Odottavan äidin vihaisuus/huonotuulisuus

MOI!



meille on tulossa esikoinen ja monesti olen jo miettinyt, että saattaa jäädä myös viimeiseksi. Puolisoni on kuvaamasilainen, tiuskii ja kiukuttelee mitä ihmeellisimmistä asioista ja jos ollaan jotain sovittu ja sen mukaan toimitaan tai tehdään niin häi ei muista siitä sopineen. Tiuskimisen aihe voi olla pelkästään se, että jättää kegät väärää paikkaa. Siivoamista en ole koskaan vältellyt, eikä ruuankaan laittaminen tuota ongelmia. Teki sitä sitten ihan mitä vaan niin aina on joku pielessä. Saattaa olla jopa niin että aamupäivällä on heti sanominen ja kun se ollaan saatu sovittua niin jo on jo illemmalla sanomista taas. Itse olen jo sen verran väsynyt koko kiukuttelluun, että en jaksa oikeastaan edes kiinnittää siihen huomiota. Sitä en tiedä huomioinko häntä liian vähän tai jotain mutta mikää ei tunnu kuitenkaan tehoavan ja pääsääntöisesti ongelma on minun vikani...



Se on tietysti helpotus, että raskaana olevan puolison kiukuttelu ei ole vain minun murheeni, mutta olisi tosiaan kiva löytää siihen jotain ratkaisua tai vastaavaa...kun odotus aikaa on jäljellä sellaiset 20vko...niin meneehän siinä ajassa varmaankin jo iskänkin hermot !riekaleiksi!

Luulisi, että te tuntisitte naissukupuolen tässä vaiheessa jo sen verran hyvin, että " hormoonikiukuttelu" olisi hieman tutumpi ja etenkin luonnollinen asia. Sille ei oikeasti voi yhtään mitään. Ei kukaan (henkisesti terve) nainen omaksi tai muiden iloksi ole pahalla päällä mutta joskus hormoonit nyt vain sattuvat ottamaan vallan. Hormoonihöyryissä eläminen on osa naisen elämää ja se vain täytyy hyväksyä jos naisen kanssa haluaa elämänsä jakaa. Raskausaikana naisen keho ja mieli ei ole täysin omassa hallinnassa eikä tilanne ole helppo naisellekaan. Odottava äiti kaipaa ja tarvitsee miehensä tukea. Hän kasvattaa sisällään uutta elämää ja se vaatii veronsa.



Itse olen nyt toista lasta odottaessa ollut aika kiukkuinen ja olen sanonut miehelleni, että se ei ole henkilökohtaista vaan johtuu vain ja ainoastaan siitä, että olen nainen ja olen raskaana. Antakaa siis vaimojenne kiukuttelun mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Älkää ottako sitä henkilökohtaisesti. Yrittäkää vaikka nauraa sille hiljaa mielessänne, niin pahalta kuin se tuntuukin.



Raskausaikana siis moni nainen kaipaa enemmän (erityisesti henkistä) tukea ja hellimistä, mitäs jos veisitte kiukkuisen vaimokultanne vaikka illalliselle. Tai toisitte kukkakimpun ja korun. Tai hieroisitte ja kehuisitte kauniiksi ja ihanaksi. Itse olen ainakin kuin Naantalin aurinko jos mieheni tekee tai sanoo jotain positiivista.



Ja seksuaalisesta halukkuudesta, ei pidä paikkansa että kaikille se lisääntyisi rv 10 jälkeen. Jokainen raskaus on todellakin täysin yksilöllinen.



Eli kärsivällisyyttä ja ymmärrystä odottavaa vaimokultaanne kohtaan, arvon miehet!

ymmärtääkseni jokainen odottava äiti saa ekakertaa neuvolassa käydessään Vauvan Odotus-kirjan. Kirjan toisessa kannessa lukee Vauvan Odotus Äidille ja toisessa kannessa Vauvan Odotus Isälle.

Sen Isälle-puolen kun viitsitte lukea (jo rakkaanne kunnioituksesta ja tietysti oman kiinostuksenne vuoksi), niin aika paljon pitäisi asia valaistua.

Joillakin miehillä nyt sattuu olemaan vain huono tuuri, että saavat puolisoikseen naisen, jolle hormoonit aiheuttavat " lievää agressiivisuutta" ...

