Lue keskustelun säännöt.
Sydänsärkyyn lääkettä?
23.12.2005 |
Sain exältäni joulumailin. Olemme eronneet noin kolme vuotta sitten ja sen jälkeen olen hurjalla vauhdilla perustanut perhettä uuden miehen kanssa ja ulkoisesti kaikki on kunnossa. Sydämeni kuitenkin itkee exän perään harve se päivä...Hän on niin komea, hän on niin kohtelias, hän on niin charmantti, hän on niin varakaskin nykyään, hän on niin mahtava, hän on niin sosiaalinen, hän on niin sympaattinen...Tähän tyyliin siis.
Aloitin jo yhtä mailia takaisin hänelle ja siinä kerroin kuinka en ole päässyt yli erostamme ja kuinka en voi antaa itselleni anteeksi sitä kun pidin tunteet sisälläni enkä jakanut niitä hänen kanssaan. Ajattelen ettei eroa olisi välttämättä tullut jos hän olisi tiennyt paremmin ikävistä tunteista, jota minulla silloin tuolla vieraalla paikkakunnalla asuessa oli. Ikävää kotiin, murhetta, masennusta jne...
Kuitenkin hävitin tekstin kun en halua pilata hänen jouluaan. Enkä omaa elämääni vatvomalla menneitä. Hän jätti minut. Piste. Jatkan tästä eteenpäin miehen kanssa, jonka tiedän rakastavan minua valtavasti ja jolle olen se ainoa, ollut jo siitä saakka kun hän minut jo kahdeksan vuotta sitten näki! Minäkin rakastan häntä, mutten samalla lailla kuin exääni, ensimmäistä poikaystävävääni...eri tavalla, laimeammin, arkisemmin, en tiedä kuinka kuvailla...Hän on humoristi, nauramme samoille asioille, hän on mutkaton, mahtava isä, ei kuitenkaan pätkääkään romanttinen eikä juurikaan empatiakykyinen...
Voih, auttakaa kanssasisareni! Näyttäkää minulle se tie, jota nyt kuljen. Valaiskaa se, jotta näen sen olevan oikea tie. Neuvokaa kuinka pysyä tällä tiellä, etten eksy sivupoluille...
Kommentit (18)
*hali* Tämä on tätä vastuullista aikuisuutta ja vanhemmuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän. Ykkösprioriteetti on se, että lapsellani on ehjä perhe. Itselläni sitä ei ole koskaan ollut! Sen vuoksi sen vaaliminen on minulle tavallista tärkeämpää...
Exääni en ole eron jälkeen nähnyt, ei asuta samassa maassa. Eikä olla puhuttu. Kerran yritti soittaa, tai sitten se oli hänen äiti, kun olin kirjoittanut että isäni oli kuollut...Äitinsä kanssa olemme näin ennen joulua puhuneet puhelimessa, mutta tänä jouluna hän ei ole soittanut. En ole pahoillani. En ole vokotellut exää, olemme kirjoittaneet maileja ehkä kaksi kertaa vuodessa, harvemminkin. Joskus keväällä viimeksi kun hän täytti 30...kerron aina miten menee, en muuta. Ei tunteita eikä mitään henk.koht. muutakaan. Ihan sellasta peruskamaa...
Jatkanko sillä linjalla? Minun on vain niin vaikea pitää näitä paskatuntemuksia sisällä ja pelkäänkin, että se joskus kostautuu. Tiedättehän näitä päästään naksahtaneita tapauksia? Niistä saa aina kuulla, ja silloin kärsii koko perhe. Sitä en halua.
