Saako äiti olla laiska, lihava , väsynyt?

Keneltäkään tuskin vaaditaan mitään superäitiyttä ja ainakin itse olen antanut kodinhoidon lipsua muun tärkeämmän tieltä.



Itsestään huolehtiminen on kyllä tärkeää -myös äideille- ja ylipaino on terveysriski. Ylipainolle (tällä en siis tarkoita paria kiloa) ei minusta ole kenelläkään muita perusteita kuin oma kiinnostuksen puute ja ylensyöminen, mutta eipä sekään asia kuulu muille. Tärkeintä on, että on itse tyytyväinen.



Ylipaino, liikunnan puute jne valitettevasti monesti aiheuttavat kierteen että on myös jatkuvasti väsynyt ja viitsimätön.

Sen sijaan on melko lailla selviö nykyään, että ylipainosta on terveydellistä haittaa. Toissapäivänä kerrottiin että 500 tuhatta suomalaista sairastaa II-tyypin diabetestä.



Olen nyt normaalipainoinen, jopa laiha. 20 vuotta sitten olin ylipainoinen ja toteutin itseäni ahmimalla. En ollut kovin onnellinen - tuostakaan syystä.



Ihmiset on erilaisia ja erikokoisia mutta kyllä minä käsitän itsestään huolehtimiseen myös sen, että paino on kohtuulukemissa.



Ja vastauksena kysymykseesi: kyllä, äiti saa olla laiska ja väsynyt ja lihava. Mutta sitten kantsii miettiä mikä johtuu mistäkin: olenko väsynyt koska olen lihava enkä jaksa / halua /viitsi liikkua. Onko lapsi tekosyy laiminlyödä osa itsestä huolehtimisesta?



Estetiikasta viis, kaikkien ei tavritse olla vaateripustimia - mutta mietipä verenpainettasi, polviasi...

Minustakaan ei ole mitään yhtäläisyyttä noilla asioilla, siis että lihava äiti olisi samalla laiska ja väsynyt ja laiha äiti ei.

Itse tosin olen saanut 8 liikakiloa pois lapsen tulon jälkeen, nämä kilot ovat pysyneetkin pois. Syynä elintapojen muutos eli lapsen myötä syön säännöllisesti ja aikaisempaa terveellisemmin. Liikkuminenkin on lisääntynyt lapsen myötä, vaikka varsinaiset jumpat ovat jääneetkin.

Mutta silti minuakin aika ajoin laiskottaa, ja omalla luvalla laiskottelenkin. Väsynytkin olen aina välillä. Ei sitä aina jaksa olla superäiti, tuskin kukaan sellainen on.

Ja jos oma lihavuus haittaa, niin sitten vaan laihduttamaan. Painonpudotus kokemuksellani auttaa myös väsymykseen ja jaksamiseen. Lapset on vain tekosyy. Lastenkin kanssa voi liikkua ja vieläpä ilmaiseksi.

Edellisiä vastauksia kun katselen, niin siltä näyttää että lihava ei ainakaan saa olla. On aika yleinen mielipide, että lihavat on huonoja ja laiskoja ihmisiä. Tuota mieltä olevat on useimmiten itse hoikkia tai ainakin normaalipainoisia.

Edellisistä vastauksista sai myös vähän sen kuvan, että jos on väsynyt, se on oma vika, kun ei liiku tarpeeks ja on lihava tms. Haluaisin muistuttaa että väsyminen riippuu pitkälti myös ihmisestä. Toiset pärjää lyhyemmällä yöunella -toiset ei. Voipi siis olla ettei ole ihmisen omaa syytä jos on väsynyt.



Sinulla on niin pieni lapsi, että tuossa vaiheessa on ihan normaalia (ja mun mielestä ihan tervettä), että kaikki aika ja energia menee lapseen. Eihän sitä voi kaikkea ehtiä ja jaksaa. Kannattaa miettiä mikä on kiireellisintä ja tärkeintä ja tehdä vain se. Älä huolehdi painosta tai jostain kotitöistä, tulee vain turhaa stressiä. Ehdit kyllä myöhemminkin keskittymään enemmän niihin asioihin. Ja jos oikein kovaa stressaa ne kotityöt tms jaksaminen, niin kannattaa yrittää saada lapsenhoitoapua jostain niin että ehtii lepään tai tekeen niitä kotitöitä tai muuta.

