" uraäidit" , vaikea valinta

mutta tehtävä... Itse menin molempien lasten " jäljiltä" töihin, kun vanhempainvapaat ja säästetyt kesälomat oli vietetty, eli lapset olivat esikoinen 1 v ja nuorempi 11 kk. Meillä oli sillä lailla sama tilanne, että minä pidän työstäni ja kiipeilin seinillä, kun piti olla " vain" kotona (ja tässä vaiheessa hyvä sanoa, että arvostan ihan hirveästi kotiäitejä - minulla ei vain pää olisi kestänyt). Mies tienaa hyvin, mutta asuntolaina on sen verran suuri, että kyllä se minunkin panokseni tarvitaan talouden pyörittämiseen - toki olisimme kituuttamalla varmaan jotenkin pärjänneet, mutta siihen ei ollut halua, enkä tiedä, miten olisin kestänyt sen, että olisin joutunut anelemaan mieheltä taskurahaa...



Teimme siis sen ratkaisun, että minä menin takaisin töihin. En ole katunut ratkaisua, vaikka tietysti tunnen riittämättömyyttä, huonoa omaatuntoa jne. siitä, että en ole kotona lasteni kanssa ja toisaalta joudun sitten kuitenkin lähtemään töistä kotiin aikaisemmin kuin lapsettomat kollegat. Nautin kuitenkin suunnattomasti työstäni ja työkavereiden kanssa olemisesta, on ihanaa käydä lounaalla rauhassa jne. Lapset ovat perhepäivähoidossa (molemmat siis samalla hoitajalla) ja tykkäävät hoitajastaan hirveästi - joululomalla hinkuivat takaisin hoitoon, kun kotona oli niin tylsää... Itse tiedän jaksavani lasten kanssa paremmin, kun olen töissä. Teen lyhyempää työpäivää, jotta lasten hoitopäivät eivät olisi liian pitkiä - välillä teen töitä lasten nukkumaanmenon jälkeen, jotta hommat eivät jäisi rästiin. Raskasta on välillä, kun mies myös tekee pitkää työpäivää, mutta toisaalta tiedän, että kotiin jääminen ei olisi oikeasti ollut meille mikään vaihtoehto, ei taloudellisesti eikä henkisesti.



No, ei tästä varmaan hirveästi mitään apua ollut... Sen vain halusin sanoa, että tee ratkaisu sen mukaan, mikä on teidän perheellenne parasta. Jos sinun henkinen hyvinvointisi on parempi työssäkäyvänä äitinä, se on varmasti perheelle kokonaisuudessaan parempi kuin se, että olet kotona, jos et viihdy siellä. Meitä on niin erilaisia ja toivottavasti erilaiset ratkaisut hyväksytään.



Tee siis niin kuin katsot, että teille on parasta - mitä väliä siitä, mitä muut ajattelevat!

Tosin itselleni vain taloudellisesti.

Lähdin töihin nyt kun kuopus 1v 1kk ja jo tämän viikon jälkeen päätin että tämä ei voi mennä näin. Soitin pankkiin ja sovin lisää lyhennysvapaata, ja nyt alan tehdä 3 pv viikossa. Tällöin lapset saavat olla kanssamme 4 pv viikossa, mutta päivähoidon virikkeet saavat siis 3 pv viikossa. Jos rahaa ei tarvitsisi miettiä, suosittelisin sinulle että ilmoitat tulevasi töihin vasta silloin vuoden päästä. Lapset ovat niin hetken aikaa pieniä. Töitä saa kyllä tehdä koko loppuelämänsä. Ja jos kerran rahat siis eivät ole esteenä niin aloita sittenkin vain osa-aikaisesti vaikka seuraavan vuoden syksyyn.



Tämä siis vain oma mielipiteeni. Itsekkin pidän työstäni ja erityisesti työkavereistani. Ne eivät silti korvaa tätä ihanuutta, jonka saan jakaa lasteni kanssa kotona, rauhassa, ilman kiirettä ja työpaineita.

