mies ei kestä vauvan itkua.
onko muita joiden mies ei kestä vauvan itkua? mies osallistuu todella paljon vauvan hoitoon, vaihtaa vaippoja, kylvettää yms. mutta itkuista lasta hän ei jaksa sylitellä ja rauhoitella kauan.
pojallamme (3kk) on iltaisin mahavaivoja ja hän huutaa noin 1-2 tuntia suoraa huutoa. kantaminen auttaa vähän ja silloin huutaminen on syklittäistä. eli huutamisessa on välillä 10 sekunnin taukoja.
lapsi on muuten todella helppo. itkee vain normaalit nälkä- ja väsymysitkut. mistään koliikkilapsesta ei siis ole kysymys.
mies ei kuitenkaan jaksa itkuista lasta. kun huuto alkaa, mies jaksaa pitää lasta sylissään korkeintaa 15 minuuttia. sitten mies laittaa lapsen sohvalle tai vie sänkyyn huutamaan koska " korviin sattuu" tai " telkkaria ei kuule" tai " ei se rauhoitu sylissä" . yksin lapsi huutaa tietenkin entistä kovemmin. olen yrittänyt selittää että kyllä se syli auttaa. tottakai lapsi itkee kipuaan. tärkeintä että saa olla äidin tai isän lähellä kun on paha olla. huuto loppuu kyllä aikanaan.
on ikävä huomata esim. suihkusta tullessa että lapsi huutaa sohvalla ja mies vieressä vaan räplää kännykkäänsä eikä tee mitää lohduttaakseen. vastaus on yleensa että " pidin jo sylissä eikä se auttanut." tai sitten lapsi huutaa yksin makuuhuoneessa ja ovi on kiinni ettei melu " häiritse"
olenkin alkanut pohtimaan että uskaltaako tässä enää hankkia toista lasta jos vaikka sattuisikin tulemaan koliikkivauva?? joutuisi yksin valvomaan kaikki yöt ja hoitamaan myös mahdolliset esikoisen kiukuttelut.
tällainen alhainen sietokyky on aivan uusi pirre miehessä. hassua on että musiikkia kyllä voi kuunnella täysillä ja telkkarikin aina huutaa niin että minun korviin sattuu, mutta oman lapsen itku on korviin koskevaa.
täytyy vielä korostaa että muuten mies on erittäin hyvä isä. ja olen ollut yllättynyt kuinka paljon hän hoitaa lasta ja kuinka hän pitää hoitoon osallistumista aivan itsestäänselvyytenä. olemme molemmat 30- vuotiaita, lapsi on ollut toivottu ja vauvan tuoma elämänmuutos molempien yhdessä päättämä ja haluama.
Kommentit (15)
ja ehkä miehesi ei jotenkin kestä sitä turhautumista ja ' epäonnistumista' , jos hän ei saa vauvaa rauhoittumaan. Kuulostaa kyllä silti jotenkin oudolta, että hän jättää vauva yksin itkemään... eikö hän ymmärrä, että vauvalla on paha olla ja hän on peloissaan ja hädissään? Itse en ainakaan pysty olemaan reagoimatta vauvan itkuun. Vauvamme olessa pieni, hänkin itki usein illalla. Joskus itselläkin meni hermot ja tuntui ettei jaksa enää, mutta silloin saatoin laskea vauan maksimissaan 10 sekunniksi sängylle jotta pystyin itse hieman hengähtää. Pidempään en vaan pystynyt itkua kuuntelemaan reagoimatta.
Ehkä sinun pitäisi jutella miehesi kanssa tästä asiasta ja tähdentää, että vauvan perusturvallisuus järkkyy jos hänet jätetään yksin itkemään. Nyt ei etusijalla ole miehen, vaan vauvan mukavuus.
Enpä todellakaan tekisi tuollaisen miehen kanssa lisää lapsia, mutta oma on tietysti valintasi.
Ei taida isällä olla ollut kuitenkaan kovin realistiset kuvat vauvaelämästä, jos se tunnin parin huutokin käy pitkäksi ja sillä aikaa pitäisi vaan telkkaria saada katseltua tai räplätä kännykkäänsä.
Miten vauvan kävisi, kun joskus lähtisit ulos vaikka muutamaksikin tunniksi ja vauva itkisi? Eihän tuossa tilanteessa edes uskaltaisi lähteä, jos ei sitten pitäisi ookoona sitä että isä ei lohduta lastaan.
Aivan järkyttävää ja voi vauvaparkaa, ei tuossa paljon muut " hän on muuten erittäin hyvä isä" selittelyt paljoa paina.
