sisarusten tappelu, helpottaako tämä ikinä?!

Lapset nyt 5 ja 3, ja tätähän tämä on ollut jo vuoden verran. Itse olen asennoitunut niin että on melko pitkä vaihe, kestänee jollain muotoa teini-ikään ja siihen että muuttavat pois kotoa! Sen jälkeen sisarukset on kyllä toistensa suurin turva ja ilo!



Minusta tämä vaihe kuuluu kehitysvaiheeseen ja on normaalia vaikkakin tosi rasittavaa työpäivän jälkeen. Onneksi on paljon niitä hyviäkin hetkiä, jolloin leikkivät aurinkoisesti ja auttavat toisiaan.

ainakaan tässä lähipäivinä ollut.



Miten sitten Kaitsu2 suhtaudut nujakointiin?

Kun otetaan toisen kädestä ja riidellään kummalla joku lelu oli ensin ja mennään keskelle toisen leikin... aika vaikeaa sanoa kummassa oli vika ja mitä tehdä.



sulkeako korvat vai yrittääkö selvitellä riitoja?

Välillä menee tappeluksi meilläkin, mutta ei läheskään niin primitiivisesti eikä niin usein kuin silloin kun lapset olivat pienempiä. 2v ei vielä osaa osallistua 4v:n suunnitelmallisiin leikkeihin eikä osaa leikkiä siten kuin 4v toivoisi. Ja sitten on nämä " mulla oli tää ensin, mullapas" - tappelut...



Kyllä siihen rauhaisaan yhteiseloon saa jatkuvasti olla kasvattamassa ja motivoimassa, välillä palkinnoin (jos päivä sujuu tappelutta, molemmat saa valita ihan oman iltasadun kun muuten luetaan aina yhteinen) välillä kiristäen (jos tänään tappelette, ette saa katsoa pikkukakkosta) tai rankaisten (jos ei osata leikkiä kunnolla yhdessä, joudutaan eri huoneisiin leikkimään).



Hitaasti mutta kuitenkin varmasti tuloksia näkyy, eli ei auta muu kuin aina vaan sitä samaa linjaa pitää, että toiseen ei käydä kiinni (siis painia saa, satuttaa ei saa) eikä toiselta viedä tavaraa kädestä / leikistä.



Mielestäni suurin ero nyt 6v ja 4v lasten kanssa aiempiin vuosiin on se, että lapset ymmärtävät paremmin noita syy-seuraussuhteita eli noita aiemmin mainitsemiani konsteja pystyy käyttämään tehokkaasti. 6 v alkaa jo ymmärtää hyvin myös keskusteluja tyyliin " mieti miten mukavaa on sellaisina päivinä kun ei tapella, eikö tulekin paha mieli kaikille kun tapellaan" .... jne.

Kaikkiin pikkujuttuihin en mene väliin, vasta sitten menen kun huomaan että lapset eivät itse löydä pois pattitilanteesta tai kun he alkavat satuttaa toisiaan lyömällä jne. Suljen korvat tehokkaasti mullepas, eipäs, juupas - jutuilta ja leluriidoilta: Niihin vastaan aina samalla tavalla: Jos jompi kumpi tulee valittamaan että haluaa toisella olevan lelun, niin aina sanon että minä en pidä lukua teidän leluista, sopikaa kumpi leikkii ensin tai vaihdelkaa, ja jos se ei onnistu tulen viemään riidan kohteena olevan lelun loppupäiväksi varastoon.



Eli tiedän kyllä tunteen varsin hyvin, kun tuntuu että apua, tappeleeko nuo vielä teineinäkin noin kauheasti :/ vaatii tosi pitkäjänteistä työtä tuo rauhallisempaan yhteiseloon kasvattaminen, mutta olen varma että teilläkin tilanne rauhoittuu sitä mukaa kun yhteiset leikit alkavat onnistuva paremmin ja kun lapset ymmärtävät selityksiä ja syy-seuraussuhteita aina vaan vähäsen paremmin kasvaessaan.



Siinä olen tosi tarkka ettei esikoinen joudu aina syytettyjen penkille. Jos on riita, niin aina erotan molemmat toisistaan tyyliin " jos ei yhdessä onnistu, niin on leikittävä erikseen" . Jos esikoinen kokee tulleensa epäreilusti kohdelluksi, hän kostaa sen saman tien pikkuveljelleen ja taas on tappelun noidankehä valmis...



Voimia, tiedän että tuo on tosi kuluttavaa, mutta kyllä se siitä vähitellen alkaa sujua :)

Välillä ihan tosissaan meinaa tulla hulluksi. Tosi ison riidan päätteeksi molemmat huutaa loukkaantuneina ja haluais syliin, ja sitten riidellään kumpi tulee syliin :)



Minä pyrin ennakoimaan tilanteet milloin oletan riidan syntyvän. Jos huomaan isomman kehitelleen itselleen kivan leikin ( esim. muumitalolla ) niin pyrin järjestämään hänelle rauhan leikkiin. Käytännössä keksin nuoremmalle jotain mielekästä tekemistä. Aina ei tietenkään onnistu. Ja sitten päinvastoin. Ongelmia syntyy silloin jos kumpaakin kiinnostaa samalla kertaa vain ja ainoastaan se sama lelu :)

Samoin tarkat rutiinit ja mahdollisimman vähäinen " luppoaika " auttaa meillä. Ulos heti kun mahdollista. Tytöt on kotihoidossa.