Taisit tulkita vastaukset väärin, itse en ainakaan tarkoittanut etteikö saisi olla lihava. Kerroin omasta kokemuksestani, että lapsen myötä olen päässyt liikakiloista eroon. Minulla ainakin on ylipainoisiakin ystäviä eikä se minua mitenkään haittaa, kunhan vaan ovat sinut itsensä kanssa. Ja faktaahan noissa aikaisemmissa vastauksissakin vaan kerrottiin.

Ja ap:lle vielä, että ymmärrän hyvin, että lapsi voi viedä kaiken oman energian, mutta kyllä se siitä lapsen kasvaessa helpottuu. Muistaa vain itse levätä aina kuin mahdollista. Ja kodinhoidon voi jättää vähemmälle, ei ne kotityöt mihinkään häviä.

vastauksista, että lihava ei saisi olla. Tai jos on, niin se johtuu omasta saamattomuudesta...



Itselläni on haastava lapsi (ollut syntymästään saakka) ja kotonaolon ajan, n. 1,5vuotta olin ylipainoinen, enkä oikein pystynyt huolehtimaan ulkoisesta olemuksestani. Vauva-aikana ehti hätäisesti laittaa tukan ponnarille, hyvällä tuurilla ehti harjata hampaat tai syödä.



Ylipainoon on kai monia syitä. Pahin on varmasti se, että ajanpuutteessa napsi suuhunsa milloin mitäkin. Ja valtavia määriä tietenkin, sillä imetysaikana ruuan tarve oli melkoinen, eikä sitä osannut vähentää imetyksen loputtua, kun kulutus ei ollut enää sama.



Toinen syy on se, että syöminen oli ainut nautinto, tai ainut sellainen " harrastus" , mitä pystyi tekemään. Ainut oma asia. Kaikki eivät pysty lähtemään jumppaan tai tapaamaan kavereita = ottamaan omaa aikaa/tilaa.



Sitten kun päiviin oli tullut joku rytmi, esim neljät päikkärit, joiden aikana pystyi jopa olemaan 20min rauhassa ja levähtämään, niin päivät jaksoi aina niiden taukojen toivossa: " sitten kun jaksan vielä 2tuntia, saan palkita itseni kahvilla, suklaapatukalla....--> syömisestä tuli kannuste ja palkinto yhden pätkän jaksamisesta.



Kaikki voi varmaan ymmärtää, että kun tätä jatkuu vuoden, niin liikakilojen määrä alkaa olla jo aikamoinen. Syy ei todellakaan ole laiskuus. Ihmisellä on tietty määrä resursseja, ja jos kaikki kuluvat lapsen hoitoon, niin ei vaan ole mistä ottaa.



Minulla ei ollut muita keinoja selviytyä ja jaksaa tunnista toiseen ja päivästä seuraavaan. Oman kokemukseni vuoksi en pysty syyllistämään ketään laiskaksi ja saamattomaksi. Ongelma on kuitenkin olemassa ja toivottavasti jossain vaiheessa elämää, tälläiseltä äidiltä löytyy voimia alkaa kiinnostua ulkonäostä. Jos sen aika ei ole vielä, niin ei sitten.



Itse sain asiat kuntoon, vasta työelämän alettua. Vaikka muuten onkin hektistä, niin jotkut asiat on helpottuneet ja tätä kautta aikaa on kuitenkin itselleen. Lisäksi väsymys on sellaista tervettä väsymystä, eikä sellaista epätoivoista uupumusta.



Ongelma on siis todellinen, ja toivottavast kukaan ei enää kuittaa sitä laiskuudella/saamattomuudella. Ongelma on todellinen, mutta syyt on vain vähän syvemmällä!

paljon ja paljon. Minusta oli yksi syy: uupuminen.



Uupunut tarvitsee selviytymiskeinoja, joilla hän selviytyy päivästä toiseen, hetki kerrallaan... Kyllä ihminen tarvitsee jotain, jonka takia jaksaa.



