Vauvalla (5,5kk) " outo vaiva"
Meidän neidillä ilmeni ensimäisen kerran tämä n 4kk iässä, sitten vajaa 5kk ja nyt kun on 5,5kk. Hänen päänsä kääntyy selvästi oikealle, siis ihan niskasta saakka. Ihan kuin hänen niskansa olisi kipeytynyt ja aristaisi toista puolta eikä näin ollen halua käyttää niitä vasemman puolen lihaksia. Sylissä, maassa tai sitterissä kun seurailee maailman menoja niin pääkyllä kääntyy molempiin suuntiin vaivattomasti, mutta jos pidän häntä sylissä ihan normaalisti, niin pää kenottaa niskasta saakka oikealle. Neiti myös HUOMATTAVASTI itkuisempi.
Kaksi viimeistä kertaa tätä kesti noin 4-5 päivää, nyt menossa 3 päivä että odottelen jo vähän taas niskan " suoristumista" .
Totta kai yritän kovasti jumppailla toista puolta ja imettäessä niskaa taivuttaa juuri vastakkaiseen suuntaan.
Voiko olla mahdollista, että vauvan niska kipeytyy esim vedosta kun loikoilee lattialla. Meilläpäin on aurinkoista joten pidän ikkunoita paljon auki, jotta ei olisi niin tunkkaista. Vai mista ihmeestä tämä voi johtua?
Ois mukava, jos joku kirjottais epäilyjä vaikka ei omakohtaista kokemusta. Neuvolaan mennään 1,5 viikon päästä, siellä kyllä otan asian esille.
Mutta jos mieleesi juolahti jotain mistä vois johtua tai mitä kantsis tehdä, ni ois kiva kuulla :)
Kommentit (5)
Ei kyllä mitään aavistusta mistä voisi johtua, mutta itse kyllä soittaisin heti neuvolaan ja kertoisin vaivasta sekä pyytäisin saada aikaa lääkärille. Sikälikin mielestäni kannattaisi mahd.pian viedä lääkäriin että näkisivät vaivan kun on " päällä" , voi olla vaikea tutkia sitten jos menee taas hetkeksi ohi.
heips
SOita ihmeessä aika lääkäriin. Meillä oli hiukan vastaavailaista...ja todettiin korvatulehdus..
Kannatko lasta yleensä vasemmalla kädellä/puolellasi? Meidän esikoisella oli sama " vaiva" joka lähti itsestään pois kun alkoi enemmän itse liikkua ja oli vähemmän sylissä. Neuvolassakin asiaa pohdime ja tulimme siihen tulokseen, että koska yleensä kannoin lasta vasemmalla puolellani lapsi tavallaan " väistää" omaa päätäni oikealle puolelleen, eli lihakset saattavat olla toisella puolella niskaa hieman vahvemmat. Mitenkään vaarallista tämä ei ole ja vaiva tosiaan lähti itsekseen pois. Myös toisella lapsellamme nyt 6kk, oli jonkin aikaa samaa vaiva, mutta ei niin voimakkaasti, sillä olen tietoisesti yrittänyt vaihdella kantoasentoa mahdollisimman paljon.
Koska me pohdimme miehen kanssa aivan samaa.
Asumme ulkomailla ja täällä terveydenhuolto erinomaista ja kaikki hoidetaan perinpohjaisesti, joten päätin tilata lääkärin ja käydä näyttämässä tytön niskaa.
Lääkäri neuvoi meidät fysioterapiaan ja tänään oltiin sitten siellä. Meille näytettiin oikea tapa miten kantaa, miten harjoittaa vasemman puolen lihaksia, ja miten laittaa ja nostaa höitopöydältä. Ihan kiva juttu että saatiin ohjeita!
Sitten tajuttiin miehen kanssa että me molemmat tosiaan kannamme tyttöä vasemmalla kädellä...lähes aina!
No nyt jumpataan, kannetaan oikealla puolella ja kaikki varmasti kääntyy parhain päin.
Kiva kun vastasit, tietää että on muitakin samaisen " ongelman" kanssa painineita :)
eikö kellään edes ehdotusta mistä voisi johtua?