Mitä jäänyt mieleen synnäriltä?!

Väsymys, unettomuus ja avuton fiilis.



Ja se ettei perhehuoneessa ollut telkkaria.

Toisaalta ekana iltana " kaksin" vauvan kanssa ylitseni huokui valtaisa epävarmuuden tunne: saanko todella tämän pienen ihmisen pidettyä hengissä...



Kaikinpuolin erittäin voimakas kokemus siis. Henkilökunta (NKL, Hki) oli ammattimaista ja todella ystävällistä, kaikin puolin ihania ihmisiä!

synnytyksestä jäi mieleen se, että vaavin pää näkyi jo kun pääsin sairaalaan ja koko synnytys meni yhdessä hujauksessa. Inhottavinta oli kun välilihaa ommeltiin kiinni ja se kesti ja kesti ja kesti... ja sitten oli pakko mennä suihkuun vaikka huimas ja pyörrytti ja väsytti, eikä olis jaksanu liikkua metriäkään.

Vauva oli yön hoitsujen hoivissa. Heräsin aamuyöstä ja kävin etsimässä lapseni. Lepertelin hänelle ja ihastelin kaunista lastani .. Kunnes luin sängyn päästä nimilapun. Ei ollut mun lapsi;)



t. nimim. minäkö pökkyrässä



ps. Oma löytyi " vauvameren" toiselta laidalta

Hotelliolotila perhehuoneessa ja tajuton onnentunne. Voi kun vielä joskus..

että kätilö oli joka välissä käskemässä minua alapesulle. Ihan joka kerta ennen kuin hän tunnusteli kohdunsuuta, passitti ensin pesemään pimslooran. Haisinkohan jotenkin erikoisen pahalta?



Muuten on vain hyviä muistoja synnäristä :)

kätilö ja opiskelija olivat aivan loistavia, vieläkin muistelen lämmöllä!!!

kiva kätilö, todella mukavat huonekaverit (ehti vaihtua pari krtaa), valmis ruoka.

oli vähän absurdi tilanne =)

Mieleen jäi ärsyttävä kätilö, joka sanoi maireasti etten TARVITSE kivunlievitystä ja se että tempasin sitä nyrkillä. Pyysin jälkeen anteeksi. Osaltolta jäi mieleen ruoka jota oli liian vähän aina ja ne huutavat vauvat samassa huoneessa. Niin ja epäsiisti suihku. Tämä siis tays tre.

kätilö ei ehtinyt paikalle kun ponnistin pojan ulos vaan mieheni " otti kopin" niinsanotusti.

Rakkaat vähemmistömme.

Ensimmäisestä lapsesta synnytyksessä se kun puhkaistiin kalvot n. puol tuntia ennen ponnistusvaihetta. Siitä alkoi vasta kovat supistukset. Ja, kun vauva nostettiin mahan päälle ei tullutkaan sellaista " valtavaa onnentunnetta" . Lähinnä oli sellainen olo, että mitähän tämän kans nyt pitäis tehdä.

Toisesta lapsesta iski kauhee paniikki, kun kätilö sanoi puhkaisevansa kalvot. Meinasin lähtee menee= ) Kysyin vielä, että toimiiko tuo ilokaasulaite. Kätilö vastasi:" Toimii, eikö se sitten viimekerralla toiminut? " ja lähti toiseen saliin...No, tälläkertaa ei tullutkaan kamalia supistuksia. Mutta sitten kun kätilö venytteli välilihaa siinä ennen ponnistamista. Ai, se sattui = /

Sitten kummastakin muistan hyvin, sen kun vauva " molskahti" ulos lopulta" Jes, ohi on!"

Kummastakin olen ollut sairaalaan tultaessa 8 cm auki= )

Osastolta on jäänyt mieleen sellainen rauhallinen ilmapiiri; kaikki hissuttelee omissaoloissaan...

venäläinen huonekaveri, joka ei puhunut suomea ja hoitajat taas eivät puhuneet venäjää. joutuivat aina välillä hälyttämään tulkin paikalle kun kukaan ei ymmärtänyt ketään. Hänen lapsi huusi vielä jatkuvasti kun jalat jouduttiin lastoittamaan ja kivut oli varmasti kamalat. :(



toinen huonekaveri soitti naapurit, sukulaiset, kaverit ja kavereiden kaverit sairaalaan vierailemaan. oli kova ryysis.



hoitajat kävivät katsomassa kun vuoro vaihtui ja olo oli todella epätietoinen jatkuvasti uuden pienokaisen kanssa, jonka hoitamisesta en tiennyt oikeastaan yhtään mitään.



Synnyttämässä:



ensimmäinen kätilö oli mukava, mutta lopetti vuoronsa 2h sen jälkeen kun tulin. Seuraava kätilö sähläsi aika kovasti ja oli jotenkin todella hermostuneen oloinen ja puhui kuin pikkulapselle, mutta kun ponnistusvaihe tuli niin hänen ammattitaito jotenkin tuli esille ja tyyli muuttui täysin. Todella tyytyväinen olin häneen. Lisäksi mukana oli maailman ihanin opiskelija. Vietti seuraa kanssani ja yritti auttaa kaikin mahdollisin tavoin. Etukäteen ajattelin, että opiskelijaa en varmasti mukaan halua, mutta eipä ne edes mielipidettäni kysynyt. Taisi olla jo melkein valmistunut. Sen verran kokenut ja oppinut oli..

joten keskityn muistelemaan fiiliksiä osastolla.



Esikoisesta oli sellainen olo että apua, mä en osaa! En ollut ikinä vauvaa hoitanut ja siinä sitten oli sellainen lötkö pieni ihmisen alku jolta mun piti keskellä yötä pestä lapsenpihkaa pois... Kyllä se siitä sitten lähti.



Toisesta päällimmäinen muisto on se, että " haluan kokea tän vielä ainakin kerran uudelleen" ja onnellinen laiska loikoilu vauvantahtisesti kun urakka oli ohi. Oli sairaala-aika vaan sellaista lomaa, kuin hotellissa olis ollut kun kotona on tottunut taaperoa hoitamaan.



Ja tosiaan, se tuoksu synnyttäneiden osastolla... toisaalta verta ja maitoa ja yök. ja sitten taas vaniljaista vauvantuoksua.

Heitin sen kätilön ulos huoneesta. Sen käytös sai mutkin hermostumaan.

Epämukavaa kuorsaava huonetoveri, joilla kävi vanhalle viinalle ja valkosipulille haiseva mies katsomassa häntä, ja yritti aina kurkkia minun puolelle, vaikka vedin verhot miten kiinni.

+Nukkuva vauva

+Hyvä ruokapalvelu

+Mukavasti vierailijoita ja tuliaisia

+Ihana huonetoveri

+Kaunis kesä, viileä huone



-Tajuton väsymys

-Oman tai toisten vauvojen itku

-Yksi miesmäinen hoitaja, joka oli varmaan omasta mielestään vain ihailtavan suorapuheinen

-Ensimmäisen kerran seisomaan nouseminen (sektiotu)

ja valittava ja luulosairas huonekaveri...

Kätilö oli ihana ja synnytys meni kaikin puolin hyvin.



Osastolla elämä ilman omaa vauvaa (lastenosastolla) oli kamalaa:-(