1,5v nukutus helvettiä, mitään tehtävissä??
Siinähän se. Nyt alkaa olla äidin päreet totaalisen loppu nukutusrumbaan! Kovasti kaipaan mitä vaan vinkkejä..
Kyseessä siis meidän kuopus, 1.5v poika. Ovat aloittaneet päivähoidon just veljensä kanssa nyt syksyllä. Aina on olllut " huono" nukkumaan, mieluimmin nukkuisi vieressä, ja sillon nukkuu pääasiasssa hyvin. Siirrettiin 1v nukkumaan omaan huoneeseen kokeeksi, nyt joku aika sitten siirrettiin myös veli sinne, josko saisi siitä turvaa, mutta ei. Poitsun nukutus kestää tällä erää 1-2h ja akut itsellä on aivan tyhjät. Suorastaan inhoan koko muksua ja olen aivan raivon vallassa joka ilta :S
Luulen että suurin ongelma on se ettei malta rauhoittua. On muutenkin luonteeltaan sissi ja tsemppaa asiassa kun asiassa loppuun saakka. Nukahtaminen on aina ollut vaikeaa. On myös jotenkin erittäin läheisyydenkipeä. Jo vauvana saattoi huutaa kun syötävä, jos laskin hänet sylistä viereeni sitteriin siksi aikaa kun luin isommalle sadun ja tehtiin muut iltajutut. Oli siis aivan siinä vieressä, mutta huuti itsensä ihan hysteeriseksi. Näin tekee usein vieläkin, jos jostain huuto alkaa, se ei ihan äkkiä lopu! Sylissä viihtyy todella paljon nykyäänkin, ja tykkää vaan kölliä vieressä esim sängyllä. Herää myös öisin useaan ja yleensä jhaen sitten lopulta viereen, koska haluan itsekin saada unta.
Iltakuvioiden helpottamiseksi on tehty kaikenlaista. Aloitettu ajoissa ja venytetty myöhään. Ei vaikutusta. Poitsu vaatii sängyn vierellä oloa ja rauhoitusta, hyräilyä ja silittelyä. Siinä kun roikkuu pinniksen päällä tuntikaupalla niin äipällä on metrin sarvi otsassa.. ja sitten vielä kämppä pitäis kuntoon pistää sen jälk! Jos yrittääkään poistua huoneesa, alkaa huuto, joka ei ihan äkkiä lopu. Koitimme jokunen aika sitten huudattamalla saada homma toimimaan, mutta kun poika oli hysteerisenä huutanut 4h putkeen (välillä toki kävimme lohduttamassa,tassuttelemassa, mutta alkaa aina uudestaan, eikä yhtään loppua näkynyt..), niin luovutin. Jos ei poikaa paina tyynnyttele sänkyyn, vaan esim. istuu sängyn vieressä/huoneessa, hilluu siellä miten sattuu, repii lakanat ja peitot pois, heittelee ne ympäriinsä, samoin tuttinsa, hyppii, huutaa ja nauraa. Sekin jatkuu tuntikausia.
Esikoinen nukahti vaan sänkyyn viemällä, touhusi siellä itsekseen ja nukahti. Miksei se nyt sitten toimi tämän kohdalla, arghh?? Kohta en enää takaa mitä käy, jos tämä jatkuu..
Kommentit (8)
Kirjoitat, että: " Aina on olllut " huono" nukkumaan, mieluimmin nukkuisi vieressä, ja sillon nukkuu pääasiasssa hyvin. " Mielestäni tuossa lauseessa vastaat kysymykseesi, onko mitään tehtävissä. Jostain syystä kuopuksesi kaipaa huomattavasti enemmän läheisyyttä, kuin esikoisesi. Mikset siis sitä hänelle antaisi, ja antaisi lapsen nukkua vieressäsi?
Meillä myös on ollut erittäin haastava nukkuja. Ennen 2-vuoden ikää oli nukkunut alle 10 yötä heräämällä vain 1-2 kertaa, yleensä herättiin monta-monta kertaa yössä ja samoin päiväunet nukuttiin pätkissä. 1,5vuoden iässä mentiin riehumalla, painimalla ja lopulta usein itkemällä nukkumaan, sekä päiväunille että yöunille. Sänkypaini kesti 1,5 tuntia kerrallaan, eli tapeltiin pojan kanssa 3 tuntia joka päivä nukkumisesta! Todella turhauttavaa, ja surullista. Aina kun poika vihdoin nukahti, katselin sitä nukkuvaa enkeliä ja mietin, miten juuri hetki sitten lähes vihasin sitä riehuvaa pikkupirua. Joskin alle 2-vuotiaana oli jo jättänyt 2 tunnin taistelusta huolimatta päiväunet väliin kymmenisen kertaa...