Minulla kaksi poikaa 2/04 ja 7/05 eli noin 3 v ja 1,6 vee.Olin kotona siis melkein kolme vuotta.Aloitin haun uuteen työpaikkaan innolla, töihin oli päästävä hinnalla millä hyvänsä.Ostin ihanan auton, sain lapset sisarelleni hoitoon.Ja jopa työpaikka tuntui ihanalta kotiarjen jälkeen..Aloitin uuden harrastuksen ym,ym..MUTTA .Nyt se karu totuus iski päin mun naamaa, viime viikot olen ollut maissa.Menin siis syyskuussa 06 töihin, ja kaikki alkoi hyvin.Nyt kuitenkin huomaan että haluankin olla lasten kanssa, ei hitto sen takia ne itkee mulle illalla, kun he eivät näe minua tarpeeksi.Jos yhtään muuta haluan iltaisin tehdä jotain , se on vielä enemmän heiltä pois..Pienenpi on erittäin takertuvainen minuun, ja olenkin taistellut kyyneliä vastaan kun hän tulee minua halaamaan.Välillä viikonloppuna ajettelen että voi hitto en ole kertaakaan ulkoillut lasteni kanssa vielä tällä viikolla, tai laittanut päiväunille, tai tehnyt ihanaa ruokaa vanhemman pojan kanssa..Kuitenkin kaipaan sitä siihen aikaan enemmän kuin koskaan.Haluan takaisin kotiin!!



Taloudellisesti meillä tulisi tiukkaa jos olisin kotona, joka olikin syy siihen että lähdin töihin, mutta tarkempaan laskettuani ei mulle paljon paalua kerry, kun maksan sen ihanan diesel-autoni ja dieselit (työmatka 40 km suunta)..



Rahahan ei saisi olla se ratkaisu, mutta meillä oli.



Mielipide sinulle: JÄÄ KOTIIN,, muutamaksi kuukaudeksi pidempään.Ei se muutama kuukausi urasi kehityksen suuntaa muuta.Tiedän tasan kuinka ihanaa on mennä töihin, mutta tiedän myös kuinka itseäni juuri nyt, tälläkin hetkellä kaduttaa ihan helvetisti että maanantaina lähden töihin kello 6.16 ja näen lapseni klo 18.00!!



Omakohtainen kokemus ..lapset ovat varmasti paljon mielummin sinun kanssasi kuin hoitotädin.Ainakin omaní olisivat!!



t: jamio

Meillä esikoinen meni 1v2kk hoitoon, koska en olisi kestänyt " vain" kotonaoloa ja poika oli samanlainen. Siis jos päivä meni kaksin niin molemmat olivat ärtyneitä ja poika keksi kaikki mitä ei saa tehdä. Jos oli päivä jolloin oli kerhoa tms. jossa tapasi muita lapsia, niin kaikki sujui hyvin. Kaikille tämä ei sovi. En olisi lähtenyt töihin " työhimosta" huolimatta, jos lapsi olisi ollut arka ts. ei vielä sopiva hoitoon.



Suosittelen käyttämään osittaisen hoitovapaan mahdollisuuden ainakin aluksi. Itse tein lyhyttä työpäivää puoli vuotta. Työnantajalle oli parempi että tein töitä joka päivä kuin 4pv/viikossa. Ja sen asian päättää työnantaja. Olin anonut osittaista siihen asti kun poika täyttää 3v mutta aika pian selvisi, että ajatus on huono pojan kannalta. Siis alkuun oli hyvä että hoitopäivä oli lyhyt, mutta kun poika tottui hoitopaikkaan, -rytmiin ja -kavereihin niin lyhyen päivän vuoksi hain hänet juuri silloin kun olivat heränneet päiväunilta, syöneet välipalan ja tulleet pihaan. Eli tuli kamala huuto kun hain pois juuri kun leikit alkoivat ja kotona " jouduimme" sitten jäämään puistoon, että poika saa ulkoilla ja kaksin, koska siellä ei ollut vielä muita lapsia. Päätimme, että kesäloman jälkeen aloitan täyden työpäivän ja poika saa leikkiä hoitopaikassa kavereiden kanssa iltapäiväulkoilun. Muutenkin vaihdoin työpistettä lähemmäs hoitopaikkaa työtehtävien muuttumisen vuoksi, joten pojan hoitopäivä piteni vain tunnin, koska matkoista jäi aikaa pois. Tilanne parani eli kesäloman jälkeen poika oli ehtinyt leikkiä pihalla ennenkuin menin hakemaan ja lähti kiltisti kotiin.



