Muilla vääntöä miehen kanssa, lasten kotihoito vai päiväkoti?
Meillä on lapset kohta 3kk ja reilu 2v. Esikoistyttö oli kanssani kotona 1v 3kk ikään asti ja meni sitten tarhaan 5 kuukaudeksi ja jäi kotiin taas minun jäädessä sairaslomalle töistä raskauden takia.
Olen niin haaveillut aina olevani lasten kanssa pidempään kotona. Nyt toivoisin, että voisin olla kotona, kunnes kuopus täyttää 2v. Olen säästänyt reilusti rahaa, jotta kotihoidontukea ja lapsilisää saadessani minulla olisi joka kuulle vielä 300euroa " ylimääräistä" rahaa elämiseen. Mieheni tuntuu olevan kovasti kotiin jäämistä vastaan rahan takia. Pystymme elämään vaatimattomammin, vaikka mieheni tulot eivät päätä huimaa. Olen tehnyt laskelmia ja rahat riittävät ja eihän kyse ole kuin reilu vuodesta, jolloin pitäisi tinkiä menoista.
En ole päiväkotia vastaan, mutta parhaaksi vaihtoehdoksi kahden pienen lapsen kanssa meidän tilanteessamme koen sen, että olen kotona, kunnes nuorin täyttää 2v. Olemme molemmat vuorotyössä. Mieheni ei ole koskaan viettänyt koko päivää lasten kanssa huolehtien esim. ruoista, ulkoiluista, nukkumisista ym. Hänellä on paljon harrastuksia, jotka auttavat häntä jaksamaan raskaassa työssä. En voisi edes kuvitella, että hän hoitaisi täyspäiväisesti lapsia vapaapäivinä, minun ollessa töissä. Hän on ahkera lastenhoitaja ollut aina muuten, mutten usko hänen jaksavan raskaan työn ohessa ja tinkivän mm. harrastuksistaan niin paljoa. En hyväksy sitä, että vapaapäivinä lapsia viedään hoitoon, varsinkaan kun kuopus olisi silloin vasta 1v 3kk, kun mieheni mielestä voisin mennä töihin.
Vanhemmalla lapsella on ns. takuupaikka lähellä olevaan päiväkotiin, jonne hänen tulee mennä ensi vuoden loppuun messessä, jotta paikka säilyy. Päiväkodissa on huono paikkatilanne, joten todennäköisesti emme edes saisi lapsia samaan hoitoon. Käytössä on ainoastaan yksi auto, joten jos toinen joutuu eri päiväkotiin, on vuorotyön ja miehen auton tarpeen takia ihan mahdotonta kuskata lapsia eri hoitopaikkoihin. Ajattelin, että esikoinen jatkaisi max 2krt viikossa tarhaa ensi vuoden lopussa, jolloin hän olisi reilu 3v. Kivaa virikettähän siellä tuonikäiselle olisi ja paikka säilyisi. Minulla ei ole vakityötä, mutta hoitoalan työntekijänä töitä kyllä riittää, ihan koska vaan päätän töihin mennä. Edelliseen työpaikkaan minua jo odotellaan palaavaksi.
Mielelläni lykkäisin siis vielä nuoremman hoitoonmenoa. Tiedän että molempien päiväkotiinmeno on väistämätöntä lähitulevaisuudessa, mutta ajattelen kaiken olevan vähän helpompaa sitten kun lapset olisivat 2v ja 4v.
