Eilisestä voimalasta minulle jäi tunne, että se ihan lopussa ollut juttu oli valehtelua.
Siis se missä lestadiolaisuudesta eronnut kertoi että 90-luvulla häntä oli puhuteltu kun oli kulttuuriharrastuksia ja seurojen aikoihin. Se tyttö oli sen oloinen, että valehtelee.
Kommentit (5)
oli Meidän perhe -lehdessä (tai vastaavassa) myös juttu siitä, että kulttuuriharrastuksesta liian innostunut lestadiolaisäiti vieroitti itsensä siitä, koska innokas kulttuurin harrastaminen ei sovi yhteen uskon kanssa. Minusta tuo puhuttelujuttu kuulosti ihan uskottavalta tästä näkökulmasta, nuoria kasvatetaan yhteisöllisesti puhuttelemalla.
Siis se missä lestadiolaisuudesta eronnut kertoi että 90-luvulla häntä oli puhuteltu kun oli kulttuuriharrastuksia ja seurojen aikoihin. Se tyttö oli sen oloinen, että valehtelee.
Kyllä vielä tänäpäivänäkin niitä toteutetaan. Mikään ei saa mennä seurojen edelle
kyllähän siellä edelleen puhutellaan moisesta synnistä ja muistakin...... omakohtaista kokemusta on, tästä yhteisöstä 7v sitten eronneena tiedän.
kävin konserteissa. eikä siitä mitään puhuteltu. varmaan joo ois ollu eri juttu jos ois ollu aina seurojen aikaan mutta joo.
Ihan normaaliahan tuo on mitä kertoi, ei minunkaan lestadiolaisoppilaani ole saaneet konserteissa käydä.
Minusta on aika ilkeästi sanottu, että joku on sen oloinen, että valehtelee.
Ja kun tuollaiset ja paljon rankemmat puhuttelut ovat liikkeessä kuitenkin aiemmin olleet tapana, niin eiköhän yksilöt niihin kykene. Mitään epäuskottavaa ei tuossa jutussa ollut.