Vein lapsen ekaa kertaa hoitoon, onko se aina näin vaikeaa?

Jätin 1v8 kk vanhat kaksoset pph:lle ja sinne jäivät itkemään ja nyt itkee äitikin. Meillä vielä niin että en ole saanut töitä ahkerasta yrittämisestä huolimatta,tuntuu ihan kamalalle kun joutui palaamaan tyhjään kotiin.

Onneksi on sentään työhaastatteluja tälle päivää ja toivottavasti tärppäis äkkiä niin olis mullakin jotain muuta miettimistä kuin sitä että kuin voin olla näin kamala ja hyljätä lapset.



Ja vielä se että yleensä jäävät paikkaan kuin paikkaan helposti ja tutustumiskäynneillä ovat ain ajääneet hoitajalle hyvin....Nyt vain molemmat itkivät oventakana kun lähdin.........:(



voihan hitto....

taitaa olla aina vaikeaa. Minä vein keväällä 1v7kk hoitoon. Tyttö jäi itkemään, minä itkin vasta töissä. Kamalaa oli, mutta tosi pian alko viihtymään hoidossa ja nykyään menee mielellään. Voimia!

nyt sitten huusi niin surkeana:( Mielessä pyörii vaan se lapsen ilme ku äiti lähteekin pois. Veinköhän mä sittenkin liian nuorena hoitoon:( Mitäköhän lapsi ajattelee nyt? Mä oon ihan kamala äiti :/



-ap

muutaman kuukauden ikäisinä ja ihan hyviä ihmisiä meistä kaikista silti kasvoi. kyllä se siitä! tsemppiä!

Mulle jo pelkästään se että poika menee yökylään joskus mammalle on ihan hirvee paikka.. vaikka ajattelen sitä lapsenkin takia että saa olla mamman kanssa. Mutta silti itken ihan hirveesti aina ku lähden sieltä ja kotona ikävöin.



Onhan se ihan luonnolista että jokainen äiti kokee noita tunteita hoitoon viemisestä. Vaikka itse jäänkin kotiin hoitamaan kun toinenki tuloillaan, uskon että kaikesta selviää kuitenkin. Ja et ole huono äiti, olet tunteellinen äiti ja se on mielestäni tosi tärkeää!! Lapsellasi on maailman ihanin äiti kun kokee ikävää, ja rakkautta!!!!



Tsemppiä ja jaksamista, lapsesi tottuu pian kyllä uusiin ihmisiin. Ja lapsen reagointi tuolla tavalla on ihan normaalia. Huolissaan pitäisi mielestäni olla jos lapsi ei reagoisi mitenkään siihen että menee vieraaseen paikkaan.

sitten se loppuu.

Normaalia, mutta ikävä tunnehan siitä jää.

Kiitos!



-ap

Mutta kaikki on erilaisia..

Kauhulla lähden kymmenen aikaan hakemaan pois, toivotaan ettei ole itkenyt koko päivää :(



-ap

Eipä juuri ole itkeskellyt muutamaa kertaa lukuunottamatta. Joskus tulee halimaan nopeasti, kun lähdetään, mutta yleensä katoaa saman tien päiväkodin sokkeloihin jonkun vanhemman lapsen kanssa ja jättää äidin tai isin vilkuttamaan savuaville jäljille... Kyllä kaikki vielä muuttuu hyväksi.

ja nyt jo minua ahdistaa se, että tyttö jää sinne huutamaan perääni. Lapsi on 3v ja on ilmoittanut, ettei halua päiväkotiin, koska ikävöi äitiä ja itkee sitten siellä. Nyyh!

Töihin menen kyllä mielellään, mutta lapsen mahdollinen huutaminen perääni satuu jo nyt.

