Mies päätti: abortti
Olemme seurustelleet 2,5 vuotta ja asumme yhdessä.
Minä olen 32 ja mies 39. Eilen testasin positiivisen raskaustestin, yllätysraskaus. Lapsia on ollut tarkoitus hankkia joskus mutta ei vielä.
Järkytyin itse enkä ole asiaa vielä ymmärtänyt kunnolla mutta miehen reaktio järkytti minut totaalisesti.
Mies tokaisi välittömästi " No se on hoidettava pois. Eikö?"
Tuo kysymys lopussa oli enemmän toteavana kuin kysymyksenä.
Olin/olen ymmälläni. Olisin kaivannut mieheltä tukea ja keskustelua, toki ymmärrän ensijärkytyksen.. mutta hän jätti minut yksin asian kanssa ja pakeni itse television ääreen kun minä itkin makuuhuoneessa. Jossain välissä totesi minulle että turha sitä enää on itkeä, asia vaan pitää hoitaa nyt pois.
Kun menimme nukkumaan, totesin että mitä jos en siihen pysty (aborttiin) johon mies vastasti pontevasti " PAKKO" ja " pystyy siihen muutkin" .
Mitään keskustelua ei käyty. Tuo oli selkeästi ainoa vaihtoehto ja ratkaisu mikä minulle/meille on " tarjolla" .
Oliko tuo miehen ensijärkytyksen aiheuttama asian torjumisreaktio vai mitä voin päätellä?
Suhteemme on ihan ok, keskustelu tosin ajoittain vaikeaa kun mies sellaista taitavasti pakenee.
En todellakaan vielä tiedä itse mitä tehdä, mutta miehen " komentava" ja hetkessä valmis päätös järkyttää. Eikö tällaisen asian tulisi olla tarkan harkinnan jälkeinen ratkaisu eikä välittömästi valmiina oleva päätös? Kahdenkeskeinen päätös tämä nyt ei ainakaan vielä suinkaan ole.
Kommentit (11)
n. 4 vuotta sitten. Riideltiin todella paljon asiasta, päätin että teen lapsen yksin ja ehdin jo kantaa kamat uuteen kotiin ja mies muutti sinne heti perässä.
Tyttö nyt 3v ja poika 3kk.
Joskus miehet tarvitsevat aikaa ajatuksilleen... meillä se kesti 3,5 kk ennenkuin mies " tuli" järkiinsä.
Voimia sinulle!!! Ole onnellinen raskaudestasi se palkitsee. Vaikka raskasta nyt onkin.
Terve! Ajattelin vielä antaa lisää ajateltavaa. Mieti ratkaisuasi tehdessäsi seuraavia asioita: Miehesi on jo 39v. jos nyt ei ole valmis ottamaan lasta vastaan koska sitten? epäilen kyllä suuresti että myöhemmin olisi parempi aika saada lapsia se on vain miehille hyvä keino saada vaimo pidettyä kunnes on siirretty tarpeeksi jotta ei voi enää saada lapsia tai riskit ovat liian isot. Sinun biologinen kello tikittää kokko ajan, lisäksi raskauteen liittyvät riskit ja vauvan kehityshäiriö riskit lisääntyvät sinun iän myötä. Mieti jos ei nyt niin koska olethan jo 32v.? Abortti voi myös aiheuttaa ongelmia raskaaksi tulemiseen. Sinä päätät mitä asialle teet harkitse huolella jotta ei myöhemmin jää vaivaamaan.
Samaa mieltä kuin joku muukin. Jos miehesi ei tuon ikäisenä ole valmis lapsiin ei tule välttämättä myöhemminkään olemaan.
Itse en tekisi aborttia asemassasi jos kerran itse haluat sen pitää. Sitä voi sitten katua loppuelämänsä jos sen tulokkaan elämän päättää toisen tahdosta.
Voihan miehelle tulla myöhemmin järkytyksen ohitettua positiivinen asenne syntyvään tai jo syntyneeseen lapseen, järkytys voi siis kestää kuukausia tai vuosiakin. Mutta jos tosiaan itse haluat lapsen pidä se ja jos mies ei sitä halua niin jätä mieluummin mies ja löydä parempi.
Voimia sinulle mitä sitten päätätkin!!!!
Ensin minunkin mielessäni oli että milloin tämä mies sitten kuvittelee olevansa valmis isäksi jos ei nyt 39-vuotiaana. Sitä " valmiutta" ei tule vaikka odottaisi satavuotiaaksi.
