Kaikki hokevat kiire, kiire, ei ehdi, kotiäidistä uraohjukseen. Missä vika???

Mulla ei ole onneksi kiireitä =)

appivanhempia ja muita sukulaisia, jolloin vastuu kaikesta arjen pyörittämisestä jakautui.

Mnä olen (ainakin av mammojen mittapuulla) uraohjus : akateeminen, korkeassa asemassa suuressa yrityksessä. Mutta minulla ei ole mitään ongelmaa työn ja kodin yhteensovittamisessa - molemmissa ehtii tehdä kaiken tarpeellisen. Töissä teen töitä, en istu kahvilla enkä juoruilemassa vaan teen nopeasti, delegoin ja en turhaa piperrä pikkuasioiden parissa. Työt ehtii tehdä siten 8 tunnissa ja joskus ehtii surffaillakin netissä.

Kotona kaksi lasta ja ehdin pitää kodin kunnossa: meillä on aina siisitiä, syömme kotiruokaa ja ehdin tehdä lapsienkin kanssa iltaisin vaikka mitä. En ymmärrä niitä jotka ei muka ehdi tehdä mitään (ja että pelkästään kotonaoleva valittaa samaa, sitä en ymmärrä)

muutu töihin palattuani ura-ohjukseksi. Kun tein paluun töihin 1. lapsen jälkeen sanoin pomolleni, että se vanha työnarkomaani ei enää tullut takaisin, vaan nyt teen töitä perheen ja lasten ehdoilla; kiire on nykyisin lähinnä ' tuhma sana' . Ja jotta oikein vois elää lasten ehdoilla, niin tarkoitus on kokeilla työtä kotoa käsin. Saas nähdä onnistuuko.



Viittaan siis kiireelle kintaalla, jos vain voin. Kevään odotusta kaikille!!