Poika on ollut nyt 2 vuotta hoidossa enkä ole kyllä katunut töihin lähtöäni. Sekä poika että äiti ovat tyytyväisiä ja äitikin jaksaa paremmin. Joskus harvoin käy mielessä, että hoitotäti näkee monta asiaa ja uuden oppimista ennenkuin minä mutta toisaalta taas olemme viikonloput perheen kesken ja kun vanhemmilla on lomaa niin on pojallakin eli poika on kotona aina kun edes toisella vanhemmista on lomaa (ellei ole joku tuiki tärkeä pakollinen meno jonka takia vapaata on pitänyt ottaa esim. lääkärit yms.).



Jos ja kun toinen lapsi toivottavasti meille joskus suodaan niin olen lähes varma että lähden töihin suurinpiirtein samoihin aikoihin. Mielestäni kotona pitää olla siihen asti kun lapsi kävelee ja on siis omatoimisempi kuin " vauva" eli jonkin verran hoitovapaata pitäisin, mutta tuskin siihen 3 vuoteen asti.

Olen ollut kotona nyt pari vuotta ja toinen on tulossa ensi vuonna. Koko tämän ajan olen kaivannut töihin mutta samalla olen nauttinut kotona olostakin koska tiedän että lapsikin siitä nauttii ja tämä on hyvin lyhyt aika. Mutta se kaipaus töihin ja itsensä toteuttamisen tarve....se on valtava. Ajattelen kuitenkin että koko elämän mittakaavassa muutama vuosi kotona on todella lyhyt aika ja niinkuin ap sanoit, se on lapselle taas pitkä (ja tärkeä) aika. Onneksi tuli tehtyä töitä monta vuotta " varastoon" ennen esikoista.



Neuvona sanoisin, että tee mitä sydämesi sanoo.



Lapsesi tarvitsevat äitiään mutta pärjäävät varmasti loistavasti hoitajan kanssa ja ennen kaikkea he tarvitsevat onnellisen ja hyvin voivan äidin.



K rv 22+5 ja poika -05

Olin kotona yhteensä 3,5 vuotta kahden lapsen äitiyslomien ja hoitovapaiden kanssa.



Minulle äitiyslomissa ja hoitovapaissa oli (tietenkin lasten lisäksi ) yksi todella iso motivaatio: laillinen lupa olla pois töistä! Kesäduunit ja muut mukaan lukien ehdin olla töissä ennen esikoisen tuloa 20 vuotta. Minulla on vakityö, hyvä liksa, motivoiva työ ja kaikki hyvin mutta silti olin aivan innoissani kun kerrankin sain ihan luvan kanssa olla töistä pois. Kun lapset ovat kouluunmenoiässä, harkitsen vuorotteluvapaata tms. Nyt teen lyhennettyä työaikaa.



Olen motivoinut ja hyvä työntekijä vaikka teen lyhennettyä työaikaa ja haaveilen uudesta irtiotosta muutaman vuoden päästä - muutoin työ- ja perhe-elämän yhdistäminen on liian rankkaa (teen vuorotyötä).

Kun olen kotona, saan lisämotivaatiota työntekoon ja kun olen töissä, saan energiaa olla kotona.

lapseni ollessa vuoden ikäinen, mutta jäin osittaiselle virkavapaalle. Tein töitä kolmena päivänä viikossa. Mies hoiti lapsen työaikoinani, koska meille työaikojen järkkääminen on mahdollista. Ratkaisu oli ihanteellinen. Jo äitiysloman kaipasin kovasti töihin. Sinun laillasi olen " intohimoalalla" .