Muutamaa päivää alle 2-vuotiaana jätimme päiväunet kokeeksi pois, kun poika ei suostunut nukahtamaan millään (kaikki keinonsa kokeilivat myös isä ja mummo, jolla paljon kokemusta omista ja lapsenlapsista). Ja siitä lähtien elämämme muuttui täysin! Poika on nukkunut siitä lähtien 11 tunnin yöunet (enemmän kuin ennen päiväunien kanssa yhteensä), heräten vain kerran yössä. Yöunille nukahtaa 10-20 minuutissa, menee sänkyyn suosiolla ja ei harrasta painia/riehumista, vaan makoillaan äidin tai isin vieressä ja jutellaan tai lauleskellaan rauhassa. Ja nukahdetaan vaikka nenät vastakkain ja lapsen kädet kaulanympärille kiedottuna. Voiko tämän ihanampaa ollakaan? Nostamme sitten pojan omaan sänkyynsä jatkamaan unia. Kun poika sitten yöllä herää, hän huhuilee isiä, joka kantaa pojan jatkamaan unia sänkyymme. Lapsi nukahtaa uudelleen yleensä jo isän kantaessa ja jatkamme unta yhdessä aamuun saakka.
Ei sinänsä kannata vertailla tollasia luonne-eroja ja yrittää saada toista tekemään niin kun toinen on tehnyt. Jos hän kerran jo pienenä on ollut kiinni sinussa ja edelleen itkee noin kauan, niin tuskin ihan kiusatakseen ja uhmatakseen, vaan koska hänen olonsa on paha siellä yksin.
Meillä myös kolmesta lapsesta kuopus on ollut aina todella sylin ja läheisyyden tarpeessa, eli koko vauvavuotenaan ei oikeastaan koskaan nukkunut muualla kun sylissä (yöt mun kainalossa) ja vaunuissa ei ollut ikinä, koska sai hysteerisen paniikin siellä yksikseen.
No, tyttö on nyt 2v7kk ja nukkuu edelleen usein vieressä, mutta mä uskon, että kun ollaan annettu hänelle niin paljon läheisyyttä kun hän tarvitsee ja haluaa niin ns. edistystä tapahtuu itsestään. Lapsi tuntee olonsa turvallisesksi, ja nyt osaa jo itse mennä nukkumaan, tulee kyllä aina viereen ja haluaa olla ihan kiinni. Mutta muuten hän on hyvin hyvin reipas nykyään (anteeksi tuo sana, tiedän, että monet eivät siitä pidä). Eli ei mitään ongelmaa ikinä ollut päiväkodin alotuksessa, jää yöhoitoonkin jne.
Joihinkin lapsiin tehoaa tosi hyvin unikoulut ja totuttelut, mutta kuvauksesi perusteella musta teidän kuopus ei ole sellainen. Oisko mahdollista että hän kuitenkin saisi nukkua vieressä tai nukahtaa viereen. Tai että hänen sänkynsä olisi teidän sängyn vieressä. Ehkä hän taistelee nukahtamista vastaan koska tietää jäävänsä yksin ja se pelottaa.
Eli ennen tyttö halusi että istuin vierellä (nukkuu lastensängyssä) paijaamassa ja samalla tytön piti saada kieputtaa sormiaan mun hiuksissa. Hyvinä iltoina meni nukuttamiseen ehkä max 10 minsaa, mutta kun huonoja iltoja, ja tunnin tai pidempiäkin nukutuksia oli... Tehtiin siis muutoksia tytön huoneessa niin, että en enään voinut istua sängyn vieressä, vaan kun olen vieressä istun sohvalla ja tyttö ei yletä muuhun kun mun käteen jolla silitän. Samalla tein niin että aloitin ilta-laulu- ja höpötyskuviot tietyllä rutiinilla, jonka jälkeen siirryin säkkituoliin istumaan huoneen ulkopuolelle. Ovi sai olla auki niin kauan kun tyttö makasi sängyssä, mutta istumisesta tai sängystä pois nousemisella " rankaisin" sulkemalla oven. Jos tyttö tuli ovelle saakka talutin puhumatta takaisin sänkyyn. Pahimpina iltoina tässä nukutuksessa meni sama tunti kuin ennenkin, mutta toisaalta itse pystyin esim surffailemaan netissä tai lukemaan samaan aikaan (kun ennen istuin lattialla epämukavasti ja tukkaa revittiin...)