Yritin vain selittää, että sellaisessa tilanteessa, jossa kukaan ei voi oikein keventää taakkaa, niin aika usein mielihyvä - palkinto on joku hyvä syötävä. Kyllähän siitä tulee hetkeksi hyvä olo. Enkä todellakaan ole sitä mieltä, että se on pidemmällä tähtäimellä kauhean kannattava juttu.



En tiedä miten paljon omaa kokemusta tarvitaan, että pystyy asettumaan sellaisen ihmisen asemaan, joka elää hetki kerrallaan, jonka pidemmän tähtäimen suunnitelma on yrittää jaksaa siihen seuraavaan lepotaukoon asti. Ehkä se on joillekin liikaa?



Ehkä voisi itse miettiä, että jos yli vuoden on elänyt vain toisen tarpeita varten, omat tarpeet kokonaan unohtaen, niin miten ylipäätänsäkään voi huolehtia itsestään. Kaikki varmaan voivat kuvitella, millaista on hoitaa sairasta lasta: koko ajan lapsi kiukuttelee ja vaatii huomioita ja yöllä ei saa nukutuksi --> lapsen tarpeet hoidetaan ensin.



Jaksaisitko itse vuoden putkeen täyttää vain toisen tarpeet ja näyttää täydelliseltä? Good for you, jos jaksat. Empatia ei siltikään ole sairaus, kannattaisi joskus kokeilla.

Uupumista voi yrittää hoitaa muutenkin kuin syömällä. Kuten aiemmin kirjoitin, parikymppisenä hoivasin itseäni bulimialla. Ja kyllä minä sen tiedän miten paljon mukavampaa on herätä yöllä imettämään jos vaikka samalla vetäisee pari siivua Fazerin sinistä.



Mutta ei niihin läskeihin pidä jäädä makaamaan.

Koska useimmilla ylipainoisilla ylipaino on ihan itse aiheutettua - olet oikeassa: empatiani on melko vähäistä.



Muutoin et tiedä empatioistani mitään.

miten jotkut jaksavat keksiä jotain ikävää sanottavaa. Rasittavaa. Tietty täällä saavat kaikki kukat kukkia ja sanan vapaus on vallallaan. Mutta onko ihan pakko uupunutta kiusata. Varmasti hän tietää mistä kilot tulevat.

Upuneena ne eivät ihan yrittämälläkään lähde. Uusimpien tutkimusten mukaan. Eikä se nyt niin sanottua ole että verenpaine nousee tai että ylipainon takia sairastuu. Kyllä se on se masennus mikä enemmän sairastuttaa.

mm...hyviä ajatuksia kaikilta...



Mutta MILLÄ TE sitten palkitsette itseänne rankan päivän jälkeen?? Valitettavasti minulla on se tapa että kun lapsi nukkuu, menee makeaa alas..Tietty oma moka että lihottu on...

Ei sen pitäisi ketään muuta kuin asianomaista itseään ja ehkä hänen läheisiä vaivata. Läheisiä niin että jos on niin väsynyt ettei kykene enää huolehtimaan perustoiminnoista.



Kannattaa huomioida vastauksia lukiessasi että osa on syömishäiriöisiltä. Anorektikoilta ja bulimikoilta tuskin liikenee lämpimiä ajatuksia läskeille kun karttavat jo normaalipainoakin.



Minä hemmottelen itseäni esimerkiksi lukemalla ja vaikka tällä nettipalstailulla. Joskus myös suklaalla tai muilla herkuilla.



Nyt kun lapsesi on pieni en pahemmin edes miettisi laihdutusta. Epäterveellistä syömistä kannattaa toki rajoittaa. Eli jos tapanasi on vetää suklaalevyllinen palkinnoksi yritä vähentää sitä yhteen riviin illassa.

Kun lapsesi on 2-3 vuotias on arki jo paljon helpompaa ja voit miettiä laihdutusta.



