2-vuotiaan ruokapöytäterrori..
Ollaan painittu näiden samojen juttujen kanssa jo ties kuinka kauan, joten aattelin kysyä vinkkejä..
Tyttö täyttää pian 2 ja on vähintään puolivuotta ollut tosi rasittava ruokaillessa. Keikkuu syöttötuolissaan ja nousee siitä milloin huvittaa. Pahinta on kuitenkin jatkuva lusikan heittely lattialle. Ruuat on pitkin seiniä ja mattoja, mutta sadoista kielloista huolimatta homma vaan pahenee. Heittely alkaa heti kun saa lautasen eteen. Lusikan lisäks heittelee leipiä, sylkee ruokaa suustaan ja ottaa uutta tilalle ja kaataa jatkuvasti tahallaan maidon.
Oonkin koittanut enemmän ja vähemmän johdonmukaisesti kaikkea. Mikään ei tehoa. Olen napakasti kieltänyt, ottanut lusikan itselleni ja syöttänyt itse, mutta taas kun saa lusikan heittely alkaa. Olen yrittänyt olla huomioimatta mutta kinuaa samantien lusikkaa takasin kun on heittänyt, annan sen ja taas jatkuu. Oon myös nostanut pois pöydästä mut syömisethän jää sit siihen. Mitä muuta tän ikäisen kanssa voi vielä tehdä?
Lisäks kun alan itse syödä, tyttö alkaa kiipeillä ruokapöydälle ja joudun nousemaan jatkuvasti tuolistani ja komentamaan. Oon lapsen kanssa kotona ja huomioin häntä mielestäni riittävästi. Mistä tällainen huomionhaku johtuu. Todella rasittavaa kun kylässä ja jokapaikassa ja kaikkien kanssa heitellään ja käyttäydytään huonosti.
Meidän pikkuterroristi pistelee lisäks ulkona hiekkaa suuhunsa aina kun silmä välttää. Muita vastaavia tapauksia :)?
Kommentit (7)
Onko tytölläsi jokin " sankarihahmo" , joka voisi olla esimerkkinä syömisessä? Meillä pojalle auttoi Puuha-Pete vertaus. " Puuha-Pete syö reippaasti itse" " Puuha-Pete ei heitä ruokaa lattialle" . Puuha-Pete myös " lähetti" tarroja, joita liimattiin taulukkoon aina jos syöminen oli sujunyt hyvin. Kun taulukko oli täynnä, pidettiin juhlat.
Ensin alkuun pitää pienikin onnistuminen huomioida suurieleisesti. Jos yhdenkin kerran menee ruoka lusikalla suuhun ilman sottailua, pitää heti kehua ja kannustaa (myös sankarin avulla voi kehua).
Voit myös kokeilla lusikan sijaan pientä haarukkaa. Uusi mielenkiintoinen väline ei ehkä lennäkään lattialle yhtä helposti. Valitse ensimmäiseksi jokin helposti haarukoitava ruoka, esim. lihapullat tai nakit.
Voimia!
Jos jotain heitellään, se täytyy hakea itse takaisin. Sama sotkujen kanssa, jos sotkee niin saa luvan siivota : ).
me siirrettiin kuopus jo puolitoistavuotiaana pois syöttiksestä kun tuntu että kaikki huomio häneltä meni siihen syöttötuolissa istumiseen ja siitä pois pääsemiseen.
Ja mäkin poistan pöydästä, jos käytös on ihan epäsopivaa. Olkoon syömättä. Toki annan tilaisuuden tulla takas syömään ja annan kyllä muutaman varotuksen. Mutta jos ei auta niin heihei.
siirretty pöydästä pois jo 9kk ikäisenä jos pelleili. ei ole nälkä jos aikaa/varaa sählätä pöydässä. eipä tuo sättää paljoakaan enää yksi varoitus riittää ja muutkin saavat syödä rauhassa
edellä mainittu hyviä vinkkejä pehmeämpiin ratkaisumalleihin
Pöytä tyhjäksi lapsen edestä, ruokalautanen äidille ja sitten syötetään. Käteen korkeintaan muovilusikka, jonka heitettyään ei saa enää sitä takaisin. Ja sitten pois pöydästä, kun ei onnistu.