Palutuksia sänkyykin on tullut tehtyä joku kappale. Mutta nyt 2 iltaa tyttö on jäänyt jo sänkyyn makailemaan ja oln itse voinut mennä takasin alakertaan olkkariin katsomaan telkkua. Ekana iltana kävin kyllä kellistämässä sänkyyn kertaalleen, ja isänsä kaksi kertaa., mutta eilen nukahti " heti" . Useimmiten tyttö nukkuu ekat iltatunnit omassa sängyssä mutta taitaa usein havahtua siihen että onkin ihan hiljaista kun kaikki nukkuu. Silloin otan ihan suosiolla meidän väliin nukkuman jossa nukkuu aika sikeästi koko yön. Itselleni tärkeintä on tällä hetkellä se, että saan edes sen tunnin omaa aikaa iltasella eikä tarvitse olla tytössä kiinni ja aktiivisesti nukuttamassa. Se että tyttö nukkuu meidän välissä ei haittaa. Tämä tyyli sopii ainakin nyt meille, vaikka kivaahan se olisi jos meidän sängyssä nukkuisi vaan mies ja minä ;-) Yksi mihin ei olla ryhdytty eikä ryhdytä on pitkä huudattaminen. Tämä nimittäin haittaa myös vanhemman nukahtamista/nukkumista, eikä ole musta reilua ettei koululainen saa tarpeeksi unta koska riiviö-sisko karjuu tuntitolkulla.
Pitkää pinnaa kyllä nukutsrumban muuttaminen vaatii, ja takapakkiakin tulee aina. Mutta jos ottaa lähtökohdaksi sen, että siihen systemaattisesti pyritään johon myös tyydytään, niin ehkäpä rumban jaksaa. Lisäisin vielä että nukutusrumban muuttaminen vaatii molempien vanhempien yhteistyötä, eli toinen vanhempi ei saa lepsuilulla nollata sitä edistystä mikä jo on aikaansaatu. Huomaan että mun tekstistä voi saada käsityksen ettei meillä mies osallistu nukutukseen, mutta se on vaan osatotuus. Hoitaa nimittäin kaikki päikkärit, ja sen lisäksi ravaa yläkerrassa illalla jos tyttö heräilee vielä sinä aikana kun mä olen vielä valveilla.
Kovin hyviä vinkkejä itse nukuttamiseen en osaa antaa, sillä meillä tilanne on käytännössä täysin sama kuin teillä. Esikoinen on aina nukahtanut sänkyyn itsekseen ilman mitään nukuttamista, mutta kuopus taas vaatii usein tunninkin vierellä makaamisen. Itse olen päättänyt hyväksyä tämän yksilöllisenä erona, joka ei meillä kyllä liity mielestäni suurempaan läheisyydentarpeeseen, sillä myös esikoinen kaipasi paljon syliä pienenä, jopa enemmän kuin kuopus. Sen sijaan esikoinen vain osasi syystä tai toisesta helpommin rauhoittua itsekseen ja turvautua nukahtamisvaiheessa äidin sijaan unileluun. Minusta on ihan normaalia, että 1,5-vuotias ei osaa nukahtaa itsekseen, jos ei esim. sopivaa unilelua ole löytynyt. (Minusta muuten on myöskin vähintäänkin normaalia, että vauva alkaa huutaa, jos joutuu pois sylistä siksi aikaa, kun toiselle luetaan iltasatua.)
Pari ajatusta kuitenkin tuli mieleen, joiden avulla voisit yrittää tehdä illoista hieman inhimillisempiä itsellesi:
Vaikuttaa siltä, että olet lasten kanssa illat yksin kotona. Jos kuitenkin isä on joskus (edes viikonloppuisin) kotona, niin sopikaa, että isä hoitaa ainakin silloin nukuttamisen. Tai jos isä ei ole koskaan iltaisin kotona, niin voisitko saada edes joskus jonkun ystävän tai sukulaisen auttamaan iltarumbassa?
Itse kokeilisin sinuna myös tuota viereen nukuttamista, jota joku jo aiemmassa viestissäänkin ehdotti. Se saattaa onnistua nopeammin ja ainakin pääset itse sänkyyn makaamaan pinnasängyn päällä roikkumisen sijaan.
Muista, että kyse on kuitenkin ohimenevästä vaiheesta. Ja aika kuluu yllättävän nopeasti...
