2-vuotiaan hoitoon sopeutumattomuus
Ujo ja arka poikamme aloitti elokuussa (silloin 2,5v.) perhepäivähoidon ja hoitoon meneminen on edelleen 3 kk:n jälkeen raskasta. Ensimmäiset kaksi kuukautta meni kohtuullisesti, mutta viimeinen kuukausi on ollut todella vaikeaa.
Aamut ovat surkeita, kun isänsä alkaa vetämään työvaatteita päälle, alkaa huuto: " ei Kirsin (=hoitajan) talolle" . Yleensä hoitajan ovella nyyhkii ja itkee pikkuisen, mutta reipastuu lähdön jälkeen. Päivisin poika on hoidossa aivan eri persoona kuin kotona, ei puhu mitään, on vaisu ja surkean oloinen, mutta ei itke.
Yleisesti ottaen poika on muutoinkin hitaasti lämpiävää sorttia ja vieraiden seurassa hiljainen ja puhuu edelleen huonosti. Öisin tosin puhuu paljon unissaan ja aina huutaa surkeana tätä samaa lausetta, että ei halua Kirsin (=hoitajan) talolle. Myös iltaisin jos olemme lähdössä autolle jonnekin, hän aina varmistaa, että eihän me mennä hoitoon.
On sydäntä raastavaa miettiä, että mikä tähän auttaisi. Kolme muuta hoidossa olevaa lasta ovat suurin piirtein saman ikäisiä, riehakkaita ja äänekkäitä lapsia. Hoitaja on mielestäni mukava. Välillä toki aika tiukka, mutta mielestäni neljän 2-3 vuotiaan hoitajana pitääkin olla aika tiukka. Olin kuullut etukäteen paljon kokemuksia kyseisestä hoitajasta ja edelleen kuulen positiivisia kommentteja muilta äideiltä, jotka näkevät hoitajaa ja poikaani, kun käyvät puistossa ja srk:n kerhossa. Käyvät aina kerran viikossa kerhossa, ja kerhoaamuina kotoa lähdöt ovat helpompia.
Olen kysellyt pojalta, että tykkääkö hän hoitajasta ja onko siellä kiva olla ja vastaukseksi tulee aina kyllä. Olemme miehen kanssa järjestäneet työmme niin, että poika olisi mahdollisimman vähän hoidossa: neljänä päivänä viikossa, max. 5-6 tuntia/päivässä.
Tammikuussa hoitoasia tosin helpottuu, kun jään äitiyslomalle (ja poika kotiin), mutta tässä olisi vielä melkein 3 kuukautta kitkuteltava. Ja jossain vaiheessa hoitoon sitä pitää taas kuitenkin mennä. Hoitoa aloittaessa elokuussa ajattelin, että alkuun voi olla vähän vaikeaa, mutta en uskonut tätä näin raskaaksi. Kaikkien muiden ystävieni lapset kun jo viikonloppuisin kyselevät, että koska pääsevät taas hoitoon. Onko jollain kokemusta, että auttaako ikä näissä asioissa vai mikä, voiko olla, että joku lapsi ei kerta kaikkiaan sopeudu hoitoon? olen myös miettinyt, että onko uhmaiällä vaikutusta, reipasta uhmaikääkin on ollut pitkään..
Kommentit (7)
Puistossamme käy paljon perhepäivähoitajia ja nyt syksyllä on ollut paljon puhetta hoitolapsista, ajankohtainen aihe kun hoidon aloittaminen monille on tässä syksyllä...
No niin... on siis ilmeisen yleistä, että yli 2 vuotiailla kestää paljon kauemmin sopeutua hoitoon kuin pienemmillä. Yli 2v osaa jo ymmärtää, että hänet " jätetään" johonkin ja aikuiset tekee jotain muuta.
Meidän lapsi aloitti päiväkodin viime syksynä reilu 1,5 ikäisenä. Hienosti sopeutui ja viihtyi hoidossa. Tänä syksynä, ihan pelkän kesäloman jälkeen olikin vaikeampaa aloittaa taas hoidossa. Aika hyvin auttoi, kun selitettiin, että aikuiset käy töissä ja sillä aikaa lapset voi leikkiä päiväkodissa. Että onneksi on päiväkoti, jossa voi olla työpäivän ajan...