Olen samaa mieltä kuin moni aikaisempi vastaaja: henkisesti hyvinvoiva työssäkäyvä äiti on lapsellekin parempi ratkaisu kuin hampaat irvessä kotona oleva.



Onko ihan mahdoton ajatus, että miehesi jäisi hoitovapaalle? Tai tekisitte molemmat lyhennettyä työaikaa, jolloin lasten hoitoaika olisi mahdollista pitää lyhyenä?



Päivähoito on Suomessa laadukasta. Oma tyttäreni viihtyy päiväkodissa loistavasti vaikka onkin arka luonteeltaan.



Koen, että jaksan työpäivän jälkeen (tai oikeastaan ennen, olen iltatöissä) olla lapselleni aidosti läsnä paremmin töiden alettua. Ja lapsi pursuaa innostavia juttuja päiväkodista.



Kukaanhan ei voi ratkaisua tehdä puolestasi. Mutta päätät kummin päätät, ole sitten sydämestäsi mukana päätöksessäsi. Jos menet töihin, tee se iloisella mielellä ja pää pystyssä, jos taas jäät kotiin, älä haikaile töihin vaan yritä nauttia kotona olemisen hyvistä puolista. Tokihan niitäkin on pilvin pimein!



Terveisin tyytyväinen " uraäiti"

Mutta päätin kuitenkin jäädä kotiin vielä ensi syksyyn, alunperin ilmoitin palaavani joulun jälkeen. Pojat ovat syksyllä 4v ja 2v.

Suosittelen, että jäät kotiin vuoden loppuun eli olet kotona vielä ylimääräistä 4 kuukautta.

" Nyt kuitenkin tiedän miten nopeasti aika kuluu ja miten pieni 1v4kk ikäinen on. Miten lyhyt aika parikin vuotta on urallani ja miten pitkä lapsilleni. Esikoinen nauttii olla kotona, todella ja kuopus on kovin äitiin ripustuvaa ja herkkää tyyppiä. Kärsin ajatuksesta että joutuisin laittamaan hänet hoitoon liian pienenä, vaikka hänellekin tulisi kotiin hoitaja, ei päiväkotia. "



Tuossahan jäsennät asian kirkkaasti: lapset viihtyvät ja ainakin pienempi TARVITSEE sinut kotona. Et jää töissäsi jälkeen, vaikka olet poissa. Karriokoiden voin neuvoa, että päätät nyt lähinnä siitä, miten reagoit tuohon lasten tarpeeseen vai onko oma tarpeesi suurempi.



Melko mustavalkoista. Vaikeampaa olisi, jos pitäisi ynnätä taloudellinen puoli tai jos jäisit kehityksen jalkoihin työpaikalla. Kun niitä ei ole, on valinta mielestäni helpompaa. Ainakaan alkuvuoteen asti eli 4kk lisää kotona jaksat varmasti omia tarpeitasi lykätä, eikö vaan?



Joku kirjoittikin, että jos yhtään haluaa illalla tehdä jotain omaa, kuntoilla tai muuten harrastaa, on sekin sitten lapsilta pois. Jos sinulla on joku tärkeä harrastus, mieti, että voit ainakin hyvällä omallatunnolla jatkaa sitä kotona olessasi.



Usein hoidon aloitus ja uusi arki sujuvat ihan hyvin, mutta ei kukaan hoitaja korvaa äitiä. Viittaan tällä siihen, että kuopuksesi on erittäin takertunut sinuun. Minunkin yksi neljästä on tallainen, joka tarvitsee paljon läheisyyttä. Tunnen kyllä nahoissani, jos hän on ollut hoidossa, kiukku ja takertuminen on moninkertaista.