Jos ja kun sitten tulee tappeluita, niin yritän palauttaa lelun alkuperäiselle leikkijälle. Mutta meillä varsinkin isompi jaksaa vainota haluamaansa tavaraa kauan ja yleensä ottaa uudelleen. Silloin laitan lelun kaapin päälle. Pienempi usein nappaa jonkin tavaran isomman leikeistä ja juoksee karkuun. Silloin toinen tulee ja tönii nurin tai repii lelun kädestä. Olen opettanut isompaa pyytämään kauniisti että antaisitko sen minulle, koska jostain kumman syystä pienempi silloin tavaran luovuttaa.



Fyysistä satuttamista ei meillä sallita, kummaltakaan. Anteeksi on pyydettävä. Meillä ei jaella jäähyjä, mutta tarvittaessa mennään rauhoittumaan toiseen huoneeseen.



Minulla ottaa eniten hermoon inttely ja huutaminen mitä meidän neidit harrastaa, varsinkin ruokapöydässä. Nuorempi on verbaalisesti hyvin kehittynyt ja onkin varsinainen inttelijä ja komentelija! Näitä tilanteita vaikeampi hallita.



Hädänkeskellä kuitenkin turvautuvat toisiinsa. Ja välillä ilman selkeää syytä halaavat ja suukottavat ja rakkauden tunnustuksia tulee puolin ja toisin. Oltiin korvalääkärillä alkuviikosta ja isompi oli lääkärin luona, niin kertoi sitten että pieni sisko on kanssa flunssassa ja että korvissa on putket. Sanoi lääkärille että hänetkin pitää tutkia! Lääkäri kutsui huoneeseen ja isompi sanoi pienemmälle että tule minun syliin kun lääkäri tutkii ( pienemmällä kova kammo lääkäreitä kohtaan ). Sitten kuitenkin muisti että luvassa kovaa itkua ja sanoi lääkärille, että minua niin surettaa kun pieni sisko itkee ja että pitää mennä pois kun ei voi kuunnella. Pienempi oli reipas ja sai tarran. Muisti että toinen ei saanut ja sanoi lääkärille että siskolle kanssa! Kyllä lääkäriä hymyilytti.



Minsku

Jatkuvaa nahinaa, päivästä toiseen!

Meillä pojat 4v ja 2v. Ikäeroa tarkalleen 2v2kk.

Leluista tapellaan, MOLEMMAT vievät niitä leluja toisen kädestä. Jos jompikumpi keksii kivan leikin, toinen on ihan varmalla siinä sotkemassa.

Ulkona tappeluita on tosi paljon vähemmin, mutta osaavat sielläkin kyllä leluista sunmuista riidellä.

Välillä menee ihan painiksi saakka. Se meillä todellakin ehdottomasti kiellettyä ja erotuomarina siis saa olla monta monta kertaa päivässä.

Esikoisella menossa jokin herkkisvaihe ja nuorempi osaa sitten sen huutamisen taidon.

Pienempi on se hurjempi suuttuessaan, saattaa hyvinkin heittää lelulla isoveljeään, läpsii, potkii, tönii... mitä vaan keksii.

Isompi taas osaa tahallaan kiusata ja ärsyttää pienempää ja eihän siihen muuta sitten tarvitakkaan.

Hermot on koetuksella monta kertaa päivässä!!!

Sitten kun innostuuvat yhdessä leikkimään tappelematta, on se yleensä yhtä riehumista. Juokseevat ja mekastaavat...

Joskus sitten saattaa ne leikit kohdata ja leikkiivät tovin yhdessä sovussa (yleensä tällöin molemmilla omat kivat leikit menossa).

Vaikeaa on tosiaan välillä tehdä ratkaisuja, kumpi jäähylle, sillä poikien huone on yläkerrassa ja mm. ruokaa tehdessä itse olen alakerrassa, enkä ole kaikkia ristiriitoja näkemässä. Nuorempi ei myöskään vielä puhu, eli esikoisen kertomuksen varaan jää.

Meillä myös reilu 6kk poika jota imetän ja joka vie oman siivunsa äidin ajasta.

Itse ainoana lapsena olen ihan ihmeissäni, kun itseltäni tuo tappelukaveri on puuttunut ;)

Tasapuolinen olen siis koittanut olla ja olen huomannut, että leikit sujuu paremmin kun ne käyn ns. laittamassa alulle.

Paras tapa on ennakointi. Ja lelut jäähylle. Ja päiväkodissa sen verran seurasin, että pitää vaan kylmästi ennakoida ja sanoa, että tää on nyt X:n leikki, ei sinun. Ja järjestää oma leikki kummallekin, tai leikkiä yhdessä lasten kanssa yhteisleikkiä, jos meinaa muuten mennä painiksi.



Välillä meillä myös ihan alkavat painia keskenään, ja nauravat ja käkättävät. Näyttää aika hurjalle, mutta kumpikin on leikissä mukana. Täytyy toki vahtia, mut annetaan painia ja säännöt sovitaan, et mitä saa tehdä ja mitä ei...