Tuntuu että pää räjähtää :(

Et voi tietää, kauanko teillä kestää tärppi, jos päätätte lähteä

hoitoihin. Et voi tietää, mitä työmahdollisuuksillesi tapahtuu, jos

nyt lähdette hoitohin ja koulutus lykkääntyy jne. Koetat vaan

tehdä päätöksen sen mukaan, mitä nyt tiedätte ja haluatte.



Jälkiviisas on helppo olla, mutta kun elämässä pelataan riskillä.

Mulla on kaveri, joka vinkumalla vinkui mieheltään kolmannen lapsen.

Tajusi pari vuotta kolmanne lapsen syntymän jälkeen, että siitä

on ihan hiton rasittavaa olla niin monen lapsen äiti. Mutta minkäs

teet. Se ei tiennyt sitä tarpeeksi ajoissa ja nyt asialle ei mitään voi.

Eli ainut tie on koettaa muuttaa omaa asennettaa ja järjestellä käytännön asioista mahdollisuuksien mukaan niin, että olisi kivempaa.

Katuminen ja taakse päin katsominen ja jossittelu ei auta mitään.



Monia valintoja ei voi peruuttaa eikä vaihtaa myöhemmin. Ainut, mitä

voi tehdä, on kouluttaa itseään siihen, ettei kadu tekemiään valintoja.

Mietit niin hyvin kuin osaat ja valitset ja sitten tyydyt siihen. Ei jäädä tuleen makaamaan. Eteenpäin. Elämä voi mennä hyvin tai huonosti.

Useimmilla se menee kohtalaisen ok. Suomessa siis. Jos sattuu syntyyn Sudaniin, niin sitten menee todennäkösesti paskasti. Valitsipa itse ihan mitä tahansa. Tää on vaan elämää ei sen enempää.



Ja pyydä siltä mieheltäs anteeksi.

Et tainnut sanoa tosin, kuinka vanhasta on kysymys? Mutta kuitenkin, sinuna selittäisin lapselle, ettet tarkoittanut ja olit vihainen ja pyydät isiltä anteeksi jne. Raukka pian kuvittelee ties mitä.



En todellakaan osaa sulle mitään laajempia elämänneuvoja antaa, mutta tuossa edellä oli ihan hyvä, eli opettele elämään päätöstesi kanssa, oli ne mitä hyvänsä. Teit mitä hyvänsä, se voi johtaa monenlaisiin seurauksiin, joita ihmisraukka ei osaa aavistaa. Valitse pienempi paha. :)

Mua ällöttää tollaset idiootit jotka sotkee lapset vanhempien riitoihin!

Aikuisten ongelmat ei kuulu lapsille ja niiden niskaan ei saa omia huoliaan ja vanhempien riitoja kaataa.

Miehesi on lapsesi isä KUNNIOITA sitä, äläkä KOSKAAN pura haukkumisena ja isän syyttelynä omia patoutumiasi miestäsi kohtaan!

Tää on just sitä mitä VIHAAN, riidelkää omat riitanne KESKENÄNNE!

mies oli laittanut ilmoituksen jollekin seksisivulle ja haukuin siitä asiasta.

Joitan asioita kadun tosi syvästi ja olen ehkä hieman katkerakin joillekin asiolle. Ne suututtavat ja saavat välillä pimahtamaan, mutta musta tuntuu että elämä on jotenkin niin pitkä, että täällä joutuu niitä isoja päätoksiä tekemään vielä satoja ja ei niitä kaikkia voi katua. Joskus on tehtävä joku iso päätös esim. koulun lopettamine tosta noin vaan. Älä liikaa suurentele asioita. Musta ainakin tuntuu että vuosi sitten elämää suuremmat ja vaikeammat asiat on tällä hetkellä lasten leikkiä. Jotenkin ajan kuluessa asioihin saa eri perspektiivin.



En itekään kirjota kauheen selkeesti, mutta toivottavasti löydät punaisen langan tästä jutusta...

