Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Viking talvigoret-reklamaatioasiaa!

04.02.2008 |


Olisiko muutama viikko sitten ollut täällä keskusteluketjua Vikingin talvigorekenkien vedenpitävyydestä. Joku mainitsi reklamoineensa ja saaneensa uudet tilalle. Vastasin itsekin siihen ketjuun.



Pistin itse tänään toimeksi, kun viikonloppuna nuoremmankin gorekengistä tuli vesi sisään. Vein kummatkin kengät myyjäliikkeeseen, onneksi oli ostettu samasta paikasta, olivat yhteydessä maahantuojaan, tekivät upotustestin (luvallani myyjäliikkeessä, eikä maahantuojalla) ja totesivat, että kummatkin kengät vuotaa. Myyjä ihmetteli vielä, että miten eri malleista on samaan perheeseen voinut osua vialliset kengät. Niinpä. Kerroin, että nuoremman kenkäpari on vaihdettu jo kertalleen, mutta ekalla kerralla oli syynä paha haju, jonka maahantuoja kertoi johtuvan kengissä käytetystä liimasta.



Mutta asiani oli oikeastaan vain kertoa kokemuksestani ja kehottaa palauttamaan viallisia tuotteita. Vanhemman kengät ostettu yli vuosi sitten, mutta kumpikaan osapuoli, myyjä tai maahantuoja, ei nurissut yhtään, vaan Vikingillä todettiin, että kenkää ei voi käyttää olosuhteissa johon on tarkoitettu ja mitä varten ostettu.



Nyt sitten odotellaan uusia kenkiä ja toivotaan parasta. Ensi talveksi pitänee vaihtaa merkkiä, vaikka hyvää palvelua on kyllä Vikingiltä saatu.

Kommentit (31)

Vierailija
1/31 |
08.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt vasta avasin tämän ketjun. Mä ostin vuosi sitten keväällä Vikingin gore-lenkkarit (vaaleanpuna-harmaat). Tyttö käveli niillä lammikkoon niin että hörppäsivät vettä. Kuivuttuaan haisivat niin järjettömän pahalle että taju meinas lähteä. Pesin pesuaineella, mutta haju pysyi. Olivat jo olleet monta kuukautta käytössä, joten en ymmärtänyt enää reklamoida, olisi pitänyt. Käytiin sitten ostamassa Superfitit, ja vaikka ovatkin kastuneet (hörpänneet vettä varresta), eivät kyllä haise miltään.



Harmitti alkutalvesta kun en löytänyt sopivia Vikingin talvikenkiä- eipä harmita enää tämän ketjun jälkeen. Tästä lähtien pysyttelen minäkin muissa merkeissä.

Vierailija
2/31 |
09.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Just toissapäivänä poika viimeksi hyppi kengillä lätäköissä ja kengät olivat seuraavana aamuna ihan märät pinnasta, ja sisältä hieman kosteat. Ei voinut kuvitellakaan laittaa niitä jalkaan. Illaksi olivat jo lähes kuivat. Mutta ei kai noiden kenkien kuulu kuivua 24h??? Kannattaako palauttaa tai reklamoida???? Auttakaa hyvät ystävät. =)

Kyseessä Sokoksen viime syksyn kantiskengät.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/31 |
11.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ilmeisesti näissä kengissä on jokin valmistusvaiheen vika, koska meidän molempien lasten kengät olivat aivan kosteat pohjallisen alta! Esikoisen kengät kastuvat kyllä joka tapauksessa sisältä, mutta kuopuksen kengät eivät ole kastuneet sisältä! Harmittaa kyllä, koska olen maksanut toisista kengistä 80e ja toisista 70e. Tuolla rahalla olisi varmasti saanut hyvätkin kengät...



Mistähän löytyisi hyvät vettäpitävät kengät kokoa 31? Eccot eivät käy, niissä on liian löysä kantakappi. Reiman kengät ovat liian jäykät. Yhdet urheiluliikkeen goret ovat erittäin hyvät ja pitävät vettä, mutta eivät ole sitten kovin lämpimät. Toisaalta Vikingit menevät sitten kovalla pakkasella, jos niitä pakkasia nyt enää tulee tänne eteläiseen Suomeen. Plaah... Täytyykin katsoa, onko Vikingin valmistajalla nettisivuja.

Vierailija
4/31 |
11.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

että pitäis tehdä joku " joukkokanne" Viking Goretexejä vastaan! Ehtisköhän sitä joku ilta kopioida kaikki " vialliset Viking Goretex" -viestit ja laittaa ne sähköpostissa jollekin Viking-jalkineiden edustajalle...