Minulla olisi mahdollisuus mennä psykologin juttusille ilman kustannuksia, mutten uskalla tehdä sitäkään vaikka se pidemmän päälle varmaan helpottaisi. Pelkään, että siellä kaikki pakkopiilotetut ajatukset nousee pintaan ja että pimahdan:-(
AP
Ja ajattele vaikka niin että aikansa kutakin, ole kiitollinen siitä ajasta jonka olet saanut exäsikin kanssa viettää, se on kuitenkin aina oleva muistoissasi. Tässä elämässä nyt kerta kaikkiaan on niin, että kaikkea ei voi saada ja siinä vaiheessa varsinkin kun on jo lapsi ja toinen mies kuvioissa mukana, olisi sulaa hulluutta ruveta exälle tuntojaan tilittämään. Kaivata toki saa, mutta mieti tarkkaan, mitä oikeasti kaipaat? Sitä rakastumisen tunnetta, mennyttä nuoruutta jne?
Aikuisuuteen kuuluu ottaa vastuu tekemisistään. Tunteilleen ei mitään voi, mutta aina ei kannata tehdä niiden pohjalta mitään typeryyksiä.
Olin ahdistunut, en aina pitänyt mieheni tyylistä tehdä asioita, itkin usein illalla salaa sängyssä selkä kääntyneenä mieheen päin, tunsin itseni ulkopuoliseksi hänen laajassa ystäväpiirissä (varsinkin kaikkien tyttöystävien seurassa), olin ulkomaalainen (en tosin herjattu vaan pidetty), tunsin ettei minua ymmärretty ja itsekin olin uhmakas kyseistä maata kohtaan...
Tiedän, nyt on kaikki toisin. Nyt on kaikki niin kuten silloin toivoin asioiden olevan. Halusin lapsen, halusin Suomeen takaisin jne...
AP
.... et ole varmasti yksin tunteittesi kanssa. Myös minä olen eronnyt pari vuotta sitten emsimmäisestä poikaystävästäni, josta tuli aviomieheni ja lasteni isä, yhdessä oloa kertyi 12 vuotta. Sitten tuli raskas ero... vielä nytkään, kaksi vuotta myöhemmin en ole totaalisesti päässyt hänestä yli! Myös meillä oli suuria tunteita!! Myrskyä ja tyyntä, rakkautta ja kyyneleitä.... nyt, elämäni toisen rakkauden kanssa, kaikki on tasaisempaa. Rauhallista ja turvallista.... ja niin sen kuuluukin olla!! Yritä ajatella, että sinäkin nyt luultavasti olet ensinnäkin kasvanut ihmisenä ja elät terveellisessä suhteessa!! Hoida teidän parisuhdetta, keksi välillä jotain extraa? Ja nauti sisko hyvä... tiedä se, että nykyinen miehesi kaikessa " latteudessaan" on juuri se turvasatama, joka tuskin koskaan hylkää sinua, olet hänelle se oikea.... kyllä ne tunteet exää kohtaan laimenee, tai sitten ei!! Mutta ei se haittaa, opit vaan hyväksymään ja elämään niiden kanssa!! Ihanaa joulua sinulle, ja voimahali!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kohta kolme vuotta nauttinut lääkettä päivittäin...? En jaksaisi enää! Vaikka onneksi on ilmainen lääke, muuten olisin vararikossa!!!
AP
sillä mä olen järkeilly näitä asioita....et ei se ihminen niinkään ole siinä se pointti...en tiedä ymmärtääkö kukaan mut kuitenkin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisaalta, jos on sukulaissielunsa kohdannut / menettänyt ei se silti estä elämästä ja rakastamasta... ne tunteet vain ovat ja pysyvät sisimmässä.
....ap. niinkuin kirjoitin, se tunnetila ei välttämättä koskaan kuole, mutta laimenee, ja sen kanssa opit kyllä elämään, lupaan sen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeen maanjäristysmäisesti. Kauhee paine pinnan alla ja sit se posahtaaa...
AP
En tiedä kuinka työstäisin tätä kokonaisvaltaista ***tutusta kun välillä jo kyseisen maan kielen kuuleminen saa kauheen ahdistuksen aikaan. Enkä tiedä kuinka voin joskus matkustaa takaisin siihen maahan. Ja tiedän, että tulevaisuudessa tulen tekemään töitä sillä kielellä ja ehkäpä sillä kielialueellakin...Eli menee vähän ristiin. Haluan sinne päin, mutta en tiedä kuinka selviän siitä! Tyhmäkö?
