Onko lapsenne syntyny ' ' luomusti' '

Ensimmäinen synnytys käynnistettiin ja kalvojen puhkaisun jälkeen kivut olivat kovat ja pyysin saada epiduraalin. Auttoikin kovasti mutta ponnistusvaihetta hankaloitti sillä en ' tuntenut' tarvetta ponnistaa. Mies ja kätilö sanoivat vauvan pään näkyvän mutta siinäkään vaiheessa en tuntenut juuri mitään. Synnytys oli nopea alle 5h.



Toinen synnytys oli niin vauhdikas että siinä ei kivunlievitystä edes ehditty miettiä, ja hyvä niin, ponnistaminen oli huomattavasti helpompaa. Ilokaasua kokeilin mutta siitä tuli todella huono olo.



Itse olen miettinyt niin että ilman kivunlievitystä koitetaan ensin mutta kaikki on kuitenkin sallittua, jokainen synnytys on niin erilainen että on turha tehdä päätöksiä etukäteen. Toki on hyvä miettiä vaihtoehtoja.

.. tosin ilokaasua myös henkäilin lopussa. Olin lukenut, että se vähiten vaikuttaisi vauvaan.



Mulla oli pitkä synnytys, vedet meni aamulla ja lapsi syntyi 18 tuntia myöhemmin. Jossain vaiheessa suositeltiin vesien puhkaisua (siis kalvot oli siinä vaiheessa vielä kuitenkin ehjät), mutta en suostunut. Myöhemmin todettiin, että oli itse puhjenneet. Veteen en valitettavasti päässyt, sillä siinä vaiheessa huomattiin että minulla on kuumetta, eikä enää päästetty. Kipujen aikana ja niiden välillä etsin parhaita asentoja (esim. säkin päällä, matolla lattialla, seinään nojautumista), pyrin hengityksellä ja ääntelyllä lievittämään kipua ja liikkuminen teki hyvää. Kun synnytys ei meinannut edetä (minkä takia vedet olisi haluttu puhkaista), lähdin kävelemään sairaalan rappuja ylös alas. Aika negatiivisesti muuten suhtautui lääkäri tuohon kieltäytymiseeni, sanoi vaan että no sinä oot täällä sitten huomennakin... samoin alussa kun esitteli erilaisia kivunlievitysvaihtoehtoja ja sanoin, että toivon pääseväni mahdollisimman vähällä, tuntui jotenkin ottavan itseensä. Vaikka en minäkään siis mitään periaatepäätöksiä ollut tehnyt, vaan olin valmis myös erilaisiin kivunlievityksiin, jos siltä tuntuisi.



Lopussa siis pyysinkin ilokaasua, kun tuntui ettei enää jaksa. Minulle se sopi, mutta vaikutus saattoi olla psykologinenkin. Jossain vaiheessa nimittäin kätilö totesi, ettei sieltä naamarista tartte enää henkäillä, ei oo vähään aikaan enää tullut mitään ;) Loppuvaiheessa otettiin sydänkäyrää selällään, enkä olisi meinannut enää jaksaa siitä nousta millään muuhun asentoon. Kätilö ja mies saivat sitten kuitenkin puhuttua pystyyn ponnistamaan, kiitos tästä heille. Siinä vaiheessa ainakin mulle oli tosi tärkeää, että oli joku tsemppaamassa. Itsellä oli jo puhti aika poissa. Lopussa myös annoin luvan välilihan leikkaukselle, kun aattelin että lapselle on parempi ettei asia enää yhtään veny.

katso googlella homeopatia synnytys- saat hyviä vinkkejä

Ekassa synnytyksessä oli kivunlievityksenä amme, joka toimi loistavasti avautumisvaiheessa, lopussa kuuma suihku oli vielä parempi, sitten hönkäilin vähän ilokaasua, se sopi minulle hyvin ja auttoi pahimman yli. Jouduin ottamaan oksitosiinitipan ponnistukseen, kun supistukset eivät olleet tarpeeksi voimakkaita.

Tokaa lasta odotellaan kohta syntyväksi, tälläkin kertaa toiveissa mahdollisimman luomusti, mutta saapa nähdä!

meidan esikoinen syntyi kylla ihan luomusti, ellei kalvojen puhkaisua lasketa...



