Kun äiti vain kelpaa..
Meillä esikoinen 2.5v ja kuopus 1.1v. Tämä esikoinen on aina ollut kovin äitiriippuvainen, mutta nyt tilanne on karkaamassa aivan tyystin käsistä.
Neiti ei minun läsnä ollessa tee mitään muuta, kuin nitisee, natisee, huutaa, itkee ja raivoaa. Hän haluaisi, että äiti tekisi kaiken hänen puolestaan ja pitäisi häntä koko ajan lähellään, sylittelisi.
En pääse minnekään yksin, edes vessaan. Pahimmillaan hän istuisi minun sylissä, kun olen itse pöntöllä. :/ Mihinkään omiin leikkeihin ei keskity, kun hänen huomio menee siihen, mitä äiti tekee.
Periksi hänen vaatimuksille ei tietenkään olla annettu, tietenkin välillä jotta kohtaukselta vältyttäisi. Hän sitten jäähypenkillä huutaa ja raivoaa, se on se paikka mihin näissä tilanteissa joutuu.
Tätä on jatkunut jo tuolta kevättalvesta asti. Hän on erittäin taitava ja vaativa. Ketterä motorisesti, tykkää paljon tehdä käsillään(liimaa, leikkaa, piirtää, maalaa)..aina pitäisi olla ns.ohjattua toimintaa normaalien päivärutiinien lisäksi.
Levoton ja vähäuninen nukkuja, päiväunet jäi jo aikasessa vaiheessa pois, kun meillä nukuttiin klo 21-4.30. Nyt sitten herätään klo 6. Siltikin heräillään yöllä muutamia kertoja.
Itse kärisin unettomuudesta ja näin ollen olin melkoisen väsynyt. Haimme neuvolasta apua ja meillä kävi keväällä kerran viikossa perhetyöntekijä olemassa meidän kanssa, saimme keskusteluapua. Sekä hänen ja neuvolan kehotuksesta tämä neitimme aloitti puolpäivähoidossa. Saan hetken kahdenkeskeistä aikaa kuopuksemme kanssa, joka on kyllä valitettavasti jäänyt siskonsa jalkoihin.
Neitimme tykkää olla kovasti siellä pk:ssa. On 3½h aamupäivisin.
Hän on itse enkeli kun minä en ole läsnä. Miksi minä teen hänelle niin kurjan olon? Iltatoimiinkin olisi kiva saaha muutosta, että isikin kelpaisi istumaan siihen sängyn viereen, enkä se olisi minä joka ikinen ilta.
Näin meillä siis 2v- uhmanen määrää meidän elämää. Nyt niitä käytännön vinkkejä toivoisin teiltä saavan, kenellä on omakohtaisia kokemuksia.
Kommentit (2)
Meillä on nyt 3,5 ja 1v10kk ja vuosi sitten oli tuo sama. Ja vieläkin siis on, nyt enempi tuo pienempi yrittää määrätä. Ehkä se on joku 2-vuotiaan kohdalla oleva riippumiskausi? Laitoimme kuitenkin isomman osapäiväisesti hoitoon myös. Ja hommasimme lastenhoitoapuja.
Ja on yritetty että isä voisi myös nukuttaa lapset, mutta se ei ole ooikein onnistunut. Välilä saan itse unikoulutettua isomman siihen, että nukahtaa kun olen vaan samassa huoneessa (istumassa, lukemassa, nukkumassa). Nyt on rajamailla, että antaako isän pistää nukkumaan (ensin äidiltä saatava se läheisyysannos silti lukemalla sylissä ja höpöttelemällä päivän tapahtumat ja muuta) ja jääkö itse yksin nukahtamaan.
Pienempi meillä onkin ollut helpompi tapaus, hän on tissinukutuksesta vieroituttuaan antanut sekä isän että äidin nukuttaa hänet eli jättää yksin nukahtamaan. Isän ehkä vielä helpommin.
Ja ne päivät, yhtä nitinää ja natinaa, molemmat huutaa huomiota... Kasvatuskirjoista luin, että ei pitäisi yrittää kohdella liian tasapuoliseti lapsiaan. Pitäisi antaa molemmille (tai kaikille) aikaa suhteessa yhtä paljon, mutta se aika ja tekeminen ja tavarat ja huomio voi olla hyvin erilaista, lapsen mukaan räätälöityä. Ja jos toinen saa jotain, toisen ei tarvitse saada sitä samaa tai vastaavasti jotain. Vaikka rahaa ja halua olisikin hankkia lapselle vaikka kuu ja kaikki taivaan tähdet. Pettymyksiä aina tulee ja on tultavakin. Tätä vinkkiä kun olen yrittänyt soveltaa tässä muutaman kuukauden, se tuntuu toimivan.
Ja vaikka lapset ovatkin kiinni äidissä, niin se tosiaan auttaa, että totuttaa lapsia olemaan muidenkin hoitajien kanssa. Ja itsenäisestikin olemaan. Ja lisäksi voi ja pitää yrittää muistaa, että 2-3-vuotiaskin on vielä pieni ja kovin kiinni äidissä luonnostaankin, ja syliä ja huomiota tarvitsee ihan varmalla ja sitä saa antaakin ihan luvan kanssa. Kyllä meilläkin ihan ikä on tehnyt tehtävänäs, nyt 3.5-vuotiaana tyttö ei enää roiku yhtää niin paljon, alkaa kasvaa isommaksi ja itsenäisemmäksi. :) Välillä sitä ihan ottaisi syliin, ja haluaisi pidellä, mutta tyttöpä ei aina haluakaan, kun on jotain jännempää kesken...
Meillä tyttö, kakkonen, syntynyt 11/2004 ja on just tollainen äidin sylissä istuja ja kitisijä kun olen kotona.
Isi hakee lapset hoidosta ja kuulema elo sujuu tosi hyvin, lapset syövät hyvin, leikkivät kivasti jne, kunnes kuulevat mun auton oven kolahduksen ....
Ilta meneekin sitten neidin oikkuja ihmetellessä. Viime aikoina oikkuilu on alkanut heti aamulla herätessä. Tosi vaikea laittaa pakkelia naamaan, kun neiti vaan haluaisi olla sylissä. Kaikki muutkin heräävät väärällä jalalla kun aamu alkaa ulinalla.
Meidän heikko nukkuja on tosin viimeisen kuukauden nukkunut harvinaisen hyvin eli oli alkanut pysyä yöt omassa sängyssään ja nukkuu klo 22-07. Päivällä hoidossa ottaa noin tunnin torkut. Viikonloppuna nukkuu jos haluaa, usein ei.
En muista että esikoinen olisi ollut vastaava. Toivottavasti tämäkin on vain joku vaihe ja menee (äkkiä) ohi.