Toinen tärkeä tekijä sopeutumisen suhteen on ollut päiväkodin henkilökunnan toiminta. Eli he tosissaan ovat miettineet, kuka lapsi olisi samanhenkinen tai muuten " sopiva" leikkikaveri meidän lapselle. Eli aluksi laittoivat yhteen leikkimään ja puuhastelemaan ja pikkuhiljaa kaverista tuli tosi tärkeä. Tämä kaveri kyllä motivoi aamuisin lähtemään päiväkotiin. Meillä on tyttö, en tiedä miten tärkeitä kaverit ovat pojille tuon ikäisenä, vai onko mitään eroja.
Kirjoitan vähän meidän tarinaamme, ehkä saat jotain ideoita. Tyttömme aloitti perhepäivähoidossa ollessaan 1v4 kk, oli siellä reilun puoli vuotta. Eikä erityisemmin viihtynyt. Välillä oli vaikeampia kausia, sitten taas helpompia. Et kertonut, miten hoitaja toimii aamuisin; ottaako hän lapset vastaan, innostaako kanssaan puuhastelemaan jotain? Peilaan tässä omaan kokemukseeni - minusta hoitajamme jätti aamuisin lapset ihan oman onnensa nojaan, eli jatkoi vaan omia puuhastelujaan. Vaikuttaahan se siihen, miten lapsi jää hoitoon. Myös siitä jonkun mainitsemasta sylissä pitämisestä voisi kysyä, lapsi saattaa tosiaan kaivata enemmän läheisyyttä.
Vaikea kommentoida... meillä tyttö aloitti 2-vuotiaana päiväkodissa. Meillä oli tästä hirveät keskustelut kotona, kun minä olin perhepäivähoidon puolella periaatteessa. Hieman neg. kokemukset hoitajasta saivat kuitenkin kokeilemaan tarhaa. Ja yllätys yllätys - tyttömme viihtyi siellä paljon paremmin kuin hoidossa. En sitten tiedä vaikuttiko ikä, mutta luulen että myös erilainen toiminta, ehkä lelut, kaverit... perhepäivähoitajamme ei todellakaan ollut mitenkään ideaali. En tietysti usko, että teidän näin lyhyen ajan takia kannattaa miettiä hoitopaikkan vaihtoa.
Luonteeltaan meidän tyttö kuulostaa vähän samanlaiselta. Lämpenee aika hitaasti uudessa seurassa, seurailee pitkään kauempaa ennen kuin lähtee mukaan. Toisaalta positiivinen, ja jopa puhelias sitten kun on " sinut" ihmisten kanssa. Tänä syksynä (3-v) joutui aloittamaan uudessa päiväkodissa ja sopeutumiseen meni jonkin aikaa. Ei ollut itkuja tms. juurikaan yhtä takapakkia lukuunottamatta, mutta taustaili juuri enemmän. Sitten löysi yhden ihan samantyylisen pojan kaverikseen, ja tykkää erityisesti yhdestä tädistä. Tämä on mielestäni päiväkodissa plussaa: siellä on enemmän lapsia ja aikuisia, joista saattaa löytyä se tärkeä ihminen lapselle. Kaikilla kun ei synkkaa kaikkien kanssa.
Tällaisin ajatuksin... toivottavasti loppuvuosi menisi teilläkin vähemmittä itkuitta. Tuosta hoitopäivien määrästä muuten: ei välttämättä kannata vähentää siitä neljästä päivästä viikossa, mieluummin lyhyempää päivää, jos on mahdollista jostain vähentää. Meillä ainakin heti vähänkin pidemmän tauon jälkeen on taas vähän nihkeämpää se hoitoon sopetutuminen.
Ikävä tilanne tuollainen. Meillä vielä hoitokuviot edessä ja huolestuttaa jo valmiiksi...Mulle tuli kyllä tunne, että muut hoitolapset vaikuttavat paljonkin tilanteeseen. Kun he ovat äänekkäitä ja vauhdikkaita, rauhallinen poikasi tuntee varmasti olonsa vähän epävarmaksi/epämukavaksi. Kerhoaamut on mieluisampia kun kerhossa on muitakin. Hoitajassa ei välttämättä ole " mitään vikaa" mutta muut lapset voi tuntua vaikeastilähestyttäviltä/pelottavilta.
Tsemppiä teille, toivottavasti tilanne helpottuu!
yritän nyt sanoa vielä hoitajalle, että josko ehtisivät vielä enemmän tekemään näitä mukavia asioita (poika innostuu helposti jumpparadoista ja jumppaleikeistä), kuten tänään hoidossa.
Muista hoitolapsista yksi on rauhallisempi tapaus, täytyy vielä kysellä enemmän, että ottaako rauhallisempi poikani siihen mitään kontaktia.
