Lue keskustelun säännöt.
tyttönimi takaisin?
21.12.2005 |
Olen tässä itsekseni miettinyt tyttönimeni takaisinottamista. En alunperinkään halunnut ottaa mieheni nimeä, mutta lopulta suostuin, koska asia oli hänelle tärkeä. Nyt on kulunut vuosi, enkä edelleenkään ole sopeutunut uuteen nimeen.. Pidän sitä rumana (ei omanikaan mikään kaunis ole, mutta tavallinen), se ei sovi etunimeeni ja on niin " vaikea" , että joka ikisessä paikassa joutuu tavaamaan.
Lisäksi vaa´assa painaa se seikka, että välimme appivanhempiin ovat katastrofaaliset. He ovat kaikin keinoin terrorisoineet elämäämme (en jaksa enää tarkemmin vuodattaa), vaikka me olemme ainoastaan yrittäneet pysyä mahdollisimman kaukana kyseisistä ihmisistä. Ikinä en pysty heidän sanojaan ja tekojaan antamaan anteeksi. Minua ahdistaa, että olen samanniminen ihmisten kanssa, jotka ovat tuottaneet pelkkää tuskaa ja kaikin keinoin yrittäneet tuhota perheonnemme. Kyseessä on harvinainen nimi, jota ei Suomessa muilla ole.
Tunnetteko ketään joka olisi ottanut vanhan nimensä takaisin pysyen silti naimisissa? Onko tämä " tyypillisen" miehen itsetunnolle ylitsepääsemätön kolaus..?
Kommentit (4)
jos se on miehellä niin varmasti haluaa sille jatkoa eli lapsille saman nimen, mutta olen nähnyt tapauksia, joissa tästäkin periaatteesta on pystytty luopumaan.
Minullekin on anopin taholta tullut kaikenlaisia sanoja ja tekoja, joista olen kovasti loukkaantunut. Muistakin syistä tekisi ajoittain mieli purkaa avioliitto tai sitten vain ottaa oma nimi takaisin, mutta jotenkin teennäiseltä se tuntuu.. EIkä olisi muuta kuin miehen ja hänen suvun näpäyttämistä. Eihän ne asiat nimeä vaihtamalla parane. Yritä siirtää kaunasi johonkin muuhun ja unohda koko hiton suku
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoin ihan turhaan liian jyrkän kuvan miehestäni.. En siis " pakotettuna" ottanut hänen nimeään; asia vain tuntui silloin olevan tärkeämpi hänelle kuin minulle, joten tässä asiassa joustin. Kyse on enemmänkin juuri appivanhemmistani. Ja jos olisin etukäteen heidän käytöksensä arvannut, en todellakaan olisi nimeä ottanut ja mieheni olisi täysin ymmärtänyt syyn.
ap
minua niin huvittaa kun anoppi yrittää hirveästi poikaansakin auttaa puuttumalla meidän asioihin ja ei se tajua (etenkään kun poikansa ei kerro enkä minä myöskään) mitä haittaa se aiheuttaa minun lisäksi myös pojalleen.
Fakta on se, ettei täysipainoiseen parisuhteeseen pysty jos toinen roikkuu vanhemmissaan tai vanhemmat lapsessaan. Minä olen ollut niin v:ttuuntunut ja valmis lähtemään, että mies on ollut todella lujilla kun on vedetty tähän liittoon rajoja. Anoppi olisi enemmän auttanut poikaansa kun ei olisi auttanut ollenkaan..
Minua on myös kovasti harmittanut, että vuosikausia olen yrittänyt hyväksyä ja sietää miehen perhettä erilaisuuksineen sen enempää kommentoimatta tai suurempaa numeroa tekemättä (faktahan on, että erilaisia ollaan), mutta miehen suku on päättänyt esiintyä " parempina" kaikkea kommentoimassa ja yrittäen ajaa joka asiaa oman edun ja näkemyksen mukaan. Olen siis hyvästä yrityksestä huolimatta ottanut nenilleni.
Nyt on vain hyväksyttävä, että välit anoppilaan ovat aina viileät (nykyään ihan hyvät, mutta etäisinä ne on pidettävä) ja liian lähelle niitä ei pidä päästää. Ihmiset ei muutu...
Onko miehesi katkaissut välinsä vanhempiinsa myös? Mun lankomies vihaa isänsä tapoja ja toimia, ja huomaamattaan (ilmeisesti) käyttäytyy kuitenkin samoin isänsä.. Tuli vaan mieleen että kun on noin ehdoton jo nimen kanssa, niin mitä tulevaisuus tuo tullessaan muissa asioissa...