Vierailija
5/31 |
11.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

tuo " perusasiakaspalveluvastaus" , että asiakkaassa on vika =( Ensin ei saanut pestä. Sitten en piti pestä koneessa. Kun haju oli ja pysyi, piti kuunnella vinoilua. Lopuksi korvattiin puolet, mutta annettiin ymmärtää, että asiakas on kuitenkin väärässä ja korostettiin, etten sitten enää voi kenkiä käyttää vaan ne pitää antaa heille. Sanoin kyllä, etten tuon hajuisia kenkiä kuuna päivänä käyttäisi enkä myöskään heidän tuotteitaan enää osta. Ja palautin siis kahdet vialliset kengät. Ihan törkeetä.

Vierailija
6/31 |
11.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

reklamaation jäljiltä uudet viikkarit eteisessä odottamassa. Hain tänään Cittarista ja ajattelin tehdä upotustestin, vielä en ehtinyt.



Cittarin vapaa-aikaosaston vastaava sanoi olleensa hommassaan vuoden, eikä tänä aikana ole palautettu yksiäkään viikkareita meidän kenkien lisäksi. Joko meillä on satumaisen huono tuuri tai muut ei halua valittaa.

Itse olen todella pettynyt laatuun ja enkä ensi kauteen aio hankkia viikkarilta talvigoreja.



En muista qvasi saitko huonon palvelun suoraan Vikingiltä vai myyjäliikkeestä. Itse olen soittanut kummallakin kerralla suoraan viikkarille ja n. 5 min keskustelun jälkeen asiat ovat olleen selvää pässinlihaa. Palvelusta en voi valittaa, kaikesta muusta kylläkin.

Palaan tähän ketjuun, jos nääkin kengät vuotaa...grrr.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/31 |
11.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

K-kengän (Jumbon) myyjä väitti, että meidän kengät ovat ainoat, joiden kanssa ollut ongelmaa... Niin ja vaihdossa saadutkin kengät vuotavat eli meille sattunut koko kaupan ainoat vuotavat kaksi kenkäparia... Itse olisin toivonut saavani rahat samantien takaisin, mutta myyjä haluaa ehdottomasti tehdä vuototestin liikkeessä... Epäilenpä suuresti, että moni ei vaan ole viitsinyt reklamoida.



En vielä tuomitse Vikingin kenkiä kokonaan, sillä meillä on tätä ennen ollut kolmet vastaavat talvigoret eikä niissä ole ollut minkäänlaisia ongelmia. Tänä vuonna K-kengän malli oli muuttunut jotenkin " riisutummaksi" . Taitavat sortua samaan kuin Ecco aikanaan eli kokeilla kuluttajien sietorajoja säästämällä kustannuksissa entistä enemmän suuremman katteen saamiseksi. Ikävä kyllä.

Vierailija
8/31 |
12.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä on ollut jo monena talvina lapsilla Vikingin goretexit, ja mulla itsellänikin on sellaiset jo toista vuotta, eikä ole mitään valittamista ollut.



Mutta nyt äskettäin ostettiin pojalle Prismasta uudet Vikingin goret, kun entiset siskolta perityt jäivät pieneksi, ja olen ihan ihmeissäni noitten kenkien kanssa.



Ne vetää jotenkin märäksi sisältä kuivuessaan. Siis eivät heti ulkoa tullessa ole märät sisältä, vaikka ulkopuolelta olisivat kuinka märät, mutta kun kengät ovat olleet jonkin aikaa huoneenlämmössä, ne vetävät märiksi sisältä. Eilenkin poika oli päiväkodin pihalla pomppinut loskassa ja lätäköissä, ja nuo goret olivat vielä tänä aamuna ihan litimärät sisältä varpaiden kohdalta! Ei puhettakaan, että olisi voinut laittaa ne päiväkotiin. Mun mielestä noissa kengissä on pakko olla vikaa, ei niitten kuulu tuolla tavoin olla sisältä märät.



Ostettiin ne alesta, joten voikohan noita edes palauttaa... ja nyt alkaa jo olla sula mahdottomuus löytää täältäpäin mistään uusia goretex-kenkiä lopputalveksi, joten kai me vaan yritetään pärjätä.