Kivun lievitykseksi tarjottiin epiduraalia, mutta uskoin (viela siina vaiheessa!) parjaavani ilman mitaan. Sitten kavi supparit tosi koviksi, mutta olikin kuulemma liian myohaista eppariin. Muita konsteja heilla ei ollut tarjoilla. Taalla 5Begliassa) olivat ihan kauhuissaan etta jossain viela annetaan ilokaasua, kun sehan on kuin huume jne. Tieda hanta, ehka vahan fanaattisia. Mutta siis se oli joko eppari, tai omat luomukeinot (joita mulla ei ollut venyttely ja hengitystekniikkojen lisaksi, vaikka ne kylla auttoi), tai ei mitaan... Vesiammessa lilluin noin tunti, joka oli ihan OK, mutta mulle tuli niin kamalan kuuma kun se vesi oli niin lamminta etta teki akkia mieli pois...



Toinen syntyy kesakuun lopulla, ja toivottavasti ilman mitaan aineita. Kokeilen taas vedella, ventytyksilla, jne.

Esikoisen kohdalla synnytys käynnistettiin raskausmyrkytyksen vuoksi ja lääkäri " määräsi" epiduraalipuudutuksen, ettei voimani menisi kokonaan. Käynnistyssynnytyksen supistukset olivat hurjat! Puudutus tehosi ja olin tyytyväinen, vaikka taju menikin hetkeksi synnytyksen jälkeen...



Toisen kanssa pyysin spinaalipuudutuksen, sillä lapsivesi oli vihreää ja tiesin, että ennen kuin vauva syntyisi kokonaan, olisi lopetettava ponnistaminen keuhkojen imemistä varten. Se oli viisaasti suunniteltu, tajusin synnytyksen jälkeen.



Kolmas syntyi vauhdilla, höngin ilokaasua kyllä (kätilö kehui minua luomusynnyttäjäksi), mutta päätin, että seuraavassa synnytyksessä pyydän taas spinaalipuudutuksen. Jos ehtii ;-).



Ps. Puudutettuna tai ilman on jokainen syntymä tuntunut yhtä hienolta, ei lääketokkuroita eikä luomuendorfiinimyrskyjä ole sattunut kohdalle.

ja pikkukakkonen jonka laskettu aika on elokuussa, hänetkin tahdon synnyttää luomusti. Jos jostain syystä tulee hätäsektio tmv niin ok, mutta en todellakaan tarvitse kemiallista kivunlievitystä. Esikoisen synnytys kesti 13.5t eikä se mitään helppoa ollut, mutta heti synnytyksen jälkeen tyttö oli tosi virkeä ja osasi imeä hyvin. Itsekin olin aivan kunnossa, pystyin syömään ja istumaan ilman mitään vaikeuksia sekä vessassa käynti ja kaikki sujuivat koko ajan normaalisti. Koin että synnytyskipu valmensi minua imetyksen tuottamaan alkutuskaan, kun tuntui että vauva imee minulta kynnetvarpaistakin sillä otteella:O Lisäksi koin saaneeni lisää kärsivällisyyttä, ja olen tykönäni tyytyväinen, että antauduin tunnustelemaan sietokyyni rajoja. Odotan levollisena ja jopa mielenkiinnolla seuraavaa synnytystä:)

Olin päättänyt sen etukäteen kun luin lääkkeiden mahdollisista vaikutuksista synnytyksen kulkuun ja lapsen vointiin. Tosin ennen ekaa synnytystä jännitin kovasti, onnistuuko se ollenkaan kun monet kertoivat että " niin minäkin päätin, mutta sitten ovelta jo aloin vaatimaan epiduraalia jne." Synnytykseni ovat olleet tosi nopsia, eka 5t toinen 3t, joten eipä siinä ole ehtinyt kauaa kärvistelläkään. Kuitenkin yllättäen toka synnytys oli kivuliaampi, sillä oli niin nopea ja raju(oikeita supistuksia vain 1,5t). Toka eteni tasaseen eikä homma mennyt kipukynnykseni yli pahasti. Ekassa jouduin ottamaan synnytyksen jälkeen oksitosiinia kun istukka ei meinannut lähteä, joten ihan täysin ilman lääkkeitä ei sujunut.



Mulla on liikkuminen ja ääntely olleet kaiken a ja o, missään vaiheessa en ole pystynyt makuulla olemaan. Eka syntyikin sitten jakkaralla ja toka seisaaltaan. Olin haaveillut vesisynnytyksestä, mutta se haave jäi nyt odottamaan kolmatta synnytystä, toivottavasti vielä joskus pääsen kokeilemaan miten vesi helpottaisi oloa!

