G: ulkomailla asuvat: miten olette sopeutuneet uuteen maahan, onko helppo tutustua paikallisten kanssa vai liikutteko vain suomalaisissa piireissa?

Olen sopeutunut oikein loistavasti. Enemman ma olen ulalla Helsingissa kun en tieda mihin menna.

Mieheni on sveitsista, joten olemme yhdessa auttaneet toisiamme sopeutumisessa. Nyt olen kotona kahden lapsen kanssa. Onneksi mulla oli mahdollisuus jaada kotiin. Mulla on Pohjois- Eurooppalainen tyonantaja ja olen ollut hyva tyontekija, joten vuoden saan olla mammalomalla. Nuorempi lapsista on nyt 4 kk.



Ma rakastan New Yorkissa tata tunnelmaa ja sita etta aina tapahtuu. Olen onneksi luonteeltani avoin ja olen aina saanut kavereita helposti. Kaymme yhdessa playdateilla ja syomassa. Tunnen itseni jo niin hyvin, etta tietaisin kuolevani tylsyyteen jossain pikkupaikkakunnalla. Oli se sitten Suomessa, Sveitsissa tai Amerikassa.



Huonojakin puoli on New Yorkissa todella paljon. Terrorin uhka, vakivalta, jarkyttavat hinnat, turvattomuus etc.etc. Olemma vakavasti miehen kanssa pohtineet, etta mita meidan tulisi tehda kun lapset tuosta kasvavat. Silla New York ei ole valttamatta paras paikka heille. Toistaiseksi meidan elamamme on taalla ja rakastan sita.

Muutin Englantiin -94 alussa ja tyon kautta loytyi ensimmaiset tuttavat. Valilla muutettiin miehen tyon vuoksi Kauko-itaan. Lapsettomana kotirouvana oli hieman vaikeampi sopeutua, mutta harrastamalla ne kaverit loytyi siellakin. Tilanne muuttui taas kun palattiin Englantiin ja nyt lapsen kera. En ole enaa tyoelamassa ja ' ne vanhat tyokaverit' on aika pitkalle jaany ja uudet kaverit loytyneet kodin lahelta lapsiryhmien kautta.

Vierailija:

Olen sopeutunut oikein loistavasti. Enemman ma olen ulalla Helsingissa kun en tieda mihin menna.

Mieheni on sveitsista, joten olemme yhdessa auttaneet toisiamme sopeutumisessa. Nyt olen kotona kahden lapsen kanssa. Onneksi mulla oli mahdollisuus jaada kotiin. Mulla on Pohjois- Eurooppalainen tyonantaja ja olen ollut hyva tyontekija, joten vuoden saan olla mammalomalla. Nuorempi lapsista on nyt 4 kk.

Ma rakastan New Yorkissa tata tunnelmaa ja sita etta aina tapahtuu. Olen onneksi luonteeltani avoin ja olen aina saanut kavereita helposti. Kaymme yhdessa playdateilla ja syomassa. Tunnen itseni jo niin hyvin, etta tietaisin kuolevani tylsyyteen jossain pikkupaikkakunnalla. Oli se sitten Suomessa, Sveitsissa tai Amerikassa.

Huonojakin puoli on New Yorkissa todella paljon. Terrorin uhka, vakivalta, jarkyttavat hinnat, turvattomuus etc.etc. Olemma vakavasti miehen kanssa pohtineet, etta mita meidan tulisi tehda kun lapset tuosta kasvavat. Silla New York ei ole valttamatta paras paikka heille. Toistaiseksi meidan elamamme on taalla ja rakastan sita.