Kokee itsensä jotenkin " avuttomaksi" kun ei osaa/ ei heti löydä syytä itkuun. Veikkaisin, että teilläkin voisi olla sama asia. Juttele miehesi kanssa mitä hän pohjimmiltaan miettii itkutilanteissa.
Yksi konkreettinen keino on ihan korvatulpat. Esikoisen aikaan käytettiin molemmat yöllä korvatulppia kun ekan kuukauden aikana kärsittiin masuvaivoja ja oli helpompi sylitellä/kantaa vauvaa yöllä, kun pahin terä itkusta vaimentui tulpilla. Sydäntähän se vauvan itku isällä ja äidillä vääntää, ei ole kyse ollakko huono isä - meillä on vain erilaisia toleransseja. Koittakaa miettiä apukikkoja toleranssin kasvattamiseen.
Eipä näy tällä palstalla juuri keskustelua, jossa et kävisi kärkkäästi arvostelemassa muiden elämää. Tokihan se tuo tekemisen meininkiä ja säpinää päivään, jos onnistuu saamaan jonkun älähtämään tai pahoittamaan mielensä... Niin, tai sitten tosiaan vain on niin, että Vauva-palsta on täynnä idiootteja, joita sun täytyy kovistella ;-)
Asiaan: Vaikka mies tuntuu toimivan edesvastuuttomasti, taustalla on varmasti lähinnä avuttomuudentunne ja ahdistus. Kuten tässä joku jo kirjoittikin, puhu miehesi kanssa siitä, että vauvan itkun lopettaminen jollain konstilla ei ole tavoitteena vaan turvallisen olon luominen. Ja että on ehdottoman tärkeää reagoida vauva itkuun. Kysy mieheltäsi, miltä hänestä tuntuisi, jos sinä reagoisit hänen pahaan oloonsa laittamalla hänet suljettujen ovien taakse tai ignoroisit muuten hänen hätänsä ;-)
..hänelle sanotaan suoraan, ettei moinen käytös ole mitenkään " normaalia" . Välinpitämättömältä ja itsekkäältä mies kuulostaa, mutta eipä tämä nyt ole ainoita tapauksia ja onhan noita paljon pahempia puolisoja, mutta naisethan sietävät tiettävästi liian usein liikaa..
Olen momentin kanssa samalla kannalla, eli että kunnollinen puhuminen asiasta ja tuntemukset selviksi.
Vauvan itkuhan on äärimmäisen stressaava ääni, niinkuin pitääkin olla, että reaktiota tulee. Miehellä saattaa olla niin suuri ahdistus tuosta " onnistumattomuudesta" , että pitää äkkiä saada joku sijaistoiminto tai ääni siihen päälle peittämään oma hätääntyminen. Mutta olet ihan oikeassa siinä, että lapsen hoitaja ei vaan _saa_ hätääntyä niin paljon, että jättää vauvan yksin kauhuissaan huutamaan (siis hetkeä pidemmäksi aikaa). Ja miehesi on ymmärrettävä tämä juttu, niin kuin jo tiedätkin viestisi perusteella.
Tuskaisat mietteesi siitä, onko toista lasta mahdollista edes hankkia tässä perheessä, kannattaa myös jakaa miehesi kanssa. Vaikka se ehkä tuntuu painostamiselta, niin lopputulos eli vauvan hyvinvointi minusta oikeuttaa sen. Jos tilanne ei muutu, niin et pian itsekään pysty koskaan rentoutumaan hetkeksikään poissa vauvan näköpiiristä, kun mietit vain joutuuko lapsi taas yksin itkemään kauhuaan.
kommenttisi on aika kärkevä. kyllä mieheni on hyvä isä vaikka ei itkua kauan kestäkkään. keskustelimme asiasta ja kyse oli todellakin turhautumisesta. monenkaan tuttavani mies ei kyllä herää yöllä vaippaa vaihtamaan kun aamulla on edessä töihin lähtö kello 6. joten väitänpä että mieheni on todella sitoutunut vauvanhoitoon.
ei miehelläni ole ollut mitään ruusunpunaisia mielikuvia vauva-arjesta. päinvastoin, raskausaikana mies oli sitä mieltä että tottakai lapset itkevät ja niiden kuuluukin itkeä. vaikka kuinka varautuisi tulevaan perhe-elämään ei mistään voi tietää millaisia tunteita vauvan itku ja arki oikeasti herättävät. kukaanhan ei ole mikään meedio ja voi ennustaa käyttäytymistään tilanteessa jossa ei ole aiemmin ollut.