Lisäksi toit viestissäsi melko selvästi esiin, että hoidon aloitus on sinulle jo etukäteen kova omantunnon kolkuttelun paikka. Miten sitten pystyt niihin töihin keskittymään, jos käyt oikeinväärin-kamppailua jo etukäteen? Mietin vain tätäkin puolta.

Suhtaudun työhöni samanlaisella intohimolla, kuin sinäkin omaasi. Rakastan työssäkäyntiä ja työntekoa ylipäänsä. Rakastan toki myös lastani ja hoivasin poikaa suurella rakkaudella ollessani äitiys- ja vanhempainlomalla. Joku siinä kotona olossa vaan turhautti. Meillä työhön palaamiseni suurin syy oli taloudellinen tilanne, iso pankkilaina. Palasin töihin todella mielelläni. Tunsin taas saavani jotain aikaiseksi. Pojan ollessaa 1 1/2 -vuotias elämäntilanteemme yllättäen muuttui. Palasimme mieheni synnyinseudulle ja teimme yhteisen päätöksen, että jään kotiäidiksi. Hoidan poikaani ja mieheni iäkästä, monisairasta isoäitiä. Valtavan suuri elämänmuutos, joka vaatii opettelua. Vanhemmat naispuoliset työkaverini sanoivat, etten tule koskaan katumaan sitä, että jäin hoitamaan poikaani kotiin. Siinä he olivat aivan oikeassa. Polta palata töihin on kova, mutta yritän asennoitua kotiäitiyteen samalla poltteella kuin työntekoon. Opettelin alkuun rytmittämään päiväni tarkaan. Tiettyyn aikaan päivästä teemme tiettyjä asioita. Olemme pojan kanssa paljon kotoa pois. Käymme leikkipuistoissa, kerhoissa, aloitamme liikunta harrastuksen jne. Yritän pitää kotini siistinä ja tukea miestäni kaikin tavoin omassa työssään. Huomasin, että kotiäitinä minulla on paljon vähemmän omia vapaahetkiä, kuin työssä käyvänä pienen lapsen äitinä. Monesti päivän ensimäinen vapaa hetki on lyhyt kahvitauko pojan nukkuessa päiväunia. Seuraava vapaahetki onkin usein klo 22 jälkeen illalla. Kun rytmittää elämänsä kunnolla, ei ehdi kiipeillä seinille eikä turhautua. Ja poika tuntuu olevan todella onnellinen. Tyytyväinen lapsi hän oli aikaisemminkin. Hän oli valtavan hyvässä päiväkodissa. Tee ratkaisu, joka sinusta tuntuu parhaalta. Oman kokemukseni mukaan voin suositella sitä muutaman kuukausen kotonaoloa, jos se on kerran taloudellisestikin mahdollista. Älä kuitenkaan syyllistä itseäsi työhön paluusta. Tuskin sekään on kenenkään kannalta huono vaihtoehto. Töitä ehdit kuitenkin tehdä vielä monta vuotta, lasten ollessa isompiakin.

Perheessänne on kai kaksi vanhempaa? Miten mies voisi osallistua lasten hoitoon? Tehdä lyhennyttyä työpäivää tai ottaa vaikka vuorotteluvapaata? Voisiko hän hoitaa välillä lapsia ja sinä olla töissä? Ettei vaihtoehdot ole vaan siinä että sinä hoidat lapsia kotona tai menet töihin ja lapset hoitoon.



Ja toinen asia minkä joku muu jo kirjoitti että tunnut painiskelevan kumpi vie voiton lasten tarve kotona oloon ja äitiin vai sinun tarpeesi töihin. Ja eihän se ihan noin simppeliä tosiaan taida olla, mutta pääpiirteittäin tämä on kai keskeinen kysymys. Eli kumman laitat päällimmäiseksi?



Kirjoitettu on myös tuo kotona oloon opettelu ja intohimoinen suhtautuminen myös tuohon " työhön" . Siinä on oppimisen paikka, ihan kuin uudessa työsuhteessa uuteen työhön opettelu. Kotona viihtymisen eteen voi itsekin tehdä paljon ja pyrkiä näkemään myös muita ihmisiä ja liikkumaan.