Meillä esikoinen on myös suuritarpeinen ja 3,5v nukkuu vieläkin vieressämme. 1v kakkonen ei taas tarvitse äitiä vierelle. Nukutan lapset köllöttelemällä niin kauan että nukahtavat, sitten livahdan tekemään iltahommia. Voisitkos ottaa vaikka patjan tai vaikka mukavan tuolin lasten huoneeseen ja lueskella tai näytellä nukkuvaa sen aikaa että kuopus nukahtaa? Päivähoidon aloitus on myös iso muutos. Itse tekisin helpoimman kautta ja ottaisin lapsen viereen nukkumaan, saisitte varmaan kaikki nukuttua paremmin ja itsekin voisit huilata hetken nukuttaessasi ennen iltahommia.
Olen itse yksin lasten kanssa kun mies on reissuhommissa ja iltahommia tosiaan on, mutta näin musta nukutukset sujuu kivuttomammin ja pääsen nopeammin myös tekemään niitä hommia. En yleensä tarjoa " palveluita" silloin kun nukutan, joskus saatan silitellä jos on vaikea rauhoittua. Helposti meillä käy niin että jos aletaan jutustella tms. kovasti niin nukutus kestää ja kestää. Jutellaan toki pieni hetki ennen kuin alamme nukkumaan, mutta yleensä laitan silmät kiinni ja mutisen vaan vastaukset.
Tuntui jo pelkästään viestejänne ja myötäelämistänne lukiessani että asia jonkin verran helpottui, ainakin äidin päässä :D
Yritän muistaa kommentoida jotain.. yövalo huoneessa on jo. Ja tosiaan velikin siirreettiin samaan huoneeseen, sillä ajatuksella, että jos toisi turvaa. Mutta ei tunnu auttavan.
Vastauksistanne löytyy varmasti apua ongelmaan, jos ei muu auta, olen päättänyt että nukkkukoon ja nukahtakoon viereen. Ainakaan tällä hetkellä en stressaa asiasta niin paljoa ja taidan hyvksyä tuon läheisyydenkaipuun pojan luonteenpiirteenä. Katsotaan miten käytännössä sujuu. Mukava ainakin tietää ettei ole ajatuksien kanssa yksin :-)
Hei!
Itse otin yhteyttä Ensi- ja turvakotiliiton baby blues yksikköön, jossa neuvontapuhelin aika, kun meidän 1v pojan unille meno ja yöt oli aika hulinaa. Nukutettiin syliin iltaisi, sai maitoa öisin monta kertaa, itkua väänsi, hyssyttelyä. Oli tosi rassaavaa ja alkoi jo äidin mitta olee täynnä. Poika on vielä läheisyydenkipeä ja äidin perään (vessaankaan en saisi mennä). Esikoisen kanssa ei tällaisia ongelmia ollut noin 5 vuotta sitten. Erittäin ammattitaitoista ja ystävällistä palvelua sain. Ohjeet olivat järkeen käypiä ja koko vuorokauden rytmiä ja ruokailuhetkiä ja toimintaa kyseli. Antoi selkeät neuvot, mitä tehdä missäkin tilanteessa. Neuvolassa en saanut näin hyvää neuvontaa, kun oli puhetta yösyömisestä, nukuttamisesta jne.
Jos ei ohjeet auttaneet ja rumba vain jatkuisi saisi ottaa yhteyttä ja yrittää paikkaa heidän hoitojaksolleen, jos vain kotikunta suostuisi maksusitoumuksen antamaan.
Nyt olemme ohjeita noudattaneet kuukauden päivät ja täytyy sanoa, että homma toimii. Yöt ovat rauhallisempia ja nukutukset omaan pinnasänkyyn onnistuvat melko hyvin. Tassutellaan ja soittorasia soi ja yövalo palaa. Poika nukkuu meidän vanhempien kanssa samassa huoneessa vielä. Jossaon vaiheessa on siirto omaan huoneeseen, mutta ei vielä.
Toivottavasti sait jotain irti sepustuksestani. Voimia sinulle!
Sefi
Tiedän tasan mitä tarkoitat. Esikoiseni vaati nukuttamista vielä täytettyään 6v. (autismilapsi) Tässä ideoita joita voisit ehkä koitella. Onko sun lapsella mitään lamppua?
Itse huomasin 6v ja 1v poikieni pelkäävän pimeetä...Isompi nukahtaa itse valossa,jonka sitten sammutan,kun on nukahtanut...Nuoremmalla on yövalo. Sen jälkeen,kun annoin valot niin pojat ovat nukahtaneet hienosti itse.
1v. rauhottui pienempänä myös siihen,kun annoin oman paitani viereen.jota olin käyttänyt. " haistoi" minut siitä...
Entäpä musiikki...? Meillä soi unimusiikki...sitä on kiva kuunnella.
Tsemppiä ja jaksamista!