Näin minä tein: en miettinyt ylimääräisiä raskauskiloja vasta kuin lapsen vähän kasvattua. Oli motivaatiota ja aikaakin taas lenkkeillä ja käydä jumpassa. En kadu hetkeäkään että en ollut ihan mallinmitoissa silloin kun lapseni oli pieni.

Hmmm... Olen tilannut kotiin lehtiä, joista tykkään. Illalla keitän ison kupillisen teetä ja luen lehteä. Teen olen opetellut juomaan ilman sokereita tms lisäaineita. Ostelen usein erilaisia tee-laatuja, ja monet hedelmä-marja-teet ovat aika makeitakin. Esim. Nordqvistin Keisarin morsian, Uskollinen ystävä, Sadepäivän ilo ovat veikeitä jo nimiltään ja hyviä maultaan. Nykyään kaikilta tee-merkeiltä löytyy jo vaikka minkä makuisia tee-laatuja. Tai sitten juon vähäsuolaista kivennäisvettä lukemisen lomassa.



Jos mies valvoo illalla lapsen unta, niin käyn pitkän kaavan mukaan kylvyssä. Kuorin kasvot tai vartalon, luen jälleen jotain lehteä samalla kun kasvonaamio vaikuttaa ja peseydyn rauhassa. Ja voisihan kylpyhuoneen valaistuksen laittaa vaikkapa kynttilöillä tms. erityisen kauniiksi rentoutushetkeä varten.



Olen myös ostanut tv-sarjoja DVDnä, ja saatan katsella osan sarjasta oman aikatauluni mukaan lapsen nukkuessa. Ei turhia mainoskatkoja, ja jos lapsi täytyy käydä uudelleen nukuttamassa, niin ei jää mitään kuitenkaan ohjelmasta väliin.



Toisinaan parasta hemmottelua on käydä nukkumaan heti kun lapsikin nukahtaa ja herätä aamulla lapsen kanssa samaan aikaan. Eli maksimoida unet, ilman miettimistä siitä, mitä pitäisi tehdä ja saada aikaan sillä aikaa kun lapsi nukkuu.



Tiedän kyllä, mitä on olla vaativan vauvan/pikkulapsen kanssa todella uupunut. Minä en osannut antaa muiden auttaa vauvani ollessa pikkuinen, ja vaikka vauvani oli iloinen tapaus, hän oli myös erittäin aktiivinen eikä nukkunut kuin pienissä pätkissä. Päivällä tirsasteltiin 20-40 min erissä, jolloin lapsi kyllä ehti nukahtaa, muttei äiti. Ja yöt valvottiin parin tunnin heräämisillä, jolloin jälleen äidin unipätkät jäivät vielä lyhyemmiksi (jos välilä ehdin edes nukahtaa). Jos lapsi päivällä nukahti hetkiseksi, piti sinä aikana ehtiä pikasuihkuun, pissalle vessaan tms, koska vauvani halusi olla todella kiinni äidissä ja huuto alkoi jos erottiin. Äidissä " kiinni ollen" vauva oli todella hyväntuulinen ja nauravainen, oikein helppo vauva. Hiustenpesut tai kakalla käynnit tein ennen miehen töihin lähtöä tai hänen tultua takaisin työstä. No, tästä seurasi minulla se, että raskauden aikana kerätyt 20kg lähtivät kuukaudessa ja puolen vuoden päästä synnytyksestä olin -8kg lähtöpainoon ennen raskautta (joka oli ollut normaalipainoinen). Olin myös riutunut ja mustat renkaat silmien alla... Ei kaunis näky.



Osittain väsymiseni (ja väsymisestä johtunut painonhallinnan häviäminen, joka olisi voinut olla yhtähyvin lihomista kuin laihtumista) johtui myös siitä, että luulin voivani ja halusin pitää yllä aktiivista sosiaalista elämää, joten liikuin vauvani kanssa erittäin paljon kaupungilla ja näin ystäviäni. Vauvakin viihtyi liikkeessä mukana, kun sai olla äidin lähellä. Toisaalta tämä oli parasta hemmottelua...



