Omistatko askelmittaria?
Käytätkö sitä säännöllisesti? Kannattaako hankkia?
Kommentit (11)
on kiva nähdä minkä verran liikkuu, mutta kyllä sen tuntee itsekin kun on vähän aikaa tarkkaillut. :)
Mulla on, ostin joskus 5 vuotta sitten kun halusin selvittää paljonko työpäivän aikana tulee käveltyä. Käytin sitä aika ahkerasti, sillä sai kätevästi tietää myös lenkkien kilometrin melko helpolla laskutoimituksella (pidän liikuntapäiväkirjaa). Mittari kumminkin meni reilu vuosi sitten rikki, eikä uutta ole tullut hommattua.
Nykyisin en käytä sitä kuin todella harvoin, koska mittarin kanssa oppi paljonko tietyllä matkalla tulee askeleita (noin), esim. tunnin kävelylenkillä tai työpäivän aikana. Nyt siis käytän mittaria vain jos on jokin erikoinen päivä tulossa liikkumisen suhteen ja haluan tietään paljonko askeleita tulee.
Kyllä täysjärkinen ihminen tietää, liikuuko tarpeeksi. Tietää sen joko kuntonsa tai painonsa perusteella.
koska minulla on askelmittari. On nyt ollut vasta pari kuukautta, mutta olen silti ihan koukussa siihen. Kun on joku mittari, joka kertoo valehtelematta, montako askelta päivässä tulee otettua, niitten askelten keräämiseen tule ihana himo! Joskus tulee positiivisia yllätyksiäkin. Shoppailupäivä kaupungilla toi mittariin 12 000 askelta! Kotisiivous sen sijaan, jota etukäteen pidin kovinkin askelpitoisena, ei ikinä ole tuottanut kuin korkeintaan 4000 askelta.
Ostin vuoden alussa askelmittarin ihan vain siksi, että se kannustaisi mua liikkumaan. Todellakin tiesin etten liikkunut tarpeeksi, mutta mittari näyttää selviä numeroita ja siten kannustaa tehokkaammin. Olen tykännyt. Mulla tosin on mittari yleensä takin taskussa joten sisällä kävellyt askelet eivät lukua kartuta. Eipä niillä niin iso merkitys olisikaan.
Sain entisestä työpaikasta, mutta en ole edes kertaakaan kokeillut.
Ehkä myyn mittarin kirpparilla.
Käytän lenkillä. Se ei toimi sisällä (ilman kenkiä ei ilmeisesti tärähdä tarpeeksi, joku halpismalli), joten en tiedä koko päivän askelmääriäni. Lenkkiaskeleita on kiva verrata eri keleillä. En tarvitse sitä motivaattoriksi, mutta ihan mielenkiinnon vuoksi käytän. Omistan myös polkupyörän matkamittarin, molemmat on lahjaksi saatuja.
Tuo Omronin mittari on tosissaan innostanu liikkeelle. Se näyttää myös 7 päivän historian, askelten ja aerobisten askelten määrän ja kulutetut kalorit.
Suosittelen. (Enkä ole ko. yritykseen sidoksissa, vaikka kovin kehunkin).
Tuo Omronin mittari on tosissaan innostanu liikkeelle. Se näyttää myös 7 päivän historian, askelten ja aerobisten askelten määrän ja kulutetut kalorit.
Suosittelen. (Enkä ole ko. yritykseen sidoksissa, vaikka kovin kehunkin).
Omronin Walking Style II. Tuo historiatoiminto on kiva, samoin kuin aerobiset askelet.
t. 10
haluaisin nähdä montako askelta kävelen päivässä, ja sit on heklpompaa lisätä sitä kävelyä kun oikeesti näkee miten vähän kävelee