeffs, lahkon johtaja. Hänet tuomittiin marraskuussa Utahissa kymmeneksi vuodeksi vankeuteen 14-vuotiaan tytön pakottamisesta avioliittoon tytön serkun kanssa.
Kommentit (2)
Mormoni-termi mielletään yleensä niihin ihmisiin, joita Suomessakin on. Tuo teksasilainen lahko ei ole missään tekemisissä em. mormoneiden kanssa. Erosivat pääkirkosta 1840-luvulla erikoisten oppiensa vuoksi ja sille tielle jäivät. Kammottavaa, että tuollaisia lahkoja on todella olemassa ja mikä pahinta, lahkosta löytyy sen mukaan eläviä ihmisiä. Järkyttävää!
Kuinka monta lasta sieltä löytyikään ja elinikäiset traumat...
Eletään 2000-lukua ja tälläistä olemassa... =(