Olenko ainoa äiti Suomessa, jonka mielestä omien lasten hoitaminen on helppoa ja ihanaa?

Nautin suunnattomasti varsinkin arkipäivistä. 3 lasta.

Ihan tavalliset temppuilut ja uhmat, kyllä, muttei mitään suurempia ongelmia tai sairauksia. Kaikki ovat olleet hyviä nukkumaan.

Oli mullekkin ekat viis vuotta lasten leikkiä samaa ei vois sanoa seuraavista vuosista.

Lapset 1v ja 3v. Ihanaa kohta saan ne päiväkotiin!! Rakastan silti lapsiani enemmän kuin mitään muuta.

Olen hoitanut omia lapsiani kotona nyt 7 vuotta, ja nyt esikoinen on koulussa, kuopus 5v ja päivisin porukassa on kolme hoitolasta lisäksi. Aivan ihanaa aikaa.

Ap, onko sinulla harrastuksia. Hoitaako miehesi lapsia tai tekeekö kotitöitä? Oletteko terveitä? Onko parisuhteenne kunnossa? Onko sinulla ystäviä? Auttavatko isovanhemmat tai onko muita lastenhoitajia?



Mitä enemmän kyllä vastauksia, sitä paremmin jaksaa ja toisin päin.

Helppoa en voi väittää aina olevan, mutta olen kiitollinen jokaikisestä päivästä, jonka voin 2-vuotiaan poikani kanssa kotona olla. Voisinpa aina olla kotiäiti -- tai ainakin siihen asti, kun poika menee ala-asteelle (ja sittenkin vain puolikasta päivää haluaisin töissä tehdä). Olisipa siihen varaa!



Mutta tosiaan en kyllä voi sanoa, että aina on helppoa vaan todella raskastakin (lapseni on oikein super-allerginen ja on nukkunut koko elämänsä huonosti -- JOKAINEN yö), mutta ihanaa!

helppoa, mutta ihanaksi en sanoisi, koska metelinsietokykyni on lähellä nollaa. Olennyt ollut töissä 6kk, ja ai että kaipaan sitä helppoutta, mitä oli olla kotona. Ei ollut koskaan epäsiistiä, kun ehti päivällä siivota, sai nukkua aamuisin ja valvoa iltaisin miten milloinkin huvitti, ei tarvinnut katsella sivusta työkavereiden riitoja.

Voi sitä aikaa!

Tosin suunnitelmissa on vielä neljäs lapsi. AP

Vierailija:

Oli mullekkin ekat viis vuotta lasten leikkiä samaa ei vois sanoa seuraavista vuosista.

Tässä nro 11: mieheni ei tee juuri mitään kotitöitä (joskus tyhjentää astianpesukoneen -- ehkä kerran kahdessa viikossa), vain oma äitini käy n. 3h viikossa auttamassa -- ei muita hoitajia, lapseni on tosiaan erittäin allerginen ja ei ole koskaan nukkunut yhtään kokonaista yötä.

Parisuhde on kariutumassa eli mieheni on suunnitellut jättävänsä minut. Itse olen opiskelija, opinnot siis kesken (ennen kuin jäin siis kotiäidiksi), joten rahallisia huoliakin on.



Silti minusta kotiäitiys on kaikkein ihaninta, mitä maailmassa on!



Aivot ei " tylsisty" , kun iltaisin luen kirjallisuutta, luen yliopiston tentteihin, urheilen ja teen käsitöitä.

Minulla on kotona helppoa, mutta välillä niiin rasittavaa. Meillä mies vie roskat ulos, ei tee muita kotitöitä. Parisuhde on vähän parantunut miehen sairaanloisen mustasukkaisuuden parannuttua. Ystäviä minulla ei tällä paikkakunnalla ole. Äitini hoitaa lapsia noin kerran kuussa ja joskus ottaa esikoisen hoitoon. Lapsia on siis kolme, joista vanhin on kohta neljä. Harrastuksena minulla on käsityöt. Mies tekee pitkää päivää, joten häntä ei paljon viikolla näy.



Kotona on ihanaa ja leppoisaa. Mutta silloin kun ei ole, tulen tänne räyhäämään.



T. 9

oma äitinikin NAUTTI 4:n terveen lapsen hoitmaisesta kotona 10 vuotta---



itse olen sairaan lapsen äiti ja olen mielummin töissä kuin kotona- otan KAIKEN avun vastaan mitä yhteiskunta antaa-

myös erittäin hyvän päivähoitopaikan:)

Meillähän on samanikäiset lapset:) Tosin nuorimmaiset on mulla kaksoset. Tosi hyvin olen viihtynyt lasten kanssa kotona, mutta nyt on harkinnassa laittaa isommat puolipäiväisiksi tarhaan. Saa nähdä helpottaako se tätä arkea vai ei, kun kaikkien kanssa lähdettäisiin päiväkodille.. ja jos lapset ei viihdy, niin otan takaisin kotiin. Olen ollut nyt lähes viisi vuotta kotona, ja nauttinut todellakin:) Itse pystyy aika paljon arkeen vaikuttamaan, ja ihan hyvin jää itselle aikaa kun kaikki lapset nukkuu päikkärit yhtä aikaa. Mutta välillä kyllä tuntuu rankalta, etenkin kun näille nuorimmille alkaa ilmaantua oma tahto;)

Muistan sen hetken kun makasimme mieheni kanssa vierekkäin sängyssä ja ajattelimme, että tämä lastenhoitohan on pelkästään helppoa ja ihanaa.



Sitten nuorin lapsemme sairastui yllättäen, ilman mitään löydettyä syytä, epilepsiaan. Kortisonihoito auttoi kuukausien muiden lääkekokeilujen jälkeen kohtauksiin, mutta turvotti lapsen pään isoksi palloksi ja jouduimme olemaan eristyksissä muista ihmisistä infektioriskin vuoksi. Vesirokkotartunta olisi voinut tappaa lapsemme.



Tämän kokemuksen jälkeen en ole ikinä uskaltanut tuudittautua hyvän olon tunteeseen ja olen vain hiljaa tyytyväinen jos kaikki on hyvin sillä hetkellä.