vahvoista mielipiteistäni päättelen että olet iältäsi lähempänä 20 vuotta kuin 30 vuotta. kärkevyytesi kyllä (toivottavasti ) laimenee iän myötä ihan itsestään. ehdottaisin että tulostaisit kommenttisi myöhempää elämää varten ja lukisit niitä vaikkapa 5 vuoden kuluttua. voit yllättyä miten erilailla suhtaudut elämään hieman vanhempansa. mustavalkoiset mielipiteet ja paasaaminen vaihtuvat suvaitsevaisuuteen ja huomaat ehkä että on erilaisia ihmisiä ja erilaisia suhtautumistapoja. ja se oma mielipide ei olekaan välttämättä aina ainoa oikea totuus. on erilaisia näkökulmia samaan asiaan ja kaikki ovat ihan yhtä oikeita. elämä opettaa nöyräksi. (mutta ei nyörtymään ;) )
kiitän kuitenkin sinua ja muitakin kommenteista. useimmista oli apua. ja kaikki mielipiteet ovat aivan yhtä oikeutettuja.
Pyydäpä miestäsi kokeilemaan. Itsekin olen joskus yöllä hyssytellessä pitänyt tulppia, jotka vaimentavat pahimman itkun ja pysyy itsekin rauhallisempana. Toiset hermostuvat lapsen itkusta, ei se minun mielestä ole epänormaalia, mutta ei sillä perusteella voi koko taakkaa toiselle työntää.
..kykene itkuun suhtautumaan. Kyllä minä sen tiedän, että se itku raastaa hermoja jne, mutta onhan älytöntä, että tyyppi ajattelee että tvn katselu on tärkeämpää kuin vauvan lohduttaminen. Toivottavasti sinäkin käsittelet tuon tosiasian. Toivonpa, että kun olen lähempänä 30 ikävuotta, en ole muuttunut tuollaisten tosiasioitten kieltäjiksi, kuten näköjään jotkut ja siten pitävät elämää helpompana, kun puolustellaan toisen tekoja. Mies kun on niin hyvä isä, ettei vauvasta sitten väliksi vaikka tämän hylkääkin yksin huutamaan. Niinh :(
ymmärrän miestäsi.
Mun (vaikka olen äiti enkä " heikkohermoinen" isä) on myös vaikea kestää vauvamme itkua. Vauva on vasta 5 vkoa ja aika helppo tapaus, mutta välillä itkeskelee ja kitistelee useamman tunnin, yleennsä iltaisin tai öisin. Ja kyllä mun on vaikeaa sitä kestää, tulee justa sellainen epäonnistumisen tunne. Vaan pakkohan sit on vaan sinnitellä ja kestää hermostumatta. Olisi kiva kuulla teiltä äideiltä millä helpotatte omaa oloanne lapsen huutaessa? Ei kai se teillekään aina helppoa ole.
Oli hauska lujea, että ketjun aloittaja osasi ottaa Emilyninkin kommentit liikaa närkästymättä vastaan. Mielestäni Emilyn ammuit vähän yli: teit liian nopeita johtopäätöksiä yhden ainoan kirjoituksen pohjalta! Tukea täällä kaivataan, ei tuomioita. JOKAISELLA meistä on heikko tai " pimeä" kohta vanhempina. KAIKKI me olemme epätäydellisiä. Jos jonkun mies ei kestä vauvan itkua ja pakenee tilannetta kännykän räpläämiseen, niin tilanne on tietty ikävä, mutta inhimillinen ja " hoidettavissa" . Sitä paitsi taustalla voi olla esim. masennusta, kriisi tms., joten pientä hienovaraisuutta pyydän, pliis!:)
Ja aivan varmasti muuten asenteesi tulevat muuttumaan 10 vuoden sisällä. Niin käy kaikille, jotka hurahtavat esim. johonkin uskontoon. Ehdottomuutta seuraa yleensä vaihe, kun maailmankatsomus muuttuu suvaitsevammaksi:) Niin on käynyt meille kaikille jossain asiassa...;)
mun keino on laulaminen. eli kun kannan lasta tai rauhoittelen sängyssä niin laulan unilauluja esim. pii pii pikkunen lintu. laulusta tulee Ikäänkuin mantra ja kun sitä hokee ja hokee niin rauhoittuu itsekin ja vähän niinkuin nousee tilanteen yläpuolelle. eli laulu on enemmänkin tarkoitetu rauhoittamaan äitiä ja samalla tietty tulee kerrottua lapsellekin että kyllä se äiti tässä on. koska laulan samoja lauluja kuin minulle on laulettu lapsena niin tulee itselle tyynempi olo. jotenkin kai liittyy lapsuudessa koettuun turvallisuuden tunteeseen minkä on äidiltään laulun välityksellä saanut. tosin maksimi on se 3 tuntia ja sen jälkeen ei paljoa laulut auta. onneksi meidän vauva ei huuda yleensä kauempaa.