Haukuin miehen pystyyn lapsen kuullen. Sanoin lapselle kuinka isä on " se" syyllinen kaikkeen. Isän vuoksi lapsi ei tule koskaan saamaan sisaruksia, kuinka isän vuoksi minä aijon aloittaa sellaisen opiskelun/työn että minua ei kotona tule näkymään paljoa. Että kaikki mitä ikävää tulee tapahtumaan tulevaisuudessa on vain ja ainoastaan isän vika :( Lapsi alkoi melkein itkemään mua kuunnellessa, olin vielä tosi vihainen kun puhuin. Lopulta mies lähti lapsen kanssa kaupungille ja arvatenkin oli mulle vihainen.

Kyyneleet valuu pitkin mun kasvoja. Miten helvetissä ihminen voi pimahtaa näin?! Mulla on ihan sellanen tunne että nyt tulee tapahtumaan jotain peruuttamatonta. Koskaan aikaisemmin en näin voimakkaasti ole reagoinut mihinkään... Mulla on vaan paha olla, niin paha olla



ap

välillä on ihan hyvä että saa päästettyä höyryt pihalle. yksi ihmisen stressireaktio sellaisessa tilanteessa kun ei osaa mutakaan tehdä, on huutaminen. ja silloin tulee helposti sanottua pahastikin. kunhan loppu perheesi tulee kotiin, keskustelette asiasta.

Joku aika sitten saimme tietää että todennäkönen syy siihen miksi emme toista lasta ole saaneet on miehessä. Ensiksi yritin elää ajatuksen kanssa mutta tietysti asia painoi mieltäni. Mies oli tuolloin sitä mieltä että ei missään tapaukssa lähdetä minkäänlaisiin hoitoihin! Tuolloin sitten päätin että nyt alan luomaan niin sanotusti omaa uraani. Hain ja tulin valituksi. Ensi viikolla pitäisi aloittaa koulutus. Tuo ala on sellainen että raskaana ei voi töitä tehdä. Ja koulutus kestäisi kuitenkin melkein 2 vuotta.

Ja nyt sitten mies ilmoitti että voisi suostuakkin hoitoihin! Aluksi olin iloissani asiasta mutta toisaalta en kylläkään. Aivan kuin mies ei kuitenkaan olisi täysillä ajatuksessa mukana?

Ennen pimahtamistani menkat alkoivat ja olin siitä asiasta taas suruissani. Ja sitten lähiaikoina olen huomannut että mies on jotenkin käyttäytynyt niin että on vain hänen rahojaan. Vaikka mies ei ehkä aina tarkoituksella sivulauseessa mainitse tuosta minun tienaamattomuudesta niin kuitenkin on saanut minut tuntemaan oloni ikäväksi. Mutta kyllä vaan kuitenkin tykkää kun olen ollut kotiäitinä... Tämä kaikki kuulostaa varmaan hyvin epäselvältä?! Enpä ole ihan selväpäinen kun tätä kirjotankaan... Ajatukset on ihan sekasin.

Mulla on nyt kauheet paineet tulevaisuudesta. Mitä pitäisi tehdä että tekisi oikein ja järkevästi. Emme ole enää mitään nuoria joten jos hoitoihin lähdemme niin sen pitäisi tapahtua melko nopeasti, todennäkösesti yksityisen kautta. Tuo opiskelu saisi silloin siirtyä... Mä en vaan löydä sitä oikeaa ratkasua.

Ja miten menin haukkumaan mieheni ja vielä lapsen kuullen. Mitäköhän lapsi menee kertomaan kun arvatenkin käyvät miehen vanhemmilla samalla kun kaupunkiin menevät. Voi hitto tätä elämää. Mutta ei minunkaan pääni kestä tämmöistä " ei juu" leikkiä. Että vatvotaan eikä kumpikaan kohta tiedä että mitä haluaa?!



ap

tehkää yhdessä sovinto

Miten sitten lopulta olette tilanteista selvinneet niin ettei tarvitse katua tyyliin loppua elämää ratkaisuaan... Alan kyllä epäilemään että ei ole olemassakaan sitä yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa hoitaa joku asia? Voisiko joku potkia persuksille ja antaa " ohjeita" .

ap