Kokemuksia varamummoista tai "sosiaalisista sukulaisista"?

Ollaan mieheni kanssa mietitty, että kun naapurissamme asuu mukava eläkeläinen, jolla ei ole lapsenlapsia ja ei ehkä tulekaan ja joka on tarvinnut meidän apuamme mm kauppareissuilla, että hänhän on meidän lasten mummo! Hän viihtyy meillä ihan vain istuksien ja lasten kanssa jutellen ja leikkien sohvalta/tuolilta käsin. Hän on henkisesti läsnä, vaikka onkin muuten vaivainen ja ei siksi kykene fyysisempiin leikkeihin lasten kanssa. On ihanaa, että lapsilla on vihdoinkin edes yksi vanhempi ihminen, johon he pystyvät tutustumaan kunnolla.



Lastemme isovanhemmat taas tuntuvat suorittavan isovanhemmuuttaan lähinnä puhelimen välityksellä ja tuoden lahjoja. Onhan se hyvä, että lapset voivat jutella edes puhelimessa kaukana asuvien isovanhempiensa kanssa, mutta kyllä täytyy sanoa, että kovin onttoa on, kun tapaamisia järjestyy harvoin ja silloinkin on lasten lahjominen ja mielistely se mitä tekevät.



Nyt meidän tekeekin mieli kertoa tästä kivasta naapurista myös lasten isovanhemmille. Lasten isovanhemmat ovat hyväkuntoisia ja meneviä eläkeläisiä. Kuitenkin he odottavat, että me hoitaisimme heitä, kunhan he tulevat vanhemmiksi ja toisaalta tuntuvat kiristävän meitä pelokkaina epäillen, että jos ei vaikka hoidettaisikaan heitä. Jo nyt ovat tuoneet kovaäänisesti esille miten sijoittavat lapsenlapsiinsa, vaikka me olemme sanoneet ettemme haluaisi niin paljon leluja, lastenvaatteita jne heiltä, kun niistä on riesaa, kun niitä kertyy liikaa nurkkiin.



Läsnäoleva sukulainen olisi meidän mieleen. Tulee todella raskaaksi ja mahdottomaksi edes hoitaa heitä vanhempana, kun nyt vieraannumme toisistamme ja välimatkamme pysyy edelleen 600 km:na. Ei me voida muuttaa minnekään vain vanhusten asuttamalle pikkukylällekään heitä hoitamaan.