... on myös aivan mahdoton. Jos tekisin seinän täyteen reikiä, hän varmasti kiipeäisi niitä pitkin kattoon asti. Ikää tällä neidillä on 1,5 vuotta ja vauhtia sata lasissa koko ajan.
Katselin muutaman viikon tuossa alkuvuodesta tuota pöydälle kiipeämistä, jonka jälkeen ostin valjaat. Tyttö vaan kiinni valjailla Tripp Trappiin ja johan pysyy paikallaan. Tyytyi viikossa kohtaloonsa ja nyt jo jopa ojentaa kätensä, kun pistän valjaat kiinni. Nyt olen huomannut, että opetus on mennyt perille ja olenkin vähentänyt valjaiden käyttöä pikkuhiljaa.
Nokkamukissa on edelleen venttiili, ettei maidot ole pitkin lattioita. Jos tiputtaa mukin, nostan sen torujen kanssa muutaman kerran ylös, sen jälkeen siirrän pöydän toiseen päähän jäähylle. Jos lusikka lentää, nostan pari kertaa, mutta jos vielä heittää, sen jälkeen nostan lautasen lusikoineen hetkeksi jäähylle pöydän toiseen päähän. Jos tyttö muuten mekastaa ärsytyskynnyksen ylitse, siirrän syöttötuolin metrin päähän pöydästä ja kun meteli taukoaa, siirrän takaisin pöydän ääreen. Syöttämiseen en ole enää hetkeen ryhtynyt. Jos ei syö itse kunnolla näiden ojennuksien jälkeen, nostan kokonaan pöydästä pois ja pistän ruoat odottamaan seuraavaa ruoka-aikaa. Näitä toimia tehdessäni kerron hänelle koko ajan, miten toimin ja minkä takia ja kyllä hän jo ihmeesti tuntuu ymmärtävän puhetta.
Itsesyömisen innostamiseen on meillä yksi lyömätön tapa. Jos syöminen pitkittyy sekä tuolla tytöllä, että hänen 3,5-vuotiaalla isoveljellään, nostan molemmat käteni sormet pystyssä pöydälle. Sitten alkaa kisa, vaikka se ehkä jonkin mielestä ruokapöydässä ei olekaan hyvä juttu. Meillä on aina viiden lusikallisen kuumia eriä eli sitä mukaa sormet laskee, kun ruoka uppoaa. Tähän asiaan on tyttökin päässyt nyt viimeisen kuukauden aikana ihan täysillä mukaan ja veli osaa innostaa pienempäänsä. Hetkessä on puurolautaset tyhjät ja täytyy myöntää, että tuo mekastava pikkulyylikin on jo ottanut muutaman erävoiton veljestään ;-).
Mutta tosiaan, hermojahan tämä syömisasia koettelee. Ja täytyy sanoa, että ainakaan oman kokemuksen mukaan ei se hirveän nopeasti helpotu. Ehkä tuollaiset 4-vuotiaat eivät nyt ainakaan säännöllisesti tavaroita heittele, mutta välillä niitä on kyllä tosi vaikea saada syömään. Ehkä sitten kun tuon iän uhma helpottaa voi tulla taas hetki " hyvää aikaa" ennen seuraavaa uhmaa...
Tsemppiä!
t. Jogu ja kullannuput
Ja ruokalautanen kauemmas... syötetään... meillä haluaisi itse syödä, ja syöttäminen on tavallaan rangaistus sekin joskus.
Ruokapöydästä poistaminen, ruokalautasen pois laittaminen.
Juomat nokkapulloon tai nokkamukiin, jne.
Meillä on samaa ollut jo 1-vuotiaasta, tosin uteliaisuden piikkiinhän tuo vielä on silloin mennyt.
Kun on kova nälkä, ruoka maistuu paremmin. Olen myös ottanut jotain näperrettävää käsille joskus, niin huomio kiinnittyy toisaalle, ja syö nätisti syöttäen.
Ja hermoja vaan itselle... aika aikaa kutakin.