Miksi minun pitäisi uskoa Jumalaan?

muuta minun on ainakin paljon helpompaa hyväksyä äitini kuolema,

toivossa, että näemme vielä joskus.

Sinä saat uskoa niinkuin haluat.

Itse olin uskova vielä 20 vuotiaana (kävin jopa sen riparin) ja lopulta aloin ajatella itse + jumalan mies (siis pappi) aiheutti minulle sellaiset traumat, et jos uskovat on kaikki samanlaisia, niin en halua kuulua siihen joukkoon.

nyt tuli taas sellaista tekstiä, että olisi ihan kiva jos edes jollain lailla perustelisit?



Mitä traumoja se pappi sulle aiheutti? Ja muista, yksi ihminen ei edusta KAIKKIA kristittyjä.

Ei voi olla niin että ihmistä kiusataan ensin 30+ vuotta niin että 10 viimeistä vuotta miettii jatkuvasti kuolemaa ja voi kun saisi vaan kuolla pois. Sitten kun siitä paranee ja tulevaisuus rupeaa viimeinkin näyttämään valoisammalta, tulee taas uusi oikeasti kamala katastrofi, jonka ratkaisemiseen ei ole rahaa eikä voimavaroja. Jos jumala toimii näin samalla kun muut ihmiset vaan porskuttaa tyytyväisinä eteenpäin normaalissa ja keskiluokkaisessa elämässään, niin hyvä on, jumala ei selvästi ole sellainen tyyppi jonka haluaisin tuntea.

Olen itekkin kokenut kovia. Juuri Jumalaa seuratessani, yrittäessäni seurata, eksyinkin todella vaaralliseen lahkoon. Lapsuudesta ei ole valoisia muistoja juurikaan. Silloinkin etsin Jumalaa, mutta en löytänyt.



Nyt voin vain todeta että olen löytämässä luottamusta Jumalaan, että hän on hyvä. Kaiken kokemani jälkeen olen haavoittunut, mutta myös elämää nähnyt ja nöyrempi ihminen. Joskus näkee vasta pitemmällä tähtäimellä ja jälkeenpäin, miksi tapahtui mikäkin asia. En ole osannut muuta, kuin huutaa että jos olet, Jumala, niin vastaa ja näytä se minulle. Vähä vähältä sellainen turva on tullut elämääni. Paljon on kysymysmerkkejä enkä minäkään ymmärrä, miksi maailmassa on järjetöntä pahuutta ja kärsimystä viattomien osana. Lasten kohtaama väkivalta järkyttää erityisesti.



Vastaus ei ainakaan ole se, että kaiken pahuuden rinnalla Jumalan hyvyys loistaisi kirkkaammin. Ei. Mä arvelen, että koko maailma on pahan vallassa, koska ihminen alussa valitsi niin. Jumala oli tehnyt ihmisestä olennon, joka vapaaehtoisesti sai rakastaa Jumalaa tai olla rakastamatta, totella tai olla tottelematta. Koska Jumala on rakkaus, ja rakkauden olemukseen AINA kuuluu pakottamattomuus. On tietenkin epäreilua, että sen takia koko ihmiskunta kärsii ja homma menee vain pahemmaksi.



Mä tiedän vain, että on myös ihmisiä, jotka ovat nimenomaan hirveän kärsimyksen keskellä löytäneet rauhan ja mielekkyyden Jumalassa. Olen itsekin läpikäynyt syvää epäilyä Jumalan olemassaoloa ja hyvyyttä kohtaan. Ja tietenkin yleinen pilkallinen asenne uskoa kohtaan horjuttaa sekin. Miksi uskoisin, kun useimmat muut suhtautuvat välinpitämättömästi, kylmästi tai jopa vihamielisesti. Miksi uskoisin, että Jumala on kiinnostunut minusta yksilönä, joka olen vain hitunen universumissa?



Mutta kuitenkin sinä edelleen kyselet tätä asiaa, että miksi uskoa Jumalaan. Laita se Jumala vielä kerran testiin, suostuen itsekin olemaan avoimella mielellä. Niin mäkin teen ja jonkinlaista johdatusta, joita joku toinen kutsuisi sattumaksi, olen kokenut. Toivon sulle kaikkea hyvää.

Mistä sen tietää että ne sattumukset olisivat Jumalasta? Minusta on alkanut tuntumaan, että sattuma kuuluu universumin tapaan toimia. Kaikki on sattumaa. Se että olemme olemassa on sattumaa. Jos olisi Jumala, sattumaa ei olisi.



ap

on se, Jumalalle tämä meidän maanpäällinen elo on yksi hyttysen pyräys, aivan minimaalinen osa kaikkea olemistamme.



Ihminen itse ajattelee, että tämä olisi jotekin äärimmäisen tärkeää, mutta Jumalalle se oikea elämä(=ikuisuus) tulee vasta kuoleman jälkeen?

on se, Jumalalle tämä meidän maanpäällinen elo on yksi hyttysen pyräys, aivan minimaalinen osa kaikkea olemistamme.

Ihminen itse ajattelee, että tämä olisi jotekin äärimmäisen tärkeää, mutta Jumalalle se oikea elämä(=ikuisuus) tulee vasta kuoleman jälkeen?

Jos tämä hyttysen pyräys on niin merkityksetön, niin miksei pahimman kärsimyksen voisi jättää pois viattomilta, jotka ei takuulla ole valinneet mitään? Eikö tällainen välinpitämättömyyden Jumala sodi myös sitä ideaa vastaan, että Jumala on rakkaus?

ajatteleeko että se on sattumaa tai johdatusta... mutta mä olen miettinyt sitä, miksi kaikissa kulttuureissa kaikkina aikoina kaikki kansat on etsineet omilla tavoillaan yhteyttä Jumalaan? Miksi ihmisessä näyttää olevan sellainen vastustamaton vietti? Onhan toki ateismiakin paljon, mutta tutkimusten mukaan vain 10 prosenttia suomalaisista. 90 prosenttia siis uskoo jollain tavalla Jumalaan.