Ensi vuonna ostan kyllä jotain muuta merkkiä. Meidän tytöllä on ollut tänä talvena Eccon goret, ja niissä ei ole ollut kerrassaan mitään moitittavaa, paitsi että olivat turkasen kalliit, mutta on kyllä olleet hyvätkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/31 |
12.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä oli ihan sama vika kaksissa Vikingin goreissa! Se on valmistusvirhe eli valmistaja vastaa, vaikka olisit kengät alesta ostanutkin. Kannattaa ottaa yhteyttä vaikka suoraan Vikingiin ja kysyä miten toimitaan.



Kengissä on pieni reikä, josta kosteus ajan kanssa siirtyy kengän sisäpuolelle. Meilläkin kengät olivat sisään tultaessa aivan kuivat kuten sukatkin, mutta kun kengät kuivuivat sisällä ulkoilun jälkeen, siirtyi ulkopinnan kosteus kengän sisälle ja kengät olivat sisältä ihan märät.



Eli ota yhteyttä joko kauppaan, josta kengät ostit tai suoraan Vikingiin.

Vierailija
10/31 |
12.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niissä todellakin oli valmistusvirhe niin kuin ihan varmasti teidänkin kengissä on! Viime talvena kun oli noi ekat vialliset kengät, huomasin ongelman vasta maaliskuussa (kun lumet sulivat) ja vein kengät kauppaan vasta toukokuussa, kun en aiemmin ehtinyt/jaksanut/viitsinyt. Kengät oli otettu käyttöön vasta tammikuussa, joten 2 kk ehtivät olla käytössä ennen tota kastumisongelmaa. Soitin silloin heti Vikingille, josta sanottiin, että kenkien palautuksella ei ole kiirettä. Ne oli myös ostettu alesta edellisenä syksynä (eli olivat edellisen vuoden malli). Jos ette löydä sopivia Goretex-kenkiä tilalle, niin kannattaa pitää kengät vielä nämä pari kuukautta (jos niitä vaan voi käyttää) ja palauttaa keväällä, niin olet saanut pitää " ilmaiseksi" kenkiä tämän talven. Mutta jos kosteusongelma on liian suuri, kannattaa kengät tietenkin palauttaa heti ja etsiä jostain uudet tilalle. Tosi tylsää vaan, kun kovin monissa kaupoissa ei tunnu olevan enää noita jäljellä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/31 |
12.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

täytynee ottaa yhteyttä johonkin tahoon noista kengistä, vaikka sitten suoraan Vikingiin. Vialliset noiden kyllä täytyy olla. Me voitais kyllä pärjäillä noilla tämä lopputalvi - joskus maalis-huhtikuulla voi siirtyä jo rehellisiin kumisaappaisiin märillä keleillä, ja sitten alkaakin melkeinpä lenkkarikelit, niin onnistuisi tuo vinkki " ilmaisista" kengistä ;). Mutta katsotaan mitä sanovat kun otan sinnepäin yhteyttä!

Vierailija
12/31 |
12.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli molemmille pojille hankin syksyllä Hämeenlinnan Kenkä Oskari nimisestä liikkeestä ja huomasin tuossa vuoden vaihteessa että vuotavat juuri niin kuin täällä on kuvattu eli kastuvat vähitellen pohjallisen alta.



Palautin liikkeeseen ja sain heti uudet tilalle. NO nämä kestivät 1-2 viikkoa kuivina ja taas kastuivat no kiikutin toiset kengistä märkänä liikkeeseen ja eivät olleet uskoa. Olin myös ainoa joka oli valittanut kenkien kastumisesta. No olivat tosiepäuskoisia vaikka totesivatkin kenkien olevan ihan märät. Pää myyjä ei ollut paikalla joten eivät uskaltaneet tehdä mitään pyysivät tulemaan parin päivän päästä. En ehtinyt joten soitin tehtaalle ja sain sieltä hyvää palvelua ja lähettivät asiakaspalautus tarrat joilla lähetin kengät eilen tehtaalle testiin eli nyt odotellaan ja toivotaan pakkasia että pärjäisi kuomilla pari päivää.



Tehtaalla ihmettelivät tätä neljän parin vuotamista ja sanoivat että kenkiä on niin paljon markkinoilla että aina on joukossa vuotavia mutta oli ihmeissään tästä meidän määrästä. Vika on todennäköisesti gorekalvon saumassa. eli kengän sisällä on gorekalvosta tehty sukka jossa on yksi vesitiiviiksi hitsattu sauma ja tämä sauma siis luultavasti vuotaa.