Useampi kirjoitti Suomalaisen päivähoidon laadukkuudesta. Tietyllä lailla se on varmaan laadukastakin, mutta välillä tuntuu riittävän kun lukee tätä palstaa tai kuuntelee tuttavien kokemuksia ja omiakin, niin en osaa pitää sitä niin laadukkaana ja hyvänä aina. Riippuen hoitopaikasta ei kaikki siellä niin hyvin aina välttämättä ole ja alan työntekijät tuntuvat yleisöosastopalstoilla ja jutellessa välillä aivan kypsyneeltä työolosuhteisiinsa ja jaksamiseensa. Eli ei sitä päivähoitoa ihan pelkästään voi hehkuttaakaan.





Itse olen ehdoton kotihoidon kannattaja. Kirjoituksesi osui kuitenkin aikaan jolloin minäkin painin töihin lähdön ja kotona jatkamisen kannalta. Lasten kannalta tiedän että kotona olo olisi paras vaihtoehto vielä, mutta toisaalta tekisi mieli oikeasti töihinkin. Lisäksi kuntalisän loppuminen vaikeuttaa taloudellista tilannetta (mutta venyttämällä voisi silti varmaan olla kotona ja mies sitten tekisi ylitöitä). Itsekin siis painin omantunnon tuskien kanssa pitäisikö nuorin laittaa hoitoon jo 2,5v:na osapäiväisenä ja eskarilainen pariksi tunniksi eskarin jälkeiseen hoitoon ja koululainen iltapäiväkerhoon vai jatkaisinko kotona oloa tuon täydet 3v ja sen jälkeen sumplittaisiin miehen kanssa työajat ja hoidettaisiin muutaman tunnin viikottaista hoitoa lukuunottamatta lapset kotona vielä vuoden pidempään. Koululainen meillä jo ilmoitti ettei halua iltapäiväkerhoon vaan kotiin äidin kanssa, eskarilaiselle voi eskarin alku jo olla iso muutos ja riittävän pitkä päivä ilman ylimääräistä hoitoa ja pienin olisi varmaan vielä mielellään kotona pidempään, kunnes jo hieman kaipaisi kavereita. Toisaalta mietiyttää millaisia haasteita missaan töissä jos jään pidemmäksi aikaa kotiin. - Huoh. Ja lopputuloksena jään kuitenkin kotiin ja siirän töihin menoa myöhemmäksi. Sen verran tunnen itseni, mutta silti työajatukset pyörii päässä...

vaikka töissä käynkin :-)

menin töihin heti esikon ollessa 11kk, tuntui etten saanut kotona mitään aikaiseksi ja hypin seinille :-)

Teen vuorotyötä mieheni kanssa, joten lapsi oli edelleen kotona ja kun palasin takas töihin olin raskaana. toisen raskauden jälkeen olin 4kk hoitovapaalla.Esikko aloitti hoidon 2v2kk emme saaneet kuopusta hoitoon joten jatkoimme kuopuksen hoitoa kotona ja esikko oli 12p/kk hoidossa.

Nyt elokuussa kuopus pääsi samaan paikkaan ollessa 2vja nyt lapset 14 p/kk hoidossa.

periaatteessa emme tarvitsisi vieläkään hoitoa mutta minun nukkumisestä yövuoron jälkeen ei tule mitäänjos lapset kotona eivätosaa ollahiljaa :-) Ja isillä nuo aamutoimetkestää etteivätnopeasti aamulla pääse ulos:-)



Minä viihdyn töissä ok ja tykkään että omaarahaa. inhottavaa hoitovapaalla pyytää mieheltä saako kaupparahaa :-)



Nyt pojat 2v4kk ja 3v7

Esikoinen aloitti hoidon ollessaan 1v2kk ja minä oikein paloin halusta päästä töihin. Päivisin tuntui turhauttavalta olla vaan kotona ja tavata muita äitejä ja lapsia, kun olisin niin mielelläni ollut töissä. No, töihin meneminen oli sitten meidän tapauksessa hyvä ratkaisu (ainakin alkuun), koska itse ainakin osasin arvostaa ja nauttia lapsen kanssa vietetystä ajasta enemmän, kun päivät sain olla aikuisten seurassa ja tehdä mielenkiintoisia töitä.