Minun lapseni ei koskaan sopetunut päiväkotiin. Koulussa ei sen sijaan ole ollut koskaan mitä ongelmaa. Kavereitakin aina ollut joka paikassa mutta joka aamu päiväkotiin piti jäädä itkemään. Eskariin kun jäi ei enää itkenyt mutta surkeasti jäi eteisen ikkunaan aina vilkuttamaan : (



Lapset on erilaisia. Toivottavasti teillä helpotta! Ja muista jos on pakko mennä niin on pakko mennä! Lasta töytyy kuitenkin aina kunnioittaa ja hänen tunteita.

mutta missään nimessä ei silloin ole hyv jäädä hyssyttelemään pitkiksi ajoiksi...siloin lapsen jäänti vain vakeutuu. Iloisesti jutellen vaatteet pois ja lapsi tädin hoiviin hyvät päivät ja heiheit toivotellen suukkoineen muineen...Lapsi yleensä unohtaa kyllä aika nopeasti äidin hävitessä murheensa etenkin sitten kun tekemistä alkaa löytyä tarhassa... Kyllä se helpottaa, muta lapsesta riippuen voi viedä pidempään tai vähemmän aikaa, tietysti aiemmat hoitokokemukset saattavat auttaa, esim mummolayöt tai muut...

Nyt jo pelottaa että miten kaikki sujuu. Mun 2-vuotias on niin mussa kiinni vieläkin, yhden ainoan kerran elämässään ollu musta erossa.. Tiedän että muakin alkaa itkettää kun nään toisen jäämään itkemään, tuntuu pahalta jo nyt :( Toivon ja rukoilen että kaikki menis hyvin, en mä kestä jos toinen jää sinne joka ikinen aamu itkemään..

koko päivän aikana ikävöinti oli vähempää.

ja henkilöskökin on kannustettava mukaan auttamaan lasta tuosta hetkestä eteenpäin. itseäni helpotti se , että tiedän/tiesin lapsen päivän kuitenkin sujuvan kivasti sen aamuitkun jälkeen. (Olen siis se jonka lapsi itki joka aamu 2-6vuotiaaksi.) Kun on pakko viedä on pakko viedä ja kun ei ole niin ei ole. Itse otin aina lapsen päiväkodista pois kun työtilanne salli (olin keikkatyöntekijä). Kaikki ei sopeudu niin elposti ja se on faktaa vaikka kuinka olisi mummoloita ja äiti ja isä jotka eivät ripustaudu lapseen. Ihmist on erilaisia ihan laitokselta asti! Mun lapsi ei ole koskaan ollut edes arka vain ainoastaan mun+ muiden läheisten perään : )



Kyllä se hymyki joku oäivä vielä muuttuu.. Meillä siellä koulussa (parempi myöhään kun ei milloinkaan)!

Minä vein lapsen hoitoon 1v3kk iässä. Ekat 2 viikkoa oli pahimmat, lapsi jäi joka aamu itkemän perään. Päivän mittaan ei kuitenkaan ollut itkenyt, vaan itku oli loppunut kun olin lähtenyt. Sen jälkeen on mennyt hyvin ja ihan vain muutamana aamuna sen jälkeen on lapsi jäänyt itkemän.



Poikkeuksen tekee varahoitopäivät... Eli nyt kun oma hoitopaikka (ryhmis) on kiinni loppiaiseen, niin varahoitoon jääminen on tuskaa... Lapsi 2v2kk pyytää aamuisin, että eikö saa jäädä äidin kanssa kotiin ja että ei halua hoitoon. Viime viikko oli huutoa joka päivä ja päivälläkin oli välillä itkenyt, nyt tänään jäi ekaa kertaa ilman itkua.



On se vaan ikävä tunne, kun lapsi jää itkemään perään. Mutta lähes aina se loppuu siihen kun äitiä ei enää näy. Eli sitä mieltä osoitetaan siinä eron hetkellä ja päivä menee sinänsä kivasti. Ihan varmasti teilläkin ap alkaa mennä hyvin! Koita kestää nämä muutamat itkuiset viikot. Et ole kamala äiti :)

mulla oli tänä aamuna tasan samat tuntemukset ja sama tilanne, tosin mun lapset on 5 v ja 3 v. Nuoremmalle ja ujommalle otti herääminen lujille ja jäi murjottamaan tarhaan, ei edes pusua antanut kun hei heit vilkutin, isompi vilahti joukkoon kuin vanha tekijä intoa täynnä.

Tulin vaan kertomaan,että lapsi oli itkenyt noin minuutin lähtöni jälkeen :) Sen jälkeen ei ollut ikävöinyt yhtään. Onneksi!