Esikoiselta olin ammeessa jonku aikaa avautumis vaiheessa. ja autto kipuun kyllä ja rentoutti. Mut täällä ei saa synnyttää veteen joten oli noustava pois sieltä ennen synnytystä ja sitten se kipu iskiki vasten kasvoja. Ja vesi myös aukasee paikkoja.



Mut voin suositella sitä. Olis ihana ku itelläki olis sellainen amme kotona ;)

ainokainen lapsi syntyi ilman varsinaisia kivunlievityksiä ja myös ilman ammetta, josta olin haaveillut.

Olin kotona odottelemassa niitä kuuluisi 5 minuutin supistusvälejä ennen kuin hälytin miehen kotiin. Lievitin suppareita käymällä suihkussa, pyörittelemällä lantiota ja kait tavallaan äänen käytöllä.

Tosi hyvin meni siihen saakka, kunnes vedet meni vähän ennen kuin mies ehti kotiin, minkä jälkeen odottelu plus ajo kättrille ei ollut kauhean hauskaa, sillä supparit tuli tosi jytinällä.

Syykin oli aika selvä, tyttö syntyi 50 minuuttia osastolle ilmoittautumisen jälkeen, vaikka ponnistus oli vähän hakusessa.

Hönkäilin vähän ilokaasua ennen kuin aloin tositoimiin ja ammeen lämmitykseen ei tietty ollut tuolla ajalla mitään mahdollisuuksia.

En ollut tehnyt varsinaisesti päätöstä kivunlievityksestä etukäteen, paitsi, että toivoin pärjääväni ilman epiduraalia, sillä ajatus neulan tökkimisestä selkäytimeen kammotti ja kammottaa edelleen.

Enkä ensi kerralla aio ottaa sitäkään, tuli liian pöhnäinen olo.



Ja olin päättänyt etukäteen, etten epiduraalia ota. Se on erittäin helppo päättää, sillä tiesinhän ettei itse kipuun kuole, se ei kestä kauaa ja en mistään hinnasta olisi halunnut kahliutua sänkyyn epiduraalin laiton ajaksi, tarkkailtavaksi, tippaan, mahdollisesti liikuntakyvyttömäksi ja synnytystä hidastavaksi.



Seuraava (tärppäystä odotellessa) tuleekin sitten ihan luomuna :)

... ja toisessa synnytyksessä spinaali ponnistusvaiheeseen... (ilmankin olisi tietenkin pärjännyt, mutta paljon helpommalla pääsi kun juuri sopivasti puutui, supistukset ja vauvan asento tuntui mutta kipua ei, epämiellyttävä venytys+paine kyllä.)



Luomusynnytys tuli itselleni " vahingossa" , synnytys oli yllättäin niin nopea ettei puudutteita ehditty ottaa. Ilokaasu oli testissä, siitä tuskin oli mitään hyötyä eikä sitä ponnistusvaiheeseen annettu eikä kaivattu.

Luomuus ei siis ollut homeopatiahuuhaata, synnytyslaulusessioita tai ammeihanuuksia, vaan ihan vain semmoinen " tavallinen" synnytyskokemus, joka olisi onnistunut jo 200 vuotta sitten (ilokaasuhörppyä lukuunottamatta), sairaalassa tosin kyllä oltiin ja jälkien paikkauksessa sitten puudutuspiikit paikallisesti tuli tarpeeseen (repesin siis luomuna aika reippaasti, mutta ei sitä siinä tiimellyksessä mitenkään rekisteröinyt...).



Kakkosen syntymä oli 1,5 tuntia hitaampi (eka 3h kaikkineen), ja vaikka ekakin oli todella mahtava kokemus, muutama seikka puoltaa sitä, että seuraavallekin yritän ehtiä spinaalipiikille:



- kun synnytyksen alkamisen ja ponnistamisen välissä saa täysin kivuttoman hetken (itsellä n. 1h) ehtii tuossakin ajassa jäsentää asian omassa päässään. Ykkösen synnyttyä " mikä maa, mikä valuutta" -olo jatkui puoli vuorokautta, kun koko synnytyksen aikana ei kerennyt sisäistää, että se todellakin syntyy nyt - ajatus oli koko ajan kivussa. (vai liekö vain ensisynnyttäjän tottumattomuutta uuteen tilanteeseen...)



- oma olo oli puudutettuna parempi välittömästi lapsen synnyttyä. Jälkien paikkailu ei ollut niin kivuliasta vaikka vauriot samaa luokkaa, ja itse pystyi heti keskittymään vauvaan, toisin kuin ekassa jossa " kipusokista" toipuminenkin otti vähän aikaa.