Pitkä tarina, mutta kommentoikaa ja kertokaa kokemuksianne =)
Kommentit (10)
Minusta sinun kannattaa kuunnella sydäntäsi tässä asiassa ja toimia sen mukaisesti. Miehellesi voit sanoa, että " kumpi on tärkeämpää: raha vai lapset ja jos sanot raha, niin jätän sinut.." :)
Itselläni on nyt 2 v 3 kk poika ja olen hänen kanssaan kotona. Minusta ajatus siitäkin, että veisin pojan täyspäiväisesti tarhaan kolmevuotiaana tuntuu kamalalta. Olenkin aloittanut omaa yritystä ja aion ottaa aluksi vain osa-aikatyötä, jotta poika olisi tarhassa mahdollisimman vähän. Minusta on aivan järjetöntä, että pienet lapset kasvattaa joku tarhan täti, ja vanhemmat hakevat lapsensa kotiin vain nukkumaan yöunet.. Tämä nyt oli hieman kärjistetty esimerkki, mutta ymmärrät varmasti, mitä tarkoitan. Lapsuus on kallisarvoista aikaa, ja " laitostua" ehtii sitten koulussakin vasta.. :)
Mies ei vaan ymmärrä, miksi kotihoito olisi jotenkin parempaa eikä haluaisi tinkiä rahasta. Esikoinen meni mummolleen hoitoon 1v 3<kk iässä. Se oli yllättävän hyvä ratkaisu kaikkien kannalta. Nyt ei tätä vaihtoehtoa ole. Esikoisen laittaisin päiväkotiin vaikka huomenna jos saisin (3 v 6 kk nyt), mutta kakkosta en vielä ensi syksynä millään :( Katsotaan nyt, kuinka käy.
Me kun aikanaan pohdimme kotiin jäämistäni vielä kolmanneksi vuodeksi kahden kanssa, se tuntui miehestäkin paljon rennommalta vaihtoehdolta. Etenkin aamuilla oli merkitystä: kun lapset ovat kotona, mies voi vain omia aikojaan lähteä töihin. Nyt kun olemme molemmat töissä, mies hoitaa aamut eli pukee ja vie ja ottaa vastaan kiukut. Kotona olon hyviä puolia oli myös se, ettei koskaan tarvinnut miettiä, että voiko sen lapsen nyt viedä hoitoon vai onko vielä kipeä, niin kuka menee töihin ja kuka jää kotiin. Ja kolmantena se ulkovaatteiden miettiminen etenkin syksyllä: mitä kaikkea siellä tarhassa täytyykään olla, muttei liikaa. Tämä varustaminen on kyllä meillä ainakin 100presenttisesti äidin hommaa...
Meillä siis pian 4v ja 8kk lapset. Esikoisen vein hoitoon 1v3kk ja hän oli silloin kyllä vielä tosi pieni, tosin meilläkin lyhyitä hoitopäiviä noin 3x/vk. Nyt haluaisin olla kotona kunnes kuopus 2v (syntynyt maaliskuussa). Mutta silloin on hankala saada samasta paikasta hoitopaikkaa kahdelle, joten nyt olemme miettineet vaihtoehtoina, että olisin kotona joko tammikuuhun (kuopus 1v9kk) tai syksyyn, jolloin kuopus 2v 5kk:)
Oletko miettinyt vaihtoehtona tekeväsi äitiysloman loputtua keikkaa miehen vapaapäivinä? Mies olisi tyytyväinen, kun saisitte rahaa ja samalla hän saisi esimakua, millaista on hoitaa kahta lasta. Muutaman keikan jälkeen voisitte kummasti päästä yhteisymmärrykseen työhönpaluun ajankohdasta:)
Meille oli melkein itsestäänselvää, että menisin töihin äitiysloman päätyttyä. Lapsi oli sukulaishoidossa ja minä tein lyhennettyä päivää, joten sen suhteen työn aloitus oli kevyempää. Tästä on nyt noin 10 kk. Emme olisi uskoneet kumpikaan kuinka raskasta on, kun pientä lasta vie hoitoon ja lyhyestä illasta pitäisi vielä tehdä kotityöt jne. Aluksi mies porskutti entiseen malliin, minä kävin töissä + hoidin kaikki kotityöt aivan kuten äitiyslomalla ollessani. Parissa kuukaudessa olin aivan rikki, ja muutaman kriisipalaverin jälkeen kotihommat jaettiin tasan (ainakin lähes..). Nyt minulla alkaa olemaan " inhimillinen" olo, mitä nyt väsy painaa pojan yövalvomisten takia. Mies taas on aika rasittunut.. ei ollut varautunut kuinka raskasta töissä käyminen ja arjen pyörittäminen on. Siitä lähtien kun olin parikuukautta sitten kotona kun lapsi oli sairaana, on tasaisin väliajoin huokaillut kuinka " ihanaa oli kun olin kotona ja ruoka oli valmiina kun tulin töistä" jne. Haaveilee myös pikkukakkosta ja odottaa että mä pääsisin äitiyslomalle :-) Sikseensä huvittavaa, kun on aina ennen ollut hoitovapaalla olemista vastaan. Mutta tässä tapauksessa kokemus opetti..