Ajattelen, että kun ihmisen pieneen päähän mahtuu idea Jumalasta ja iankaikkisen elämän kaipuu, niin sen täytyy olla olemassa. En usko että se olisi joku defenssi turvattomuuden torjumiseksi.



Entä jos Jumala on, niin miksi uskoa kuin kristityt uskovat? Sellaisen vastauksen olen löytänyt, että se on ainoa uskonto, jossa Jumala kurottuu alas ihmisen puoleen, tekee vaaditun teon ihmisen puolesta. Missään muussa maailmanuskonnossa näin ei ole, vaan pelastusta, uutta elämää tai paratiisia täytyy tavoitella yrittämällä parhaansa. Minä ainakin alitan riman niin pahasti, ettei ole mitään jakoa. Ateismiin en suostu. Liian paljon minussa on Jumalan kaipuuta. t 7

Minä olen elämäni aikana oppinut ajattelemaan että se on sama kuin liian aikainen kuolema,



Tällä maanpäällisen elämän pituudella ei ole suunnatonta merkitystä, kun se iänkaikkisuus jatkuu sitten taivaassa.



Mutta kuten sanottu, ei minun ajatelmani ole ehdoton totuus, mutta näin haluan ajatella?

Jeesus on sanonut: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.



Minä olen itse henkilökohtaisesti vakuuttunut elämässäni monella tavoin, että Jeesus elää ja haluan että hän on sydämessäni. Minusta on vapauttavaa, että olen saanut syntini anteeksi ja tiedän että olen matkalla taivaaseen. Olen myös kokenut että Jumala vastaa kaikkiin rukouksiin ajallaan ja tavallaan. Aina vastaus ei ole minun mieleni mukainen, mutta uskon että Jumala tietää paremmin kuin minä.

Maailma on syntiinlangennut ja siksi paha saa vielä mellastaa täällä vähän aikaa. Mutta sitten tulee loppu. Jeesus tulee noutamaan omiaan ja paholainen heitetään tuliseen järveen. Taivaassa ei ole enää mitään pahaa.

Minäkin olen halunnut Jumalan elämääni. Olen rukoillut. Ei mitään. Jumala ei ole tullut sydämeeni, ei vastannut minulle, ei ole näyttäytynyt minulle. En oe nähnyt häntä maailmassakaan, en lähimmäisessänikään.



En myöskään ole nähnyt pahuutta. Pahaa ei mielestäni ole, on vain kärsimystä, onnettomuutta, samoin on onnea, iloa. Ne kuuluvat elämään. Mutta Joillekin kärsimystä kertyy liikaa, pienille lasillekin. Jos Jumala on ja vieläpä kaikkivoipa, en käsitä miksi hän sellaisen hyväksyisi.



Raamatun siteeraaminen ei minua vakuuta. Olen sitä itsekin tutkinut, enkä mitään löytänyt.

uskovalle ihmiselle on vain tämä maanpäällinen helvetti. Sille joka luopuu Jumalasta on vain tämä maanpäällinen taivas. Jokainen saa lopulta palkkansa. Minä olen tehnyt elämässäni paljon pahaa. Sen vuoksi tarvitsen tätä Jeesusta, vaikka kuinka joku pilkkaisi.

miksi kaikissa kulttuureissa kaikkina aikoina kaikki kansat on etsineet omilla tavoillaan yhteyttä Jumalaan? Miksi ihmisessä näyttää olevan sellainen vastustamaton vietti?

elollisen tapaan voimakkaan eloonjäämisvietin. Olisi aika kummallista jos EI mietittäisi mitä tapahtuu kuolemanjälkeen ja kehiteltäisi siitä teorioita. Lisäksi luulen että jumalat liittyvät jotenkin alitajuntaan jääneisiin muistikuviin lapsuudesta, jossa vanhemmat ovat kaikkitietäviä ja pitävät homman hanskassa, turvallisuuden tunteeseen ja niin edelleen. Taivaskin edustaa sellaista turvapaikan mielikuvaa, jossa on aina rauhallista ja onnellista ja seesteistä ja soitellaan harppuja ja kävellään kaduilla. Jos sitä tosiaan miettii tarkemmin, että ikuisuus sitä, niin aika pitkäveteiseltä saattaa tuntua. Voisihan taivas olla erilainenkin paikka. Siellä voisi vaikka kokea hurjia seikkailuja tai avaruusmatkailla tai mitä nyt vaan.

Kun pyydät Jeesukselta syntejäsi anteeksi ja pyydät häntä sydämeesi asumaan, voit olla aivan varma että Hän antaa syntisi anteeksi ja tulee sydämeesi asumaan. Kaikki eivät tunne suuria tunteita tullessaan uskoon tai jotkut kasvavat uskoon vähitellen (tai ovat lapsesta asti uskossa). Usko toki tuottaa hyvää hedelmää, mutta hyvä fiilis, menestyminen jne ei ole sen mittari että olemmeko uskossa. Tärkeintä on että Jeesus on sydämessä.

Jotta uskosi saisi kasvaa, kannatta rukoilla, lukea Raamattua ja osallistua seurakunnan yhteyteen. Siten usko saa kasvaa. Jos jättäydyt seurakunnnan ulkopuolelle, usko vähitellen kuihtuu kun ei saa ravintoa.