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pyysin toivottaa hyvää joulua vanhemmilleen ja käskeä isänsä jo vihdoin lopettamaan se tupakointi:-)
Aika hyvin, eikö? Sellanen neutraali ja asiallinen.
AP
Vierailija:
Pyysin toivottaa hyvää joulua vanhemmilleen ja käskeä isänsä jo vihdoin lopettamaan se tupakointi:-)Aika hyvin, eikö? Sellanen neutraali ja asiallinen.
AP
hyvin tehty!!!!!
Voi voi...heräsin niin huonoon aikaan tänä aamuna. Näin juuri unta ex:stäni. Meitä oli monta tyyppiä siinä, olimme jotain ihme kisaa vessapaperirullilla, että se kenen paperipalan kohdalle osuu sydän, saa suudelman ex:ltäni (jotain kännipelin tyylistä, muka hirmufiksua ite tilanteessa mut vaikee selittää myöhemmin). No mun kohdalle osui ja hän suuteli minua, ihan niinkuin silloin ennen, ah. Sain koskeakin häntä. Hän atsoi syvälle silmiini ja lausui sanat " minä rakastan sinua" omalla kielellään ilman ääntä. Suun liikkeistä tiesin...vastasin " minäkin sinua" ...tuli niin lämmin ja rauhallinen olo siinä unessa...mietin unessa tekikö hän joka tytön kohdalla niin (ei meitä ollut kuin kaksi tyttöä, minä ja kaverini) vai tarkoittiko hän sitä.
On niin vaikeeta pitää arjesta kiinni tollasten öiden jälkeen...!!!
Heti herättyäni olin ihan himoissani ja purin sen mieheeni. Melkein itkin salaa...
Olenko hullu? Tarvitsenko ammattiapua?
T: AP, ja ihan tosissaan
Mulle joku " viisas" sanoi, että ensirakkauden muistaa aina, vaikka se loppuisikin. Minä ja ensirakkauteni erottiin 6 vuotta sitten, olen ollut naimisissa toisen kanssa jo yli 3 vuotta. Kuitenkin tuo ensirakkaus saa sydämen tykyttämään hurjaa vauhtia, kun hän ottaa yhteyttä tai näemme sattumalta. En ole kokenut samanlaista huumaa nyk mieheni kanssa, mutta elämä muuten on paljon onnellisempaa. Tuon ensirakkuden kanssa elämä oli kamalaa tunteiden vuoristorataa.
Eli ymmärrän sua ap. Tuo erityisasema säilyy tuolla exälläsi elämässäsi, mutta hänestä ei ole enää nykyistä elämääsi jakamaan. Se jokin on tuolla menneessä.
Mun exä otti vuos sitte kontaktia ja halusi lainata nanhoja valokuvia yhteisiltä matkoiltamme. Yhdessä ollessamme häntä ei olis vähemmän voinu ne kuvat kiinnostaa. Ajattelin, että nyt hän haluaa selvittää ne jutut, joista ei ikinä puhuttu. No, tapasimme ohimennen ja mulle tuli paniikki. Päädyin vaan säälittävästi vitsailemaan hiukan ivallisesti ja pakenemaan paikalta heti kuvien vaihdon jälkeen. Ja esittelin tietysti auliisti alkavaa vatsakumpuani (toinen lapsi oli tulossa). Mitäpä noita menneitä vatvomaan!
muun kans ei ikinä tällasta.Mutta olen ottanut nykyään ihan itseäni ajatellen tyylin:poissa silmistä-poissa mielestä.Tosin ei onnistu aina tuo poissa mielestä,vaikka hänen yrityksistään huolimatta en suostu enää tapaamaan.