Onko tsunamissa omaisen/sa menettaneen suru jotenkin suurempaa, kuin sellaisen, joka on taalla Suomessa menettanyt yllattaen laheisensa?

Ja sellaiseen saa kyllä kriisiapua Suomessakin nykyään, vielä esim. 90-luvun alkupuolella ei saanut vaikka koko perhe olisi mennyt.

varsinkin tällaisessa tapauksessa, kun kuolleita oli noin järjettömän paljon.

Itse menetin vuosia sitten 3 perheenjäsentä tapaturmaisesti. Välillä kyllä nyppii noi telkkarin tsunamiohjelmat yms. paasaukset, ihmisiä tosiaan kuolee tapaturmaisesti IHAN JOKA PÄIVÄ. Ja ne keräykset ynnä muut, eipä kukaan tullut kyselemään tarvittaisiinko taloudellista apua tai muuta. Kriisiapua kyllä saimme heti.

Ehkä siitä joku saa jotakin itselleen, minä en ole vielä ymmärtänyt mitä. Tietenkin vuosi sitten uutinen pysäytti, niinkuin kaikki katastrofit, luonnon tai ihmisen aiheuttamat, mutta tänään en ole suurta surua tuntenut. enpä ilman tiedotusvälineitä olisi edes koko asiaa muistanut. Aika kaksinaismoralistista touhua!

sellaisen ihmisen, joka menettää läheisen luonnonmullistuksen tms. takia on helpompi myöhemmin hyväksyä asia kuin väkivaltaisesti kuolleen läheinen. Mutta varmaan tuohon suruun vaikuttaa tapa kuolla, miettii esim. onko läheinen joutunut kärsimään jne. Mutta enpä tiedä, kun en onneksi ole vielä ketään todella läheistä ihmistä menettänyt.

kuin amerikkalaiset, sanoisin että se on nykyajan ihmiselle tyypillistä kansallisuuteen katsomatta, esimerkkinä vaikka britit jotka " jeesustelivat" prinsessa Dianaa aikalailla...

Vähättälemättä ihmisten henk.koht. surua, se on aina suurin mahdollinen. Mutta se että moni suree, ei tee siitä megalomaanista, vaan läheisille yhtä iso, oli sitten surevia enemmän tai vähemmän.