Nyt olen ollut pari kuukautta täysipäisväisesti töissä, ja lapsi pph:lla. Mies on vuorotyössä ja minulla joustavat työajat, joten hoitopäivät ovat onneksi tosi lyhykäisiä. Yleisesti ottaen tällä hetkellä kaikki menee jo kivasti, välillä kyllä haaveksin että olisi mukavampaa olla kotona. Poika on nyt 1v. 8kk, eli käytännössä se olisi vielä mahdollistakin. Minun työtilanne on vaan se, ettei työt välttämättä odottele enää sitten kun palaisin :-( Joten kai tässä vaan porskutetaan tällä tavalla..
Minusta sinun kannattaa yrittää saada miehesi ymmärtämään, mistä kaikesta hän saa luopua jos/kun menet töihin. Älä vaan yksin ota kaikkea hoitaaksesi! Tuo mitä joku ehdottikin, että teet keikkoja miehen vapaapäivinä kuulostaa ihan kokeilemisen arvoiselta.. Ja vaikka miehelläsi raskas työ onkin, ei hoitoalankaan työt kovin kevyitä käsittääkseni ole!! Joten jos hän olettaa sinun jaksavan käydä töissä ja hoitaa kodin, pitäsi hänen myös tulla noissa asioissa paljon vastaan jos kerran välttämättä haluaa sinun töihin menevän. Älä anna hänen olla itsekäs! Meillä naispuolisilla on hieman taipumusta siihen.. ainakin allekirjoittaneella..
Sinulla onkin jo kokemusta lapsellisena töissä käynnistä, joten hyvä käsitys siitä kuinka " herkkua" se voi olla -nyt sittten vielä kahden lapsen kanssa. Jos sinulla kerran on mahdollisuus töiden puolesta jäädä kotiin ja olet jopa sitä varten säästänyt niin pidä puolesi :-) Laitat faktoja pöytään vaan, toivottavasti pääsette asiasta yhteisymmärrykseen :-)
Kiva huomata, että on muitakin samoin ajattelevia, etten haaveile ihan mahdottomista asioista =) Hyviä ideoita annoitte!
Jossain vaiheessa halusin töihin, ihan oman itseni vuoksi. 7 vuotta lapsen kanssa kotona on pitkä aika.
Kuopus kun ilmoitti tulostaan, meitimme miehen kanssa vain että:" Jaha, ja lisää 7 vuotta." Mies on hankkinut itselleen sellaisen työn että painaa hommia aivan liikaakin 65-70 tunnin työviikkoa + ajomatkat päälle eli ei pahemmin kotona näy. Ehdotin, josko menisin töihin, hänen ei tarvitsisi tehdä niin pitkää työviikkoa. Ei hän halunnut, hän tienaa niin paljon paremmin, että minun on järkiköyhää mennä töihin.
Onneksi hänkin näkee asian niin, että lasten on parasta olla kotona ja höän on valmis painamaan pitkää päivää, jotta voimmme asian näin toteuttaa
Mies alkoi puhumaan minun töihin menosta jo heti esikoisen syntymän jälkeen. Minulla ei vakityötä ja molemmat teemme sos. alalla kolmivuorotyötä. Vauva meni päiväkotiin 9kk iässä. Lyhytitä hoitopäiviä oli eli lähinnä kävi nukkumassa päikkärit rattaissa päiväkodin pihalla kun meillä oli mahdllista järjestellä vuoroja niin että tehtiin ristiin. Pidin kiinni siitä että lapsi ei ole hoidossa koskan jos jompi kumpi vanhemmista on kotona.
