Kun vain äiti kelpaa... Tyttö kohta 2 v.
Meidän kohta 2 v ikäinen tyttö on ihan mahdoton äidin tyttö. Tämä alkoi jo 7 kk ikäisenä ja jatkuu edelleen koko ajan pahentuen. Tyttö on isoveljensä kanssa kotihoidossa ja iltaisinkin olen aika paljon kotona, mitä nyt harrastuksissa käyn n. 3 iltana viikossa. Silloin kun en ole kotona, kaikki sujuu isin kanssa oikein hyvin. Mutta kun ollaan miehen kanssa molemmat kotona, isi ei saisi tehdä mitään, vaan pelkästään äiti. Jos isi vaihtaa vaipan, pukee, riisuu, pesee kakat, laittaa ruokalapun, laittaa nukkumaan tms. tyttö huutaa ja huutaa, eikä hommasta meinaa tulla mitään. Ollaan oltu tiukkoina eli jos isi on homman aloittanut, hän hoitaa sen myös loppuun huudosta huolimatta. Mies on tosi paljon lasten kanssa (iltaisin n. 5-6 h + viikonloput, toki käy joskus jossain, mutta on tosi paljon kotona), mutta siitä huolimatta tyttö protestoi aina, jos isi tekee jotain " toimenpiteitä" .
Onko muilla tälläistä ja kauankohan vielä jatkuu? Esikoinen ei ole koskaan ollut näin äidin perään, joten tälläinen äiti-riippuvuus on mulle aika vierasta (vaikka tätä onkin kestänyt jo reippaasti yli vuoden). Tuleeko tyttö olemaan aina näin ehdoton äidin tyttö?
Kommentit (2)
alkuunsa, ekan vuoden huusi aina kun olin poissa vaikka vain suihkussa (noin karrikoiden, siltä ainakin tuntui että huusi perääni koko ajan) eikä isä kelvannut jos olin paikalla ollenkaan... Sitten vähitellen opeteltiin asioita joita tehdään vain isän kanss - meillä isää tarvittiin nukuttajaksi eli omaan sänkyyn oppi nukahtamaan ilman äitiä ja tissiä/pulloa isin kanssa toimien. sit siirtyi yöhoito isälle myös... ja vaille 3v. tuli sit se vaihe, jolloin tyttö rakastauu isäänsä eli isä oli jo maailman paras kaveri...
Eli toivoa, vaikka välillä tuntuikun tosi ikävältä, kun kaikki oli ' äiti' . vieläkin tyttö on toki enemmän äidin kuin isän tyttö, mutta kumpikin vanhempi on hyvä ja ihana lapsen mielestä. Meille on tullut jotenkin asioita, joita hoidetaan äidin kanssa ja toisia isän kanssa, enemmän.
Ja on nyt muutaman kuukauden kiukutellut, jos joku muu yrittää häntä auttaa kuin äiti. Tarkistaa sen tuhat kertaa, että äiti on lähellä vaikka näköetäisyys säilyisikin eli sanoo sanan äiti koko ajan. Kun olen poissa, ei muistakkaan minua ja kaikki on isin tai isovanhempien tai kenen vaan kanssa ihan hyvin, mutta kun olen paikalla, asiat muuttuu. Olen ajatellut sen liittyvän tähän ikään ja menevän kyllä ohi ajan kanssa. Toisaaltahan se on ihanaa, kun olen niin tärkeä, mutta rasittaa pitemmän päälle. Teillä en osaa sanoa, mitä tuo olisi, kun jo noin kauan on kestänyt. Kärsivällisyyttä vain!