ja kaikille muille vastanneille: sovittiin että kun lapsi on siinä mielentilassa ettei hyssyttelemällä rauhoitu niin minä otan lapsen. mies sanoo kun ei enää jaksa pitää sylissä. välillä vaihdetaan että pääsen vessaan yms. koska se miehen sietoraja menee siinä vartissa niin ehdin siinä ajassa kaymään vaikka pikasuihkussa. eli se mikä oli pielessä oli se kuuluisa kommunikaatio välillämme :)
ja emilylle(kin): lapsi on ollut jo kotona isän kanssa kun minulla on ollut menoa. silloin mies on pärjännyt lapsen kanssa kun on ollut " pakko" . kun minä taas olen paikalla on hänen ollut mielestään " turvallista" luovuttaa kesken homman koska lapsella on ollut paikalla toinen hoitaja. tää on kai sitä kuuluisaa miehen logiikkaa.
eli ei kestä vauvan itkua kovin pitkään ja käyttäytyy täysin samoin. Silti meillä kolme lasta ja olemme erittäin onnellisia! Olen tottunut ko. asiaan joten vauvan huutaessa minä hoidan vauvan (ja mies muut lapset nyt kun niitäkin on). Miehelläni lievä masennus johon syö lääkkeitä jossa ehkä osa syynsä. Muuten hän on upea aviomies ja ihana isä joka jaksaa leikkiä lasten kanssa sekä opettaa heille asioita. Lisäksi hän on vielä erittäin rakastava/halaileva aviomies ja isä joten saamme kaikki paljon hellyyttä häneltä.
Vanhempien lasten eli taaperoiden itkua hän kestää kyllä paremmin joten lähinnä vain tuo vauva-iän itku on se jota hän ei kestä juuri sen takia, että ei osaa lukea vauvaa eikä saa sitä " loppumaan" . Itse olen täysimettänyt kaikkia lapsiani sen 6kk eikä yksi huolinut tuttia ollenkaan joten vauvojamme on tietty ollut vaikeampaa lohduttaa jonkun muun kuin äidin. Itse en kyllä edes halua lähteä vauvan luota kauas joten siinäkään ei ole ongelmaa. Yleensä otan sen vauva-ikäisen mukaani, ottaisin vaikka mieheni olisi erilainen kuin on.
Mielestäni ap on hyvä, että olette tiedostanut ko. ongelman ja keksineet siihen ratkaisun. Kukaan meistä ei ole täydellinen eli kaikilla meillä on heikko kohtamme. Itsekin jaksan kyllä pikkuvauvaa tyydyttää vaikka tuntikausia hermostumatta ja valvoa hänen takiaan, mutta uhmaikäisen taaperon kohtausta keskellä yötä on minun vaikeampi kestää. Siinä taas mieheni on parempi joten hän yleensä hoitaa ne :)
Mielestäni on parempi, että laittaa vauvan vaikka sen omaan sänkyyn kuin esim. ravistelisi tms johon, ikävä kyllä, moni äitikin vuosittain ratkeaa... Kaikilla meillä on huonot puolemme...
jättää lapsi turvalliseen paikkaan itkemään kuin että hermostuksissaan satuttaisi vauvaa. En nyt tietenkään ole sitä mieltä, että vauva jätetään tarkoituksen mukaisesti yksin huutamaan, mutta onhan tilanteita, että siihen huutoon ei auta mikään.
Meillä on kuusi lasta ja jokainen heistä on varmastikin joutunut joskus huutamaan ja odottamaan vuoroaan. Tuntuu, että nykyään mennään myös siihen toiseen ääripäähän, mietitään koko ajan miten tämä vaikuttaa tulevaan kehitykseen jne.
Tästäkin toki joku provosoituu ja saan kuulla olevani huono äiti tai mieheni huono isä, mutta monesti on hyä lohduttautua sillä, että olet kuitenkin omille lapsillesi paras äiti tai isä, eikä kantaa syyllisyyttä ihan joka asiasta.
Erittäin tasapainoisia, rauhallisia, opettajien kehumia, toiset huomioonottavia on meidänkin isoista lapsista kasvanut, tärkeintä on kai kuitenkin lapsen kokema perusturvallisuus.
ja vaikka huutaisikin niin isän läheisyys on erittäin tärkeä. mieshän saattaa ajatella että epäonnistu jotenkin jos ei onnistu vaimentamaan lasta. hänelle voisi koittaa selittää että se onnistuminen tässä tilanteessa ei ole lapsen vaimeneminen vaan se että lapsi saa huutaa niin että tietää olevansa turvassa...