Toinen lapsemme meni päiväkotiin 1½v. iässä ja sitä ennen meillä oli kotiin palkattu hoitaja kun minä menin taas töihin pojan ollessa vain 8kk. Tällöinkin miehen painostuksesta ja syynä raha. Taas pidin kiinni siitä että jos mies kotona niin lapset myös. Mies joutui tinkimään omista harrastuksistaan ja tekemisistään.
Kun kolmas lapsemme syntyi niin mies itse ehdotti että jäisin hoitovapaalle. Omasta päätöksestäni päätin että olen hoitovapaalla siihen kun nuorin 2v. Silloin loppuu kuntalisän saaminen ja talous menee liian tiukaksi pelkällä miehen surkealla palkalla. Nyt vuoden vaihteesta siis alan hakemaan töitä mutta mies sanoi että jos saa vetkeuteltua niin että olisin kotona syksyyn niin olisi hyvä. Silloin esikoinen menee kouluun. Nytpä siis yritän nostaa ansiosidonnaista jonkin aikaa jos vaan onnistuu.
Mies siis joutuessaan hoitamaan paljon lapsia ymmärsi miten rankkaa se lasten hoito ja kodin pyöritys on ja muutti kantaana minun aikaiseen työhön menoon. Ja toki hänkin ymmärtää mitkä taas on hyödyt lapsen kotona hoidosta lapselleen itselle. Laitappa siis mies seinää vasten eli jos haluaa että menet töihin niin mies sitten sitoustuu hoitamaan lapsia aina kun on kotona niin ettei lapsille tule yhtään turhaa hoitotuntia. Näin minä ainakin tekisin. Lasten etu ennen kaikkea.
Päiväkodissa työskennelleenä mielipiteeni kotihoidon tärkeydestä on vain voimistunut. Varsinkin päiväkotiryhmät ovat liian isoja, eikä hoitajilta riitä tarpeeksi aikaa jokaiselle lapselle jaettavaksi. Ympärillä on jatkuvasti hälinää ja liikaa ihmissuhteita käsiteltäväksi pikkuiselle. Lapsen on yleensä mukauduttava päiväkodin rytmiin ja luovuttava luontaisesta rytmistään, (voi toki olla että joissain päiväkodeissa tämä on onnistuttu huomioimaan paremmin kuin toisissa). Pikuinen taapero ei vielä hyödy toisten lasten läsnäolosta ja päiväkodin ohjatusta toiminnasta kuten isommat lapset. Pieni ei myöskään pysty ymmärtämään, miksi vanhemmat jättävät hänet joka päivä. Joten jos vain on mahdollista jäädä kotiin alle parivuotiaan kanssa, olisi se lapselle ihana juttu!
En toki halua syyllistää vanhempia, jotka tekevät toisenlaisen ratkaisun. Joskus se on taloudellisesti välttämätöntä, eikä lapsella ole hyvä olla kotonaankaan, jos kotiin jäävä vanhempi voi itse huonosti. Lapset myös yleensä näyttävät sopeutuvan hoitoon nopeasti ja viihtyvätkin päivät hyvin. Ja heistä kasvaa varmasti terveitä ja sosiaalisia lapsia siinä missä kotona hoidetuistakin. Mutta silti hoitotädit eivät voi korvata tunnetasolla omia vanhempia hoitopäivän ajaksi.
Esikoisen ollessa viiden kuukauden ajan tarhassa, hän oli siellä max 2 kertaa viikossa. Äitini teki työssään tuolloin vain puolikasta ja meidän ollessa töissä hän hoiti tyttöä usein. Nyt kuitenkin äitini on täyspäiväisesti työssä ja lapsiakin on kaksi, jolloin heidän hoitoonvieminen isovanhemmille ei ole ihan niin yksinkertaista niinä päivinä, jolloin olemme molemmat töissä. Eli hoitopäiviä tulisi viikkoa kohden kuopukselle paljon enemmän, kuin esikoiselle aikoinaan. Todennäköisesti lähes 5 päiväistä tarhaviikkoa olisi tiedossa ja minusta se kuulostaa noin pienelle (reilu 1-v.) aika rankalta.