Toiseksi mieleeni juolahti että onkohan miehellä menneisyydessään jokin trauma joka saa hänet sanomaan noin. Siis että oikeasti hän haluaisi lapsia mutta jokin lapsiin liittyvä asia pelottaa häntä suunnattomasti. Erään tuttavani miehen sisar on kehitysvammainen ja mies vastusti useita vuosia lapsien saamista. Kun vaimo sitten tuli vahingossa raskaaksi se oli todellinen kriisin paikka miehelle. Siinä oli mennä avioliitto ja jopa työpaikka. Viinaakin kului enemmän kuin kohtuudella. Tänä päivänä mies on mitä parhaimpia isiä heidän lapsilleen, kun on selvinnyt " alkujärkytyksestä" .
Yritä antaa miehelle aikaa, äläkä puhu asiasta esim. viikkoon. Näin hän saa eritellä ajatuksiaan ja selviytyä pahimmasta järkytyksestään. Sillä kuten itsekin sanoit, kyseessä oli yllätysraskaus. Voi olla että mielikin sitten muuttuu lapsen suhteen.
Joka tapauksessa toivotan tsemppiä, mihin ratkaisuun sitten sinä yksin/ te yhdessä päädytte!
Jos nimittäin lapsia haluat.
Sanot rauhallisesti miehelle, että aiot lapsen pitää ja mies saa tehdä oman valintansa, eli jäädä tai lähteä. Jos tekisit miehen tahdosta abortin, niin pystyisitkö sitten enää kuitenkaan jatkamaan suhdetta? Minä en...
Meillä oli samanlainen tilanne kun itse aloin odottaa meidän tyttöä. Tuli yllättäen tieto raskaudesta, olimme seurustelleet vasta vuoden verran ja mies oli sitä mieltä, että abortti. Itse päätin, että en tee sitä ja ilmoitin miehellenikin, että jos ei halua tätä lasta niin minä kasvatan sen yksin eikä miehen tarvi mitenkään olla osallisena siihen. Elelimme hiljalleen, eikä mieheni alussa ollut juurikaan kiinnostunut raskaudestani, mutta viimeinen " sulaminen" ja päätöksen hylkääminen oli, kun pakotin hänet mukaan neuvolaan ja ultraan, jossa hän konkreettisesti näki mikä siellä masussa oli. Tyttömme synnyttyä mieheni on ylpeänä esitellyt häntä kaikille ja sanonut minullekin, että oli hyvä että pidin pääni. Nyt tyttömme on oikea isintyttö! Kyllä sillä isukilla onnenkyyneleet valui silmistä kun näki tyttömme syntyvän! Miehillä tuntuu se ajatukseen kypsyminen vievän pikkuisen enemmän aikaa, mutta onneksi sitä varten on se 9kuukautta jona aikana sitä alkaa sisäistämään ja kasvamaan ajatukseen isänä olemisesta. Sinullakin alkaa jo ikää olemaan sen verran, että koskaan ei tiedä tuleeko sitä uutta mahdollisuutta enää... Ei muuta kuin pidä pintasi, jos tuntuu, että haluat sen lapsen! Lopullinen Päätös on kuitenkin sinun!!! tsemppiä kovasti!
naiset ovat antaneet vain tuota yhtä näkökulmaa, niin miehenä voisin antaa yhden toisen näkökulman.
Ensinnä tuo abortti. Ei se suinkaan kaikille naisille aiheuta elinikäistä traumaa ja painajaista. Monille se on vain lääketieteellinen toimenpide siinä missä mikä tahansa muukin. Naiset vaan mielellään haluavat syyllistää abortin tehneitä, ja luovat ympäristön paineita kun toistavat näitä fraaseja, että abortista seuraa vakavia psyykkisiä ongelmia. No kyllä kai tuleekin, kun kaverit ympärillä pyhimystelevät sillä että pitivät itse lapsensa, sen sijaan että katsoisivat perheiden sosiaalisia tilanteita kokonaisuutena, ja oikeasti miettisivät onko noiden ihmisten mitenkään järkevää hankkia tuohon sekamelskaansa vielä mukuloitakin. Enkä nyt tarkoita tuota alkuperäistä kirjoittajaa, vaan ihan yleisesti.