Hoitopäiviä on vaikea enää lyhentää, mies vie pojan hoitoon klo 9.30, että ehtii itse töihin klo 10.15-10.30. Minä haen heti puoli kolmen jälkeen, poika herää silloin vasta päikkäreiltä. Nukkuvat päikkärit siinä klo 13-15, muut lapset jäävät vielä nukkumaan, kun haen poikani.
joka ei välttämättä ole totta, mutta ajatus heräsi kuitenkin. Eli tuosta hoitopäivän pituudesta. Lapsi menee myöhään ja haetaan aikaisin. Voisiko olla niin, että muut lapset ei välttämättä ota häntä leikkeihin ja sillälailla ystävysty, kun hän on hoidossa vain osan päivää (käytännössä kai lounas ja päiväunet)? Häneltä jää käytönnössä väliin aamupala, aamuleikit, ulkoilu (ainakin osin), välipala, leikit ja iltapäiväulkoilu.
Näin olen ymmärtänyt, kun olen lukenut päiväkotiaiheisia keskusteluita ja tämä " ulkopuoliseksi jääminen" on noussut osapäivähoitolasten " ongelmaksi" . Ja kyllä ymmärränkin sen, että ei välttämättä halua kaveriksi sellaista, joka ei sitten olekaan paikalla. Ja väkisinkin sitä ystävystyy paremmin sellaisten kanssa, jotka ovat läsnä.
Kerhopävien mielekkyys voisi olla sitä, että siellä kaikki on samalla viivalla, kukaan ei lähde kesken pois tai vaihtoehtoisesti jää ilman kaveria kesken kaiken. Ja viihtymisestä voisi päätellä, että lapsi viihtyy hyvin sosiaalisissa tilanteissa ja ottaa kontaktia.
Jos hoitopaikassa on toinen lapsi, jolla suunnilleen samanlaiset päivät, niin ehkä heitä voisi yrittää saattaa yhteen... (jos tämä nyt se ongelma oli)
teevis:
Tammikuussa hoitoasia tosin helpottuu, kun jään äitiyslomalle (ja poika kotiin), mutta tässä olisi vielä melkein 3 kuukautta kitkuteltava. Ja jossain vaiheessa hoitoon sitä pitää taas kuitenkin mennä. Hoitoa aloittaessa elokuussa ajattelin, että alkuun voi olla vähän vaikeaa, mutta en uskonut tätä näin raskaaksi. Kaikkien muiden ystävieni lapset kun jo viikonloppuisin kyselevät, että koska pääsevät taas hoitoon. Onko jollain kokemusta, että auttaako ikä näissä asioissa vai mikä, voiko olla, että joku lapsi ei kerta kaikkiaan sopeudu hoitoon? olen myös miettinyt, että onko uhmaiällä vaikutusta, reipasta uhmaikääkin on ollut pitkään..
Ensinnäkin tuli mieleen tuosta viimeisestä vastaajasta, että vähemmän hoidossa oleva lapsi jää helpommin ulkopuoliseksi: Niin itse olen viljellyt tätä mahdollisuutta tällä palstalla, mutta ei kyllä koske mitenkään 2v vielä, vasta enemmän siitä 4v:sta eteenpäin. 2v lapsen ystävyyssuhteet eivät ole sillä tasolla, että tietty leikkikaveri on tärkeämpi kuin tietty leikki. Kaverisuhteita vasta harjoitellaan ja käsityskykykään ei riitä monimutkaisiin sosiaalisiin suhteisiin. Aikuisen turva on kuitenkin vielä usein tärkeämpää kuin kaverit.
Erilaisille lapsille voi sopia hyvin erilainen ympäristö ja erilainen lapsiseura. Jollekin rauhalliselle vilkkaiden lasten seura voi olla kauhistus ja toisinpäin- toisaalta taas joku voi tykätä hyvin erilaisesta seurasta ja oppia sitä kautta enemmän niitä ominaisuuksia, jotka eivät ole ihan luontaisia tapoja toimia. Lisäksi joku aikuinen voi olla aivan mahtava jonkun toisen lapsen mielestä ja toinen lapsi ei tykkää ollenkaan. Eli aina ei synkkaa ihan henkilökemiatkaan vaikka ihmiset olisivat kuinka mukavia tahansa.