Nyt toisen lapsen pian syntyessä olen päättänyt, että äiti saa olla väsynyt. Aion ottaa todesta lääkärin neuvon: " pienen vauvan äiti nukkuu aina kun vauvakin nukkuu" . Pitkäaikainen unen puute on todella vakava tila, jota kannattaa hoitaa nukkumalla niin paljon, kuin mahdollista. Kun krooninen unenpuute hellittää, niin sitten jaksaa taas vaikka mitä!

Minusta lihavuus on yksi laiskuuden muoto, ja merkki siitä ettei ole itsekuria. Itse olen päättänyt pysyä samanpainoisena kuin 18vuotiaana, eli hyvin hoikkana. Ja jos on päättänyt jotain, niin minulla on myös itsekuria olla syömättä liikaa. Ilman syömishäiriöitä! En liiku, urheile tms. laihduttaakseni tai jotta saisin luvan mässätä. Liikun vain sen verran mitä kotiaskareita tehdessä ja lapsen kanssa leikkiessä tulee liikuttua. Syön sopivan paljon kaloreita päivässä kokooni nähden. Tällöin kiloja ei kerry! Näin yksinkertaista se on. Toki mässäilen joskus yhden päivän aikana enemmän, mutta sitten seuraavina päivinä vähän katson mitä suuhuni laitan. Eli tällä tyylillä ei tarvii miettiä laihduttamista, urheilemista ja hikoilemista.

En vältä makeita tai herkkuja, vaan syön joka päivä esim karkkia. Mutta vai kohtuullisesti. Viikossa kuluu 1suklaalevy. Ei se makea lihota, jos syö kohtuullisesti! Syön myös rasvaisia ruokia, leivonnaisia yms oikeastaan joka päivä. Eli en elä vain salaatilla kituuttaen. Ja silti pysyn hoikkana. Ehkä ruokavalioni ei ole paras mahdollinen, mutta syön monivitamiineja, ettei siitä asiasta tarvitsisi olla niin huono omatunto. Imetys (lähes vuoden) vei mielestäni hyvin raskauskilot (joita tuli15) muutamassa kuukaudessa, eikä niitä tarvinnut alkaa erikseen alkaa laihduttaa. Söin silloin vain normaalimäärät aterioita päivässä, eli suurin piirtein saman verran kuin mieheni. Ja lisäksi suklaata 3levyä viikossa. Eli suklaalla herkuttelu on minunkin paheeni. Suklaapalan nappaaminen keittiön ohi kulkiessa virkistää ja tuo hyvää mieltä, varsinkin koliikkivauvaa kuunnellessa :)



Itse ajattelisin että jos on jämähtänyt ylipainoiseksi pariksi kolmeksi vuodeksi raskauden jälkeen, niin ei enää välttämättä löydä mitään tarpeeksi hyviä syötä laihduttaa kiloja pois vaan jää sellaiseksi. Itse tottuu kiloihin ja lähipiiri tottuu niihin, eikä ole mitään syytä muuttaa elämäänsä, kun niinkin pärjää. Minä ajattelin että raskausaika on vain hetkellinen isona olon aika, jonka jälkeen palaan heti entiseen takaisin. Tiesin että imettäessä laihduttaminen ei ole terveellistä äidille ja lapselle, joten en siksi aloittanut mitään aktiivista laihdutuskuuria. Vaan söin vain normaali määrän ruokaa ja imetin, ja sillai paino tippui huomaamatta parissa kuussa. Kun peilistä alkoi näkyä taas entinen hoikka kroppa ja kauniiksi meikattu naama ja kammatut hiukset, niin tuli itsellekin paljon parempi mieli. Tunsi itsensä taas naiseksi ja ihmiseksi. Eikä vaan maitoautomaatiksi joka haahuilee yksi vauvan kanssa kotona. Eli huoliteltu ulkonäkö ehdottomasti piristää minua. En halua katsoa itseäni peilistä, tai lähteä pihalle juuri sängystä repäistyn näköisenä, saati ylipainoisena. Tulisi masentunut ja ruma olo.