Ja toisekseen esimerkki oikeasta elämästä, kun ystäväni elämä meni ihan pilalle kun hän ei tehnyt aborttia. Ystäväni on siis nainen. Seurusteli kovasti rakastuneen ihan kunnollisen miehen kanssa. Heillä oli edellisistä liitoistaan jo kolme lasta, kun nainen tuli raskaaksi. Mies ei halunnut suurperheelliseksi, nainen taas halusi iltatähden. Nainen päätti pitää lapsen ja kasvattaa sen vaikka sitten yksin. Ja sitä sai mitä tilasi. Seurustelu loppui siihen. Lapsi syntyi ja kasvoi, mutta äitsykkä ei enää koskaan löytänyt kunnollista miestä itselleen. Kaikki kokelaat osoittautuivat myöhemmin enemmän tai vähemmän väkivaltaisiksi, alkoholisteiksi tai muuten päästä viallisiksi. Se tarinan mies on edelleen ihan kunnollinen, ja nainen rakastaisi häntä edelleenkin ja haluaisi kovasti palata takaisin miehen luokse. Ja mieskin periaatteessa myöntää että kyllä se oli hyvä suhde, ja siitä olisi voinut tulla vaikka mitä, mutta ei silti enää halua naista takaisin. Ei vaan halua olla 6 henkisen perheen isähahmo.
En vastusta aborttia, mutta jos pari on 32/39 v. ja ovat suunnitelleet joskus hankkivansa lapsia, ei tässä tapauksessa abortti tulisi kysymykseenkään. Ymmärtäisin asian, jos he olisivat päättäneet, että eivät IKINÄ halua lapsia tai ovat niin nuoria (teinejä) etteivät vielä halua. Mutta tosiasiassa kummatkaan, mies tai nainen, eivät ole enää nuoria lapsia tekemään...päinvastoin.
Tilanteemme on nyt sellainen että olen yhä onnellisesti raskaana, pian jo puolivälissä. Miehelle kesti noin viikon hyväksyä tilanne. Sanoin hänelle tyynen rauhallisesti että hän saa lähteä jos haluaa mutta aborttiin ei voi painostaa. Mies yhtäkkiä kypsyi yhden yön aikana ja pyysi sitten sanomisiaan anteeksi. Nyt hän on iloinen raskaudesta ja kertoilee siitä innokkaasti ystävilleen sekä suhtautuu minuun ja tulevaan pikkuiseen suurella lämmöllä. Loppujen lopuksi oli onneksi kyse vain suunnittelemattomuuden aiheuttamasta alkujärkytyksestä joka meni aika nopeasti ohi.
Minä päätin pitää lapseni, jonka biologinen siittäjä halusi abortoida. Parempaa ratkaisua en ole tehnyt ja suurempaa lahjaa saanut. Jäin yh:ksi, ja alkuun se oli rankkaa. Ei suinkaan fyysisesti, koska tukijoukot olivat mahtavat ja isovanhemmat tai siskoni loistavia tukijoita. Psyykkinen puoli oli eri asia. Kuitenkin pian siitä selvisi ja olin onnellinen lapseni kanssa kaksin. Elämäni mieskin astui kuvioihin ja hän otti heti lapseni täysin omakseen. Nyt meillä on kolme lasta (sen kolmannen synnytin eilen) ja kunnollisempaa tai parempaa aviomiestä tai isää saa hakea.
Jos mies ei omaa lastaan halua, niin kyllä katson tämän omaavan jonkunasteisen tunnevamman. Ja jos puolisoaan rakastaa, ei ero tule tuollaisten syiden takia.
Abortin tunnevaikutukset kyllä ovat ihan todelliset, eivätkä liity mitenkään ympäristöön. Naiselle asia on kuitenkin ihan eri.
Muista kuitenkin, että SINÄ päätät tehdäänkö sulle abortti vai ei. Sun ei tarvitse suostua aborttiin, ellet halua. Päätös voi vaikuttaa paljonkin tulevaisuuteesi (suhde, yksinhuoltajuus, suhteen lujittuminen jne ehkö oli ensijärkytys tai sitten ei)
Abortti on rankka kokemus ja asiaa on harkittava. Älä suinpäin ryntää klinikalle. keskustele asiasta ystäviesi/psykologin/seurakunnan perhetyöntekijän/psykiatrin tms kanssa ja mieti mitä oikeasti haluat tehdä ja millä riskeillä. Toimi vasta sitten.
Abortti on myös riski siten, että se saattaa jopa estää uudet raskaudet.
Älä suostu miehesi päätökseen. Vain sinä päätät mitä sun keholle tehdään!
(isyydestään mies ei pääse, vaikka synnyttäisit vasten hänen tahtoaan ja taloudellisesti saattaa tulla tiukkojakin paikkoja, mutta kyllä aina pärjää!)