Ja toiset onnelliset saavat ne " nymfot" .

Oma armaani valitettavasti kuuluu tuohon huonompiosaisten joukkoon....

Eli lukekaa ihmeessa, niin teille selviää, ettei raivo ja pihtaus suinkaan johdu teistä miehistä vaan...

Koittakaa kestää. Kyllä se aurinkokin joskus paistaa... Ehkä viimeistään lasten ollessa rippileirillä. Saatta kestää, mutta kuitenkin.

TSEMPPIÄ ISÄT!!!

Me olimme raskauden loppuvaiheessa jo eroamassa. Nyt kun jälkeenpäin ajattelen, ei syy voinut pelkästään olla minussa. Me emme pahemmin riidelleet (varmaan olisi pitänyt), vaan pidimme mykkäkoulua. Minusta tuntui ettei mieheni huomioinut minua millään lailla, en tiedä miksi, olinko jotenkin luokseni päästämätön!

Nyt menee taas hyvin ja toinen lapsikin on tulossa, nyt tsemppaan koko ajan ettei tilanne pääse enää samanlaiseksi kuin vuosi sitten...

Kyllähän se on niin, että raskaus on sellaista hormonien jylläämisen kulta-aikaa!!! Itse kun olin raskaana olin välillä todella huonolla tuulella ja jälkeenpäin olen miettinyt, että se johtui ainakin omalla kohdalla siitä, että sitä kokoajan jyskytti pieni huoli takaraivossa, että onkohan kaikki hyvin tai liikkuuko vauva tarpeeksi... enkä kyllä tuntenut myöskään itseäni miksikään kovin hehkeäksi seksipommiksi, joten kyllä sitä odotti mieheltä joskus jotain kehuja yms itsetunnon kohottamiseksi... Nainen kokee kehossaan kuitenkin aikamoisen muutoksen, joten koittakaa miehet olla sitkeitä!!! Kyllä se sitten palkitaan! Itse olin raskausaikana ainakin melkoinen tyranni!

Joo on vähän noi vaimon hermot kyllä kireellä! Meillä tulee aivan ihme asioista kinaa ja eilen sitten vaimolla kilahti muhun ja aah sain ihanan virkistävän lasillisen vettä suoraan naamaan!! En voinut muuta kun nauraa tuli kyllä sen verran arvaamatta!! Vaímo suuttu vielä enemmän ja lähti nukkumaan kun mä kuulemma ärsytän vielä lisää! Meillä pian kymmenen viikkoa täynnä ja parempia aikoja odotan. Kylläpäs helpotti kun sai kirjoittaa. Kirjoitan vaimon tunnareilla syystä.

T: Yhden isä, pian kahden

palstan pysyä isien käytössä, mutta...



Kiukutteluun on varmaan useimmiten syynä just nämä mainitut: hormonit, huoli lapsesta, huoli omasta jaksamisesta synnytyksen jälkeen, pelko syntymän tapahtumaa kohtaan ja last but not least: muuttuneet seksuaaliset tarpeet. Niistäpä on joskus niin vaikea kertoa tutulle kumppanille. Hormonit tässäkin takana

ole tullut sen kummempaa kiukuttelua omalla kuin kavereidenkaan kohdalla. Jotkut tiettävästi tuollaista kuitenkin harrastavat, koska raskaana ollessaan (tai kuukautisten aikaan tai niitä ennen, tai juuri synnytettyään jne. jne.) muka saa muka hormoniensa varjolla " kerrankin" tehdä mitä tahansa ja käyttäytyä miten tahansa ja kaikkien pitää sitä vain sietää, ties vaikka vielä ihastellakin, kun saa tuulettaa tunteitaan ja antaa tulla kaiken mikä kaivelee. Voi kysymyksessä olla tietty esim. masennuskin, mutta silloin pitää syyttää puolison, raskauden tms. sijasta masennusta ja hoitaa sitä. Onko kenkuttelu alkanut raskauden myötä kuin nappia painamalla? Veikkaan, että hän on osannut olla huonotuulinen aiemminkin.



