Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mistä elämänhalu takaisin?
28.03.2009 |
Eli vähän taustaa, erosimme miehen kanssa 5kk sitten, minusta tuntuu etten pääse tämän yli. Alussa oli helpompaa, nyt ikävä miestä kohtaan on päivä päivältä kovempi. Oikein kurkkua kuristaa kun tätä kirjoitan.
Joudun näkemään miestäni lasten kanssa, eli kun ns.vaihdamme lapsia. Ja kun lapset ovat isällään minä olen ihan tuuliajolla.
Miten ihmeessä mä saan elämänhalun takaisin, ystäväni kyllä yrittävät vaikka mitä, ihania ystäviä ovatkin. Mutta minä en voi kieltää ettenkö välillä ajattele et pitäkää päät kiinni minulla on ikävä miestäni. Ja mitä he sönköttävät unohda mies jne. elä omaa elämääsi, minä en halua minä haluan mieheni takas.
Mä tiedän mulla on liikaa aikaa, minä kyllä urheilen eli käyn salilla ja jumpissa, mutta muuta elämää minulla ei ole. Olenkin aloittanut työnhaun, saisi vähän sisältöä elämään.
Eli eronneet kertokaa minulle omat konstinne ja kuinka kauan siihen meni ja kuinka nyt menee.
Kaunis kiitos.
Kommentit (3)
Kun erosin aiemmasta miehestäni, olin ihan hajalla pitkään. Kun kävelin ulkona, tuntui, että kaikkien ikkunoiden takana on onnellisia ihmisiä, ja minä vain olen se mustanharmaa surullinen. Tuntui mahdottoman vaikealta irrottaa elämästä ihminen, joka jo niin monta vuotta oli ollut jokapäiväinen osa elämää. Vaikka kummatkin päätimme erota, oli se meille kummallekin vaikeaa, ja kaipasimme toisiamme. Soittelimme joskus iltaisin, jotta ei tarvitsisi nukahtaa hiljaisuuteen, se kylläkin pitkitti prosessia.
Joku sanoi minulle silloin, että aika vie murheet, ja vuoden päästä mietit taaksepäin ja ihmettelet miten surullinen silloin olitkaan. Se tuntui kamalan raskaalta ajatuksella tuolloin, koska vuosi murheessa tuntui niin pitkältä ajalta ja en voinut luottaa siihe, että murheet todella loppuvat. Muut niin kyllä kävi. Aloitin uuden työn, sain uusia ystäviä, muutin pariinkin kertaan vuoden sisällä ja asuin lopulta ihanassa yksiössä töölössä. Aloin kerätä sitä minua, joka olen yksin, ja aloin olemaan hiljalleen onnellinen.
Nyt kun tuosta erosta on jo kauan, ja vierellä on uusi mies ja vatsassa vauva, en voi sanoa muuta, kuin että onneksi erosin. Näin sattumalta entisen mieheni bussissa viime viikolla. Oli todella omituista jutella hänen kanssaan: en meinannut keksiä mitään sanottavaa! Ja hän haisi hirveästi tupakalle ja mustalle kahville, ja näytti laihalle. Mietin, että kylläpä joskus niin tuttu ihminen voikin käydä vieraaksi. Ja nykyinen oma rakas mieheni on mahdottoman kiltti ja ihana, ja olen todella onnellinen.
En siis osaa sanoa muuta, kuin annan erolle aikaa. Eikä se uusi työpaikka ainakaan minun elämääni haitannut, vaan todella sain uusia tuulia elämään sitä kautta. onnea elämään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ainut vaan että olo tuli vielä surullisemmaksi, varmaan ymmärrät.
Minä en osaa enkä halua kuvitella itselleni toista miestä tai miehelle toista naista.
Oikein sydäntä kouraisee kun kerroit uudesta onnesta, tällä hetkellä en voi sallia sitä itselleni. Miten sitä ihminen voikin olla raaka itselleen.
Mies elää jo uutta elämää, tai hän menee kaveriensa kanssa ehkä alkoholi maistuu liikaakin. Minä en taas ole kiinnostunut baareissa juoksemaan, enkä kestä nähdä muita pareja siellä onnellisena.
ennemmin nökötän yksin kotona, sillon ku lapset eivät ole mulla minä en voi olla tekemisissä lapsiperheiden tai pariskuntien kanssa....
life sucks.
Alue: Aihe vapaa
Ystäväni ovat aikansa surreet eroaan. Osa on katunut katkerasti eroa, johon ovat itse tehneet aloitteen. Mutta ajan kanssa siitä pääsee yli.
Lohdutukseksesi voin sanoa, että he kaikki ovat tällä hetkellä päässeet erosta yli ja ovat paljon tyytyväisempiä elämäänsä kuin suhteen aikana.
Koita sinnitellä ja pitää itsesi kiireisenä muilla asioilla. Kyllä elämä vielä voittaa :)