Minua ei häiritse muiden äitien ylipaino. Minulla on monia ylipainoisia ystäviä, jotka ovat ihania ja hyviä ihmisiä. Jokainen mässäilköön jos siitä tykkää. Mutta muuten suttuisuus ja itsestään huolehtimatta jättäminen ihmetyttää. Eli itsensä laiminlyönti. Päivä alkaa paljon mukavammin käyntiin kun käy ekaksi suihkussa ja laittaa itsensä kuntoon. Eli minä ainakin piristyn siitä. Jos joskus en tee tätä, eli vietän ns. laiskan pyjamapäivän. Niin on tosi väsynyt laiskamato fiilis. Ei tee mieli muuta kuin maata sängyssä ja murjottaa masentuneena. Ja mieskään tuskin tykkäisi tulla kotiin niin iloisena, jos kotona makaa räjähtäneen näköinen äiti.



Minusta se ei vaikuta yhtään äitiyteen, eli onko hyvä äiti vai ei jos on ylipainoa. Mutta omaan jaksamiseen, energisyyteen ja terveyteen se ylipaino vaikuttaa. Samoin kuin elinennusteeseen. Eli kärjistettynä: haluatko olla äiti 15vuoden päästäkin, vai oletko jo sairastunut ja kuollut ylipainon tuomiin elintasosairauksiin¿

Itse olen ollut ylipainoinen lapsi, mutta nykyään normaalipainoinen, vaikka se vaatii tosiaan jatkuvaa työtä. Välillä tuntuisi niin paljon helpommalta vaan antaa olla ja unohtaa kaikki painoon liittyvät asiat. Kadehdin teitä, jotka olette olleet aina hoikkia, koska on paljon vaikeampaa pysytellä normaalipainossa, jos on kerran jo ollut ylipainoinen... Välillä tuntuu, että hoikkien ihmisten on ylipäänsä mahdotonta asettua ylipainoisten asemaan millään tavalla?



Itse en yhdistä ylipainoa laiskuuteen, itsekurin puutteeseen tms. Syyt ylipainoon ovat niin moninaisia, että on turha leimata kaikkia ylipainoisia ihmisiä samasta syystä. Jotenkin tuntuu, että tässä yhteiskunnassa ylipainoiset ihmiset ovat pelkkää pohjasakkaa, jotain b-luokan kansalaisia ja laiskamatoja. Edellinenkin kirjoittaja kertoi todella " kauniisti" ystävistään: " Minulla on pari ylipainoista ystävää ja hyväksyn heidät täysin, VAIKKAKIN ovathan he laiskoja ja itsekurittomia ja kuolevat elintasosairauksiin" Oikea ystävä rakastaa sinua silloinkin kun olet heikoimmillasi? Sitäpaitsi tietääkseni lievästi ylipainoiset elävät pisimpään, joten ei se ole niin yksioikoista.



Odottaisin aikuisilta ihmisiltä vähän kypsempää käytöstä ja avarakatseisuutta. Ihmiset on erilaisia ja jokaisella on oma tarinansa. Kun ei voi kokeilla eloa kuin omissa pöksyissään, on turha nostaa itseään jalustalle vain siksi, että on HOIKKA tai normaalipainoinen, koska se ei kerro ihmisen todellisista arvoista mitään. Itse arvostan ihmisiä täysin muiden arvojen perusteella kuin painon.

Ikävä yleistys näyttää olevan, että ylipainoiset ihmiset ovat viitsimättömyyttään pyöreitä. Uskomatonta, että viitsitte kirjoitella ylipainon vaaroista yms. pienen lapsen äidille! Jokainen varmasti ymmärtää, että on terveellisempää olla normaalipainoinen kuin reilusti ylipainoinen. Mutta pieni ylipaino ei ole vaaraksi vaan se suojaa esim. vanhuudessa lonkkamurtumalta. Ikäihmisten on haitallisempaa olla kakektisen laihoja kuin hieman pyöreitä.



Kuinka te kehtaatte avoimesti syyllistää pienen vaativan taaperon äitiä ylipainostaan? Kyllä minusta pienen lapsen äiti saa olla laiska ja lihava, jos hän välittää lapsestaan. Lapselle on huomattavasti parempi, että äiti panostaa lapsensa kanssa elämästä nauttimiseen kuin tuijottaa vain omaa napaansa. Minusta on luonnollista, että elämä jättää jälkensä. Vatsan ei tarvitse olla kuin teinitytöllä raskauden jälkeen.