Jos teet kaiken väärin, älä tee mitään. Jos sinua ei kotona kaivata, pysy poissa. Anna tulla takaisin, mutta sen voi tehdä sivistyneesti, ts. ota asia puheeksi. Minä en tuollaista sietäisi, enkä suosittele muillekaan.

Uskon ettei hän yksinhuoltajaksikaan halua.

Oletko kenties itse muuttanut käytöstäsi jotenkin. Huomioitko vaimoasi tarpeeksi? Onko teillä tarpeeksi läheisyyttä ja hellyyttä? Entäs seksiä, onko sitä tarpeeksi? Jos vastaus on näihin kaikkiin kyllä, sitten en osaa auttaa sinua. Mutta jos edes joku näistä osa-alueista on jäänyt vähälle, niin korjaappas tilanne ja katso josko käytös muuttuu.



Vaikeahan sitä on vaimolla olla ystävällinen ja huomioiva sinulle jos hänellä on kokoajan " ei rakastettu" olo, luultavasti jos näin on, niin ei hän varmaan taida olla kovin ystävällinen teidän lapsillennekaan, (muistaakseni sanoit tämän olevan kolmas) nehän muistuttavat hänelle sinusta.



Toivottavasti saatte vihaisuuden aisoihin, jottei koko raskausaika mene " piloille"

Tiedäthän että kaikilla naisilla seksuaaliset halut kasvavat heti viikon 10 jälkeen ja joistakin tulee lähes nymfoja. Eli jos teillä on vain vähän seksiä, voi koko juttu johtua vain ja ainoastaan siitä.



Mutta voihan asia johtu tietysti monesta muustakin syystä.

Huonotuulisenahan on niin vitun kiva olla ja perheelle tiuskiminen suurinta huvia maailmassa. Eli hormonit eivät todellakaan ole mikään tekosyy vihaisuuteen, vaan ihan oikeasti aiheuttavat paskaa tuulta monille. Ihan samaa hormonihuurua se on kuin joku miesten kaljuuntuminenkin.

Mutta vaikutti siltä, että aloittaja ihan oikeasti kaipaa apua tilanteeseen. Ja ihan tosissaan, tuo huonotuulisuus johtuu varmasti hormoneista eikä vaimosi välttämättä sitä edes itse tajua. Itse meinaan esikoisen syntymän jälkeen vasta tajusin kuinka huonolla tuulella olin ollut viimeiset yhdeksän kuukautta! Onneksi tilanne helpotti synnytyksen jälkeen. :)

Mutta nyt odotan toista lastani ja nyt itse olen enemmän tietoinen tästä samasta ongelmasta. Eli kaikenlaista paskaa tulee miehen niskaan kaadettua, suurimmaksi osaksi ilman hyvää syytä.

Nainen vain on todella herkässä mielentilassa raskausaikana eikä se odotus ole kaikille äideille mitään ruusuillatanssimista. Tai voihan sanoa, että onkin, toiset vain osuvat sitten enemmän niihin piikkeihin.



Ja tuohon piti kommentoida, kun joku väitti että seksuaalinen halukkuus nousee kaikilla naisilla rv10 jälkeen. Tämä ei todellakaan pidä paikkaansa, sillä jokainen raskaus on erilainen.



Tuohon hormooneista johtuvaan huonotuulisuuteen on vaikea vaikuttaa millään tavalla, etenkin jos sinusta tuntuu, että kaikki mitä yrität on väärin. Mutta voin sanoa, että tilannetta ei varmasti yhtään paranna, jos jätät yrittämästä, kuten joku sinua neuvoi. Asioista voi yrittää puhua, mutta muista tuo vaimosi herkkyys. Eli hän saattaa helpostikin ottaa itseensä.



Toivotan kovasti voimia teille kaikille, jotka joutuvat kärsimään puolisonsa heittelevistä hormoneista raskausaikana! Toivottavasti tilanteet paranevat lapsen synnyttyä! :)

Nöök:

Ihan samaa hormonihuurua se on kuin joku miesten kaljuuntuminenkin.

Ilmankos miehet eivät jaksa tiskata, siivota, leikkiä lasten kanssa, viedä roskapussia....kun heillä hyrrää samat hormonit kuin odottavilla naisilla. Kiitos tiedosta, kyllä nyt ymmärtää miesten elämää paremmin.