Eron jälkeen
En tiedä kuulummeko enään tänne, koska olen jo eronnut miehestäni. Olin naimisissa Kongolaisen miehen kanssa ja meillä on 2 lasta. Isä ei kuitenkaan enään halua pitää lapsiin mitään yhteyttä. Välillä oli 8kk ettei pitänyt mitään yhteyttä. Sitten viime vuoden tammi-heinäkuu välillä halusi taas lapsia tavata ja kyläili (n.1krt/kk) ja soitteli lapsille melkein viikottain. Heinäkuussa -06 (kun olin kirjoittanut uvi:in selvityksen hänen ja lasten tapaamisista) hän lakkasi taas pitämästä yhteyttä. Ei ole edes vastannut pojan puheluihin. Pojalla on kova ikävä isäänsä eikä ymmärrä tilannetta.
Haluaisin lasten kuitenkin tietävän/oppivan jotain afrikkalaisista juuristaan. Varmasti isompana ainakin kiinnostaa. Ja onhan se rikkaus. Onko täällä muita eronneita? Miten olette (tai oletteko?) pitäneet lasten toisen kultturin perinteitä yllä? tai miten olette kertoneet lapsille juuristaan? miten siis saisin lapsille kerrottua tai opetettua jotain (osaan vain tehdä joitain ruokia)? Ettei se puoli katoaisi kokonaan lapsilta?
Kommentit (3)
pikaisesti kirjoitettuna! Mutta ainakin minulle on tärkeää,että lapset tuntevat myös isänsä kulttuuria ja tapoja, ei sitä koskaan tiedä, mihin päin maailmaa he päättävät lähteä... Ja ainakin Suomessa tarvitsevat erittäin vahvan itsetunnon nykypäivänä. Sama asia koskee myös kuopusta!
Jos meille tulisi ero, opettaisin lapsille että he ovat puoliksi marokkolaisia. laittaisin heidät mahdollisuuksien mukaan arabiankieliseen opetukseen ja opettaisin sitä itsekin kotona. Menisimme Marokkoon aina talvisin kun lentoja on, ja kannustaisin heidän isäänsä ottamaan lapset mukaan kotimaahansa lomille. Jos isä ei haluaisi olla tekemisissä, yrittäisin mahdollisuuksien mukaan pehmitellä asiaa jotenkin lapsille, että heillä olsii myöhemmin mahdollisuus tustustua isäänsä, edes sitten kun ovataikuisia.
jaksamisia sinulle ja koko perheellenne!
Vanhimmat lapseni eivät ole nähneet tai kuulleet isästään 3,5 vuoteen, mikä meidän tapauksessa on vain hyvä asia, ikävä kyllä. Asuimme aiemmin Afrikassa, joten lapsilla on joitakin muistoja, ainakin vanhimmalla. Valokuvia noilta vuosilta katsellaan useasti ja keskustellaan. Lapset alkavat olla siinä iässä,että kyselevät paljon.. Yritän puhua mahdollisimman paljon näistä asioista heidän kanssaan, katsomme kuvia netistä, mahdollisia tv-ohjelmia yms. Meillä syödään suurilta osin afrikkalaista ruokaa ja ystäväpiirissä on paljon kaikenmaalaisia, myös isän maanmiehiä, jotka aina tavatessa kovasti jututtavat lapsia jne. Isänsä kielen ovat ikävä kyllä lähes unohtaneet, koska itsekään en sitä kunnolla osaa. Jossain vaiheessa varmasti edessä menneiden pohtimista paljon tarkemmin, mutta minulle on tärkeää,etteivät lapseni ala " vihaamaan" isänsä puolta tai eivät tunne isän kulttuuria vain heidän isän pahojen tekojen takia. Aiomme myös matkustaa Afrikkaan lähiaikoina ja toivottavasti siitä tulee säännöllistä, se on minulle itsellekin elintärkeää, heh ;)