Viimevuonna palautin myös yhdet Cittarista ostamani kengät liikkeeseen ja sain silloin rahat takaisin kun oikeaa kokoa ei enää ollut. Silloin kastuivat myös oudosti.



Näiden 5 vuotavan parin lisäksi meillä on ollut kahdet toimivat kengät. NYt kyllä tekisi mieli vaihtaa merkkiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/31 |
27.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Poika hyppeli ekan kerran kunnolla sateessa ja yhdessä (hui!) lätäkössä uudenuutukaisilla reklamaatioviikkareillaan, kokonaista 15 min. Kengät oli sisältä märät ja sukatkin jo ehtineet kostua...iso huoh. Ei kun uutta reklamaatiota rahat takaisin-periaatteella. En halua enää neljänsiä kokeilla...Ja nämä siis kengät, joita Cittarin mukaan ei ole palauetttu yksiäkään vuodon takia, paitsi meidän perheen...



Olisi pitänyt tehdä pari viikkoa sitten se upotustesti heti, mutta en saanut aikaiseksi. No, muistavat minut varmasti muutenkin...

Vierailija
14/31 |
28.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luulsi että jos sinulla jo neljännet palautus kengät olisivat edes testanneet juuri ne kengät itse jotka sinulle antoivat. Meidänkin poika sai nyt toisen kengän kunnolla märäksi sisältä, mutta siksi että Reimatec haalarin vetoketju oli auennut eikä ollut lahje enää niin tiivisti päällä että että vettä ei olisi varren kautta päässyt lätäkössä istuessa ja hyppiessä. Kestää muuten näköjään 2vrk kuivua ilman kenkäkuivuria nuo kengät, mutta onneksi meillä on kolmet goretex kengät käytössä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/31 |
28.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

muuttui parin viikon käytön jälkeen " huopatossuiksi" eli imivät oikein vettä itseensä, niin että käytön jälkeen kosteana päivänä yksi kenkä painoi melkein kilon. Vein kengät kauppaan ja sain rahat takaisin.

Vierailija
16/31 |
28.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

(ja sukat) olivat olivat vain kärjestä märät...Itsekään en ollut uskoa, että kengät ovat märät sisältä. Eivät tehneet mitään testiä kaupassa, vaan avasivat laatikkoa sen verran, että todettiin oikeiden kenkien saapuneen. Lopuksi vielä myyjä iloisesti toivotti, että sitten vain palautukseen, jos nämäkään ei pidä...



Pistin juuri kengät vielä upotustestiin itse ammeeseen, katsotaan näinkö ja tunsinko eilen harhoja. Huoh.

Vierailija
17/31 |
28.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo ei tosiaan ole silloin voinut mennä varresta vesi sisään jos sukat oli vaan kärjestä märät, olisi kyllä olleet nilkasta asti märät jos olisi mennyt varesta. Itse ostin nyt alesta pojalle neljännet Vikingit ja toiset Superfit goretexit ja eivät vuoda mämäkään, onneksi. Meillä siis vielä toistaiseksi ollut hyvä turi...

Vierailija
18/31 |
29.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä on Stockalta ostetut tyttöjen goret, olivat loka- tai marraskuussa kantistarjouksena. Lilat, joissa kukkaset tarrojen päissä koristeena. Ihan sama vika niissä kuin mitä monilla täällä, eli kastuvat pohjallisen alta kärjestä lähtien. Pohjallinen pitää sukan suht kuivana, joten ajattelin yrittää sinnitellä niillä talven yli, mutta harmittaa kyllä.



Onko joku reklamoinut ko. kengistä? Stockalle vai suoraan Vikingille?

Vierailija
19/31 |
29.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ostin tällä viikolla viking goret tytölle Nicky&Nellysta. Pitänee heti illalla laittaa ne testiin. En kyllä ymmärrä mitä meillä käytetään huomenna jos kengät kastuvat.

Niin ja nämä on violetit joissa kukka.

Vierailija
20/31 |
01.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaa tosiaan sinnitellä tämä lopputalvi ja palauttaa kengät sen jälkeen. Saat ihan varmaan rahaisi takaisin ja näin ollen sait pitää tämän talven ilmaisia (vaikkakin viallisia) kenkiä. Meidän vialliset Viking goret olivat aina niin märät ulkopuoleltakin, että niitä oli inhottava pukea jalkaan. Siksi palautin ne kesken talven, enkä löytänyt pojalle mistään uusia Viking goreja tilalle.