Huono omatunto kuitenkin kulki mukanani, sillä jouduin matkustelemaan työn puolesta ympäri maailmaa todella paljon=140 päivää vuodessa. Kauheita olivat ne hetket, kun tulin kotiin työmatkalta ja tyttö ei ollut tuntevinaankaan, vaan meni vaan isin syliin ja äiti oli kuin ilmaa...itku oli kurkussa monta kertaa.



JOssain vaiheessa, itsekin matkusteluun kyllästyneenä, irtisanouduin työpaikastani ja päätin hakea töitä, jossa ei tarvinnut matkustella samaan tapaan kuin aikaisemmin. Mieluinen työpaikka löytyi ja aloin yllätys, yllätys odottamaan toista lasta. Toinen tyttö syntyi ja jäin äitiyslomalle. Kahden kanssa sitten viihdyinkin kotona paljon paremmin, sillä 3-vuotiaasta oli jo kummasti seuraa äidille ja muutenkin kotona olossa oli jotain " järkeä" kahden kanssa ollessa. Kuopus aloitti hoidon muutama kuukausi sitten ollessaan 1,8 vuotta. Töihin menin mielelläni, mutta nyt on itsellä tunne, että pystyb paremmin määräämään omasta työajastani, enkä ole Finnairin aikataulujen armoilla.



Sinun tapauksessa teet päätöksen, mikä on juuri sinusta parasta. Tosiasia lienee se, että kun äiti voi hyvin, niin perheessä muutkin voivat keskimäärin hyvin. Kiukkuinen ja äkäinen äiti ei ole kenellekään hyväksi, mutta elämästään nauttiva ja siihen tyytyväinen äiti on.

kun kyse on vaan muutamasta kuukaudestaja sinulla on vakipaikka odottamassa. Itse olisin ollut kotona kauemmin kuin 2 x hieman yli vuoden - mutta koska olen pätkätöissä tutkijan yliopistolla on ollut valitettavasti pakko palata ja olenkin tosi kateellinen kaikille äideille, joilla on vakituiset työpaikat ja mahdollisuus pitää hoitovapaita....

Tottakai hoitoonvieminen mietityttää jokaista äitiä jo etukäteen: ei se silti tarkoita, että silloin pitäisi automaattisesti jatkaa kotona olemista. Eikä taloudellinen tilanne ole ainoa asia, joka " oikeuttaa" töihinpaluun, vaan useinhan taloudellinen tilanne on järjestettävissä ainakin muutamaksi kuukaudeksi (esim. asuntolainan lyhennysvapaa jne), mutta henkiset syyt (äidin jaksaminen, lapsen henkilökohtainen tarve/ripustautuminen äitiin) ovat mielestäni ne paljon tärkeämmät. Ei siis ole mustavalkoinen päätös, vaikka kyseessä onkin nyt " vain" äidin intohimo töihin.



Jotkut äidit tuntuvat olevan kotona vain, koska ympäristö niin vaatii ainakin siihen asti, että lapsi on 3-vuotias. Ja sitten jotkut kotona olevat äidit vain valittavat kotona olostaan ja väsymisestään ja sanovat kaipaavansa takaisin töihin (mikseivät sitten mene edes osa-aikaisesti?). Usein voisikin olla parempi ratkaisu mennä töihin vaikka osa-aikaisesti (jos mahdollista siinä työssä), jolloin äiti ei täysin tylsistyisi kotona oloon ja jaksaisi olla " parempi" äiti lapselleen niinä päivinä, kun on kotona. Kaikkien perheet, työtehtävät, lapset ja äitien luonteet ovat erilaisia, mitkä ovat tärkeämpiä harkittavia asioita kuin pelkkä taloudellinen tilanne. Olen kyllä kuullut sellaistakin, että perheen isä on " vaatinut" vaimoaan jäämään kotiin lapsia hoitamaan ja ihmetellyt, jos äiti ei jaksa, kun " kyllähän kaikkien muiden lasten äidit jaksavat hoitaa lapsiaan iloisina monta vuotta kotona" ... Myöskään toisten äitien syyllistäminen ei auta asiaa.



