Onko kukaan valehdellut kuukautisten alkamispäivää
jotta olisi saanut lasketun ajan aikaisemmaksi tai myöhäisemmäksi? La:tahan kun ei muuteta jossei sikiön koon mukaan tulevassa la:ssa ja mennkojen mukaan lasketussa ole vähintään neljä päivää eroa, joten helposti sitä voisi saada itselleen neljä päivää aiemman lasketun ajan halutessaan. Minä ainakin haluan seuraavalla kerralla jotta odotusaikaa on edes hieman vähemmän.
Kommentit (13)
No, maailmassa on monta asiaa jota en ymmärrä.
Sukulaisille valehtelin, että la olisi ollut kaksi viikkoa myöhemmin. Näin säästyin turhalta " joko, joko" kyselyltä!
Miksi ihmeessä valehdella? Kannattaisi tosiaan jättää lapset tekemättä jos et paria päivää jaksa odotella.
Minulla ei taitais olla mitään vaikutusta tuolla menkkojen alkamispäivän valehtelulla, koska on niin todennäköistä että synnytän lapsen ihan normaalisti. Ja se tulee kun on tullakseen... esikoinen 41 ja kuopus 41+5
Ja kyselijöitä riitti, siinä määrin että en enää kerro todellista laskettua aikaa.
ja sitten kieltäytyä kaikista ultrista. sitten alkaa tinkaamaan rv 38 (oikeasti rv 36) käynnistystä jollain verukkeella. Sitten käynnistys vois päättyä hätäsektioon ja kehittymätön vauva kenties pari viikkoa niculla. Kandee koklaa koska onhan se sit ihQuu ku vauva syntyy just sillo ku sä tahot!
Miksi pyrkiä valehtelulla ja omalla itsekkyydellä saamaan " keskeneräisen" vauveliinin maailmaan? Kyllä se sieltä tulee kun on tullakseen ja jos ei tule niin parempi sen vauvan on loppuun asti silti mahassa olla ja ihan pakon edessä vasta käynnistys/sektio.
Meinaan vain että ei ne kätilöt ja lääkäritkään ole ihan tyhmiä. Kai ne vois epäillä jotain tuollaista, jos äiti ei anna ultrata edes yliaikaista vauvaa...
Vierailija:
No ei sa aina ole lapsen etu olla masussa mahdollisimman pitkään
" No ei sa aina ole lapsen etu olla masussa mahdollisimman pitkään"
en tullut laittaneeksi ylös edellisiä menkkoja lainkaan. Siitä sitten laskemaan sitäedellisten kalenterimerkintöjen mukaan mahdollista alkamispäivää. Ymmärtäisin kyllä hyvin, jos haluat vaihtaa päivää esim.
siksi ettet halua aloittaa äitiyslomaa liian aikaisin, jos menee kovasti yli LA:n.
niin tuskin on kärsivällisyyttä kasvattaa lasta aikuisikään. Uskomattoman typeriä ihmisiä!
Sillä la:lla voi olla paljon merkitystä perheen elämään, syntyi lapsi sitten milloin tahansa!
t.ap
Ei kaikki vauvat halua syntyä ollenkaan :)