-lapsen vireydessä ei ollut eroa ainakaan niin päin, että olisin mitään " lääketokkuraa" havainnut, oman kokemukseni mukaan " spinaalivauva" oli huomattavasti virkeämpi. voi toki olla temperamenttierokin.



Huom! Tämä ei siis ollut mitään luomusynnytyksen vastustusta! Itsellä kun on kuitenkin kumpikin kokemus (luomu ja ei-luomu) niin osaa kyllä antaa arvoa nykyajan anestesialääketieteelle!



Mutta koska ilmeisesti pyydettiin kokemuksia juuri luomusta tilanteesta, täältä pesee (ja anteeksi poikkeaminen sivuraiteelle):



- missään vaiheessa ei tuntunut että kuolee. Kipeää kyllä kävi, heti todella kipeää, mutta ei lainkaan niin että se olisi tuntunut kestämättömältä.



- Ponnistusvaihe oli tavallaan helpotus, on se kuinka kliseisen kuuloista tahansa. Tiesi että kohta tämä loppuu :) ja kipu antaa ponnistamiseen voimia, niitä ei tarvinnut hakea mistään, enempi jarrutella.



- Parin päivän päästä tuli uskomaton voittajafiilis: minä tein sen, synnytin ilman mitään piikittelyjä, vaikka en ollut sitä suunnitellutkaan!





Että vinkiksi vain: luomusynnytystä kannattaa yrittää, mutta ei " verissä päin" tai hinnalla millä hyvänsä. Jos tuntuu että tätä ei kestä niin apua löytyy. Jos tuntuu niin kuin minusta, että " tuosta supistuksesta selvittiin, katsotaan vielä seuraava, eiköhän se mene sekin kun ei vielä kestokyvyn rajalla olla" niin sitten kun haluaisit puudutuksen on jo liian myöhäistä ja homma menee väkisin luomuna! :D ;) Etukäteen kuviteltuna luomusynnytys kuulostaa kauhealta, mutta kun on se tilanne päällä, se vie mukanaan. Jopa piikittömään synnytykseen, jos vain vähän itse tönii tilannetta siihen suuntaan.

.. synnyttää esikoiseni luomusti. Olin etukäteen ottanut selvää homeopatiasta ja vyöhyketerapiasta synnytyksessä. Homma kuitenkin meni eri tavalla kun sain kaksi viikkoa ennen synnytystä raskausmyrkytyksen ja minut otettiin osastolle sisään. Raskausmyrkytyksen takia synnytys käynnistettiin pari päivää ennen laskettua aikaa ja minulta kiellettiin ammeen ja suihkun käyttö synnytyksessä verenpaineen ja seurantapiuhojen takia.



Luomusti " kestin" hyvin ensimmäiset 13h, laulu ja homeopaattiset auttoivat sekä liike. Mutta sitten alkoivat voimat olla vähissä ja lääkärit halusivat välttämättä puhkaista kalvot. Tämän jälkeen en saanut liikkua ja lääkärit halusivat että otan epiduraalin -se laskee vernepainetta joka myrkytyksen takia oli liian korkea. Kalvojen puhkaisun jälkeen alkoi myös kivut kovempina ja sietämättöminä. Eli epiduraali oli melkeinpä " pakollinen" ainakin lääkäreiden mukaan.



Loppu 5 tuntia kärvisteltiin paikallaan ja epiduraali mielestäni hiukan hidasti synnytyksen kulkua -näin jälkeenpäin ajatellen jos olisin tiennyt mitä kalvojen puhkaisu tarkoittaa, olisin ehkä toiminut toisin. Esikoisen kanssa kuitenkaan en tiennyt asioista tarpeeksi ja luotin siihen mitä minulle tarjottiin... Vauva oli epiduraalista ja ilokaasusta " huolimatta" virkeä heti syntyessään! Ja se oli tärkeintä!!



Eli synnytys ei ihan luomusti mennyt. Kuitenkin koin, että liike, ääni, homeopaattiset ja lämpöpakkaukset olisi voineet riittää, jos ei kalvoja olisi puhkottu.. Sitä ei voi tietää, mutta jos joskus toisen kerran tulen raskaaksi niin aion kokeilla niin pitkään kuin mahdollista pehmeillä keinoilla. Toivoen että raskausmyrkytys ei uusi, sillä se rajoittaa myös pehmeitä keinoja paljon ja silloin suositellaan usein epiduraalia...