Kerrassaan upeaa, että ap on hellittänyt perfektionismiaan esim. siivouksen suhteen ja panostaa voimavarojaan lapsen kanssa olemiseen.



Harrastan itse aktiivisesti liikuntaa väh. 3 x vko:ssa ja työskentelen liikunnan parissa. Lasten ollessa pienempiä liikunta oli vähäisempää, painoa enemmän, mutta olin läsnä lasteni elämässä... Silloin fokus oli lapsissa ei omassa navassa...

Itsekin tuossa aikaisemmin kerroin, että lapset ovat tekosyy ylipainoon, mutta en sentään lähtisi noin ilkeälle linjalle kuin täällä moni on kirjoittanut. Tuolla tarkoitin, että keinoja kyllä löytyy jo tosissaan aikoo päästä kiloista eroon.

Itse olen sitä mieltä että olkoon ylipainoinen, jos todellakin on sinut itsensä kanssa. Eikä se pieni ylipaino ketään vielä tapa, tuosta laihuudesta olisin enemmänkin huolissani. Maaria-80: kuulostaa kyllä siltä että jonkiasteinen häiriö sinulla on syömisen ja painosi suhteen, selvästi tarkkailet kilojasi. Minun mielestä on epärealistista yrittää pysyä koko ikä 18-vuotiaan painossa. Ikääntyessä laihuudesta on tosiaan enemmän haittaa kuin pienestä ylipainosta. Ja tosiasia vaan on, että toiset lihoavat helpommin kuin toiset.



Millä sitten olen palkinnut itseäni rankan päivän aikana/jälkeen? Kun lapsi oli pieni, niin todellakin otin aina päivätorkkuja kun se oli mahdollista, rauhassa juotu kahvihetki, ristikon tms. täyttäminen, neulominen, lukeminen,ihan vaan rauhassa oleminen, ystäville soittelu. Toki kyllä toisinaan kahvin kanssa tuli hyvääkin syötyä (jos sattui jotain kaapista löytymään). Illalla jos mies oli tullut aikaisin kotiin, niin lähdin koiran kanssa kahden kävelylle. (meillä mies tekee välillä todella pitkiä päiviä, usein tulee vasta 20-22 välillä kotiin).

Ja oli vaihe kun lapsi iltaisin teki unta pinnasängyssään itsekseen, niin laitoin viereisessä huoneessa pilates-dvd:n päälle ja jumppasin noin 20 minuuttia, ja pari kertaa kun oli näin tehnyt, niin siihen itse asiassa jäi koukkuun, tuli tarve tuohon jumppahetkeen.

Ja paras tapa minulle välttää makean syöntiä yms. on jättää ne ostamatta. Meillä ei juurikaan osteta keksiä tai suklaata, tosin mies ei sellaisesta välitä, niin on sitten itsekin helpompi jättää ne kaupasta ostamatta. Ja meidän tiukalla budjetilla ei juuri ylimääräistä kaupasta ostetakaan.

Ompun vastauksessa on paljon samaa kuin omissakin mietteissäni. Ei ole pakko ostaa kotiin kaikkea moskaa ja sitten marista, että on lihava. Jos syömisellä on pakko itseään palkita, niin ostaa sitten herkuiksi vaikka erilaisia hedelmiä ym.



Olen kummissani seurannut kuinka huonoa ruokaa ihmiset syövät. Vieläkään ei ymmärretä syödä kasviksia tai käyttää oikeanlaatuisia rasvoja jne. Omituista kuinka monissa perheissä lapset ovat tottuneet syömään pelkkää rasvaista pikaruokaa tms. Työssäni tapaan päivittäin lapsia ja nuoria jotka eivät edes tunnista useita kasviksia tai hedelmiä, saatikka ole niitä ikinä maistaneet. En tosiaan ymmärrä perheitä, joiden ostoskärryistä löytyy viikottain sipsejä, limuja, karkkeja, keksejä jne. tai joiden ruokalistalla ovat usein hampurilaiset, nakit, makkarat, ranskalaiset perunat, pizzat, paneroidut tuotteet, lihapiirakat, pasteijat, valkoisista vehnäjauhoista tehdyt leivät, pullat, kakut jne. Mitä kummaa ihmiset ajattelevat kun tunkevat itseensä, ja mikä pahinta, lapsiinsa sellaista moskaa? Juhlat ovat asia erikseen, mutta jos kaapeista löytyy usein em. tuotteita ja sitten marisee ylipainosta, niin ei multakaan kyllä sympatiaa tai empatiaa heru.