Ap:n tilanteessa yrittäisin varmaan jotenkin selvitä tuon jäljellä olevat 3kk mahdollisimman vähällä hoidossa olo ajalla ja sitten lapsi pääseekin jo jäämään kotiin. Sitten aikanaan kun hoitoon meno on uudestaan edessä, on lapsi ihan eri ikäinen. Käsityskyky on paljon parempi ja kaveritkin tärkeämpiä. Joten eiköhän se mene paremmin, vaikka voihan lapsi silloinkin olla hitaasti lämpiävää sorttia.
Meillä ainakin keskimmäinen lapsi ei vielä 3v:na olisi halunnut kerhoon, mutta 4v:na oli valmis siihen. Lisäksi tämä ujon oloinen keskimmäinen on hitaasti lämpiävä ja mietin jopa esikouluun menon onnistumista. Kummasti lapsi on kasvamisen myötä " reipastunut" ja ollut valmis sellaisiin asioihin, mitä en olisi hänestä uskonut. Meillä ainakin ikä on tehnyt paljon.
Ja meillä nuorin 2,5v ikäinen lapsi aloitti hoidon myös 3kk sitten kuten teilläkin, tosin vain päiväkodissa (hain tarkoituksella päiväkotiin). Melko hyvin on mennyt ja joskus iltaisin saattaa sanoa ettei mene päiväkotiin, mutta itkuja yms. ei ole ollut ja aamut sujuvat hyvin. Silti meillä aika " silkkihansikkain" suhtaudutaan tuohon hoitoon menoon, ei siis liikaa muistuteta ja surra- myöskään me aikuiset (tosin eri asia varmaan olisi jos lapsi reagoisi kielteisemmin hoitoon). Hoitoon meno tehdään rutiinien mukaan ja kun ei muutakaan mahdollisuutta ole ja pakko on hoitoon mennä, niin ei kapinointikaan pahemmin auttaisi. Enemmänkin meillä näkee sitä että joskus hoitopäivän jälkeen puretaan äidille kiukuttelemalla päivää (no joo aika lievää kiukuttelua, mutta pientä kitinää ja naama mutrulla) jokusen minuutin. Meilläkin hoitopäivät pyritään pitämään n.6h pituisina, joka on ihan riittävän pitkä aika. Koulujen loma-ajat ja isän iltavuoroviikot lapsi on kotona, mutta ei ole ollut lomien jälkeen enempää vaikeuksia mennä hoitoon.
Meillä on 2v poika ja hän on päiväkodissa. Luonteeltaan poika on kyllä ihan reipas ja iloinen, eikä kovin arkakaan, vaikka aika rauhallinen lopulta kuitenkin.
Päiväkodissa hän on vaan ihan toinen persoona. Pisti silmään tuo että teidän lapsi ei puhu, ja on itsekseen ja mököttää. Mutta ei itke. Meidänkin poika on samanlainen. Tekee kaiken mallikelpoisesti ja jopa myös hymyilee alinomaa. Mutta ei puhu. Välistä kuulemma ihan huokailee. Hoitajalle hän kyllä puhuu, jos hän kysyy suoraan jotain, tai jos pitää sylissä tai muuten keskittyy täysillä poikaamme. Mutta jos keskittyminen herpaantuu, poika lähtee oitis omiin puuhiinsa yksikseen eikä välitä yhteisaktiviteeteista (vapaassa leikissä).
Nyt on ollut 3 kk hoidossa myös, ja 2kk meni hienosti, nyt on tullut aamuväsymystä ja roikkuminen äidissä pahentunut. Ja alussa myös aina varsinkin varmisti ettei nyt olla menossa päiväkotiin jos ulos lähdettiin tai mentiin päiväkodin ohi. Nytkin selvästi jännittyy mutta ei enää huolestu. Useimmiten menee kyllä hyvin, vain väsyneenä ei haluaisi mennä ollenkaan. Täti ei ole kuulemma kivoja, mutta joinain päivinä ne sitten taas onkin kun on saanut enemmän huomiota.
Sanoisin, että koittakaa nipistää yhä hoitopäivistä, vaikka viedä myöhemmin. Meillä se on auttanut parhaiten takkuileviin aamuihin.
Ja keskustelkaa hoitajan kanssa, että kuinka hän huomioi lasta, voisiko viikon tai parin päivän ajan vaikka keskittyä oikein ekstrasti lapsenne sylittelyyn. Se auttaa meillä aina. Ja aina jos on jotain oikein kivaa ollut, niin sitten ollaan lähdössä jo iltaisinkin takas päiväkotiin. ;) Selvittäkää, mitkä asiat on lapsestanne oikein kivoja ja kertokaa hoitajalle, että oisko näitä asioita mahdollista tehdä useammin.