TArvitseeko sisä-varavaatteita pv-kotiin taaperolle?? (paljonko?)
1,5 v. taaperolla on tähän asti ollut pv-kodissa sisävaravaatteena jotain " vähemmän hienoja" käytettyjä. Mielestäni ei ole oikein ideaa pitää pv-kodin hyllyssä pölyttymässä jotain uusia kalliita vaatteita.
Tiedän että nyt ne siellä varalla olevat ovat varmaan jo pieniä, koska olen jo muutkin saman kokoiset laittanut pois.
Sen kokoisia vaatteita lapsella oli paljon, joten ei ollut ongelma pitää osaa pv-kodissa.
Mutta nykyisin mahtuvia ei ole tosiaan paljoa, pitäisi ostaa lisää kun ehtii.
Mietin, viitsinkö uusia ostovaatteita viedä pv-kotiin - onko kovin olennaista että siellä on sisävaattteita varalla??
Nimittäin KERTAAKAAN ei tähän mennessä nyt 2,5 kk pv-kotiuran aikana ole noita siellä olevia varavaatteita käytetty (paitsi yhtä puseroa lisänä kun oli viileä ilma).
Eivät näköjään vaihda lapsille puhtaita, jos vaatteissa on vähän ruokatahroja yms.
Siksi olisi tylsää pitää niitä siellä varalla, ja jäävät sitten ihan kokonaan käyttämättä, kun jäävät jo pieneksi.
Toki jostain kirppiksiltä saisi edullisemmin käytettyjä, mutta aikani ei missään tapauksessa veny sellaisissa kiertelyyn ja etsiskelyyn, kun en meinaa ehtiä edes ruokakauppaan.
Uskaltaisikohan luottaa siihen, että hätätapauksissa pv-kodilta löytyy jotain päälle pantavaa..? Vai onko tapana, että kaikilla lapsilla aina on omat varavaatteet.
(Ulkovaatteet yms. meillä toki on.)
Kommentit (10)
Meillä on aina lokerossa varavaatteita 1v5kk vanhalla. Joskus menee viikko, ettei ole tarvittu, mutta välillä monena päivänä on paita tai housut kastunut syystä tai toisesta. Monesti on maidot kaatuneet syliin joko omasta tai vieruskaverin toimesta.
Ja myös lämmikettä ulkoilua varten on tarvittu.
Mielummin niitä on liikaa kuin liian vähän. Tuon ikäisellä menee vaatteet sotkuun helposti ja säät vaihtelee niin on hyvä, että löytyy kaikenlaisia vaatteita.
t. päiväkodin täti
Meillä on päiväkodissa aina yksi kokonainen sisävaatekerta ja käyttöä on ollut. Aina pyykkipussin tultua kotiin laitan samantien uuden vaatteen tarhareppuun tilalle ja viemme sen seuraavana päivänä lokeroon odottamaan.
Meidän pojan pk:ssa ei pienistä ruokatahroista vaatetta vaihdeta, mutta kun meidän poika ei suostu käyttämään ruokalappua (ikää 2v6kk) niin aika usein maidot on rinnuksilla ja aluspaita märkänä. Sen verran huomioivat onneksi, että ottavat sen päällimmäisen paidan pois eli ne useimmiten säästyvät puhtaina mutta aluspaita päätyy pyykkipussiin useimmiten.
Täällä vähän samanlaisia kokemuksia kuin AP:lla. Päiväkodissa on kyllä mukana varavaatetta, mutta tosi harvoin niitä on tarvittu, tänä syksynä ei vissiin kertaakaan. Varmaan sitten kun vaippa jätetään pois, alkaa tapahtua.
Eihän se maitolasin kaatuminen tms. vahinko välttämättä usein satu, mutta kun sitä ei voi ennustaa milloin käy niin vaihtovaatteet pitää olla.
Meillä on kyllä ollut ohjeena, että lapsella olisi omat varavaatteet päiväkodissa aina, koska päiväkodilla ei ole varavaatteita paljoa, eikä varsinkaan aina oikeankokoisia. Noin 4-vuotiaaksi niitä on kyllä usein tarvittukin, ja joskus vieläkin nuoremmalla (4,5 vuotta). Meidän päikässä kyllä vaihdetaan herkästi tahriintuneet vaatteet, mikä on ihan kiva juttu. Vien maanantaisin uuden varavaatekerran lokeroon ja tyhjennän kaikki perjantaisin oli käytetty tai ei. Eli yhden vaatekerran pidän siellä varalla.
Eli meidän vajaa 1,5v tarvitsee kyllä vaihtovaatekerran lähes joko päivälle. Ts. meidän tarharepusta löytyy yleensä viisi bodya/paitaa, viidet housut, parit sukkikset ja sukat. Ja kaikkea käytetään. Perjantaisin reppu matkaa taas mukaan kotiin, ja tarkistan tilanteen ensi viikolle.
Meidän päiväkodissa vaihdetaan tosi herkästi puhdasta päälle, mutta osaa neiti kyllä sotkeakin. Meillä on päikkiksessä käytössä ihan samat arkivaatteet kuin kotonakin, kun kierrätän kaikkia näitä " tavallisia vaatteita" niin hoidossa kuin kotona. Mikään vaate ei viikkoa pidempään ole pk:ssa.
kun likaantuu askartussa/ruokailussa, tulee pissat housuun tms. vahinko sattuu. Eli meillä on tarvittu vaihtelevasti niitä varavaatteita. Toki päiväkodissakin on omat ' varavaattevarastot' jos lapsilla ei ole, mutta itse hakisin sit vaikka kirpparilta sopivan varavaatekerran lasta varten päiväkotiin. Meillä sekä 3v että 6v. tytöillä on yksi kappale pitkähihaisia t-paitoja, yhdet housut, sukkahousut/kalsarit, pikkuhousut, sukat siellä varavaatekorissa ja osaa ei taideta käyttää ehkä ollenkaan koko aikana, mutta itse haluan, että lapselle on varalla kunnon vaaterkerta vahinkojen varalta.
pari kolme sisävaatekertaa lokerossa, jota täydentelen aina sen mukaan,kun pyykkipusseja kannetaan kotiin.
Järkevintä olisi kai ostaa huuto.netistä joku " käyttövaatepaketti" , tai laittaa tänne ostopalstalle ostoilmoitus. Tai sitten esim Lindexiltä hakea niitä osta-kolme-maksa-kaksi -housut ja paidat. Parilla kympilla saa kolme vaatekertaa...
Ihmettelen kovasti, ettei teillä ole koskaan tarvittu. Kerrankos sitä nyt maidot kaatuu syliin tai tulee pissa housuun tai veden kanssa lutratessa kastuu tai tai tai...
Mutta eihän sitä vaatetta paljon tarvitse olla. Kyllä minusta yksi sisävaatekerta riittää, siis minimissään esim. paita + pikkuhousut + sukkahousut tai sukat + housut, tuskin tuo määrä kenenkään vaatebudjettia kaataa.
Me ei myöskään säilytetä vaihtovaatteita päiväkodissa, vaan kassi kulkee joka päivä kodin ja päiväkodin väliä ja varavaatteita vaihdellaan sään mukaan, ei niinkään niitä sisävaatteita, vaan ulkovaatteita (varahanskoja, välivaatekertaa yms.). Jos ei halua joka päivä kuljetella, niin sitten vaikka kerran viikossa.