Tämä ei siis ollut isku ketjun aloittajaa kohtaan, vaan yleinen kannanotto ylipainoon. Tietenkin ylipaino voi johtua sairaudesta ym. jotka ovat asia erikseen, mutta useimmilla ihmisillä on kuitenkin kyse vääristä elämäntavoista.



Ajatelkaapa, että eletään vuotta 2007 ja edelleen kouluissa on lapsia ja nuoria, jotka sanovat, että: " Minähän en jänisten ruokaa syö!" . Pidemmän keskustelun jälkeen selviää, ettei kasviksia tai hedelmiä syö kotona kukaan muukaan, joten ei niitä myöskään ikinä löydy kaapeista. Jotkut kiikuttavat jopa kotoaan lappuja, joihin vanhemmat ovat kauniisti kirjoittaneet, että meidän Pekan tai Maijan ei sitten tarvitse maistaa kalaa, marjoja, keitettyjä porkkanoita, kaaleja, papuja tms. koska hän ei TYKKÄÄ niistä.



Että semmosta!

;-)

Onpa todella jyrkkiä mielipiteitä joillakin äideillä. Pienen lapsen äitiys voi olla todella haastavaa, ja voimavaroja ei välttämättä riitä kilojen karistamiseen. Itselleen täytyy olla armollinen, jositakin asioista kuten kodin siisteystasosta, omasta ulkonäöstä, omista harrastuksista tai urasta/työstä voi joutua tinkimään, kun lapsi on pieni. Musta on epärealistista pyrkiä täydellisyyteen joka elämänalueella, kyllä lapsesta huolehtiminen on se tärkein juttu.



Omasta jaksamisesta huolehtiminen on tosi tärkeää, se että arvostaa itseään, eikä itseinhon ja -vihan pakottamana vääntäydy lenkille. Ei semmoinen kanna pitkälle. Vaan enemmänkin niin, että välittää itsestään, ja haluaa syödä terveellisesti ja liikkua itseään kuunnellen. Yksi hampurilainen ei maata merelle kaada, kokonaisuus ratkaisee.

Olen varmaan yhtä kauhuissani kuin ap. Lyhyellä otannalla vastaus hänen kysymykseensä on: Ei, ei saa olla lihava, laiska ja väsynyt.

Pitää olla, kuten otsikossa, laihempi, nätinpi ja tehokkaampi.



Sellainen kai tämä meidän suorituskeskeinen yhteiskuntamme on. Kun joku ei jaksa, jaellaan neuvoja kivoista tavoista syödä paremmin ja hoikistua. Sillähän naistenlehdet ja tämän palstan ylläpitäjäkin myy.



Onneksi joukossa on muitakin jotka eivät heti suolla terveyspropagandaa väsyneen niskaan.



Kysymykseen ' pitääkö heti synnytyksen jälkeen olla entisissä mitoissaan' minä vastaisin ei. Ärsyttää kun neuvolallakaan ei ole nykyään muuta mielessä kuin äidin kilot. (joo joo, diabetes tms. on eri asia).



Saa olla joskus väsynyt ja laiska. Pikkulasten kanssa on rankkaa. Se aika menee ohi, lapsi kasvaa ja sitten tulee muita aikoja elämässä.



Lihavuus on on määre jonka sinä itse määrittelet. Jos et ole tyytyväinen itseesi, voit pyrkiä muuttamaan asioita, mutta ehkä kannattaa miettiä milloin on paras aika ryhtyä siihen.

Kesken jätetyt dieetit masentavat entisestään. Kuten me kaikki tiedämme.