Jo pelkästään toi lause, jossa sanot, että Nyc ei ole paras paikka lapsille kun kasvavat, paljastaa, ettet oikeasti asu siellä! =D Ei kukaan kaupunkilainen ajattele noin!!!!!!!

ja sopeuduin kyllä heti. Suomalaisia en ole täällä tavannut (vaikka niitä paljon täällä onkin). Enemmän olen tutustunut paikallisiin. Parempaa kuin Suomessa: Aktiviteetit, ostosmahdollisuudet, TERVEYDENHUOLTO!!, Yleinen ilmapiiri, ympäristö kauniinpi kaupungeissa(vaan kyllä Somen luonto saksan luonnon voittaa), erilaisuuden suvaitseminen. Huonompaa: kaikki toimistoasiat kestää kauan (esim. lapsilisät yms..), että aluksi saa kaikki asiat arkisesti rullaamaan, tarvitaan julmetusti paperisotaa=), parkkeeraaminen helvetillistä!

Nyt Belgiassa. Tämän helpompaa sopeutumista ei olekaan. Suomalaisia on täällä Brysselissä 4000, eli kaikkea löytyy kaikille. Asuin taannoin Intiassa ja Pakistanissa. Se koetteli sopeutumista. Niiden jälkeen kaikki maat ovat helppoja.



Mikäs täällä on asustellessa. Töitä tehdään ja lapsia viedään kouluun. Ei sitä muuta jaksa tehdä. Ei se elämä sen kummosempaa ole missään länsimaisessa maassa. Samaa elämää tämä on täälläkin. Ihmisillä on samat murheet.



Mikä on parasta... hmmm....No, täällä on kamalasti aktiviteettejä. Suomessa ei tarvi miettiä, mihin eläintarhaan menee. Täällä voi valita viidestä, jotka kaikki sijaitsevät lyhyen matkan päässä. Saatika kaikki muut puistot ja teemat.

Sain juuri jouluksi suomalaisia iltapäivälehtiä ja niiden perusteella (kuten myös tätä palstaa lukemisen perusteella) sanon parasta olevan sen, että kaikille ja kaikennäköisille ihmisille on tilaa. Täällä törmää kateuteen samalla mitalla. Ainakaan minun ystäväpiirissäni.

Toinen asia mistä pidän, on hälläväliä ilmapiiri. Se aiheuttaa paljon päänsärkyä, mutta on myös ihanan suvaitsevaista. Kukaan ei ole toisen poliisi eikä naputa. Jos jonkun pitää pysähtyä keskelle risteystä, niin kaikki ymmärtävät, että sen pitää pysähtyä. Man gotta do what man gotta do.

Olen asunut Suomen ulkopuolella nyt kuusi vuotta. Ensin viisi vuotta yhdessa maassa ja nyt vuoden toisessa. Kumpikin lantisessa Euroopassa. Alunperin kun muutin ensimmaiseen maahan, oli jonkin aikaa hommaa sopeutumisessa. En tiennyt kenestakaan muusta paikkakunnalla asuvasta suomalaisesta, mika oli varmaankin hyva asia. Heittaydyin taysilla paikallisiin ympyroihin, opintoihin ja opiskelijaporukoihin, liityin vapaaehtoistoimintaan jne. ihan vaan siksi, etta en tulisi jaamaan yksin. Silloin meni ehka vajaa vuosi, ennen kuin oikeasti sopeuduin kuitenkin ja totuin kieleen.



Nyt kun toisen kerran muutin maasta toiseen oli jo mies ja perhekin mukana kuvioissa ja muutto oli " konkreettisesti" hankalampi, eli enemman ruljanssia ja kaytannon jarjestelyja. Henkisesti muutto on ollut helpompaa. Meni n. pari kuukautta, kun asiat olivat viela mullin mallin, jolloin mietin, etta kannattiko nyt tahan ruveta, mutta sittemmin on mennyt mukavasti. Olen tavannut sattumalta joitakin suomalaisia taalla, mutta en sen kummemmin tullut tutustuneeksi. Taalla en ole saanut niinkaan viela paikallisia ystavia, mita nyt tyosta tuttavia, kun ei ole mahdollista samalla tavalla heittaytya ja omistautua sosiaalisen elaman hankintaan, ja toisaalta kun on oma perhe, ei ole samaa pelkoa siita, etta jaisin yksin.