Mielestäni ura kyllä voi odottaa useimmilla aloilla, vaikka äitiyslomalla ollessaan helposti tunteekin ehkä unohtaneensa " kaiken" ja pelkää sen vuoksi kotiin jäämistä pidemmäksi aikaa. Itse olen nopeasti muuttuvalla alalla ja esikoisen jälkeen töihinpaluu pelottikin oikeasti aivan turhaan, koska kuitenkin parissa viikossa olin perehdyttänyt jo itseni vuoden aikana tapahtuneisiin muutoksiin (tietysti vasta pintapuolisesti) ja parissa kuukaudessa oli työtehonikin jo palautunut (alussa meni enemmän aikaa miettimiseen, kun ei heti tiennyt parasta ratkaisua jne). Eli sitä " jälkeenjäämistä" ei kannata mielestäni pelätä!



Tärkeämpää onkin äidin jaksaminen. Jos tuntuu, että kotona ollessa seinät alkavat ahdistaa, lähellä ei ole mukavia äitituttuja tai äiti ei vain jaksa lähteä lukuisiin lapsiaktiviteetteihin (perhekerhot, muskarit, jumpat, avoimet päiväkodit, leikkipuistot), ehkä on parempi mennä töihin edes osa-aikaisesti (esim. 3-4 päivänä viikossa tai lyhyttä päivää), kuin jäädä kotiin sinnittelemään " parempana" kotiäitinä. Töihin lähtö ei tee sinusta huonompaa äitiä, vaan ehkä jopa paremmin jaksat kestää lapsesi kiukuttelut ja te kaikki nautitte enemmän yhteisestä ajasta, kun saat myös itseäsi toteuttaa intohimo-työssäsi. Ehkä myös miehesi pystyy järjestämään enemmän kotiaikaa, kun tietää, ettei perheen taloudesta huolehtiminen ole enää vain hänen vastuullaan.



Lasten erilaisuus täytyy tietysti myös pyrkiä huomioimaan eli jos lapsesi on kovin ripustautuva, ehkä on parempi ottaa töihin paluussa ainakin erittäin pehmeä alku eikä heti palata töihin 100% (ja mahdollisesti joutua tekemään vielä ylitöitäkin). Toisaalta mukavan hoitopaikan ja -kavereiden löytyminen saattaisivat vähentää tuota ripustautumista äitiin eikä hoidon aloittaminen olisikaan niin kamalaa, kuin sitä etukäteen aina pelkää.



Omaa töihinpaluutani esikoisen jälkeen auttoi se, että mieheni jäi kuukaudeksi kotiin pienen lapsen (vasta 10kk) kanssa. Tämä myös lähensi miestä ja lasta entisestään (mieheni on aina ollut erittäin aktiivinen isä) ja toisaalta totutti meidät jakamaan arjen askareet yhdessä. Usein isä on tottunut äidin hoitavan kaikki ruokaostokset ja kotityöt kotona ollessaan ja isä saattaa kuvitella kaiken jatkuvan ennallaan, vaikka vaimo palaakin töihin...



Töihinpaluussa nautin tosi paljon jopa työmatkasta (ihana hiljaisuus junassa ja sai lukea uutislehteä ihan rauhassa hetkisen) ja lounastauosta (sai syödä ruokansa rauhassa ilman, että piti samalla hoitaa sylissä istuvaa lasta). Arkea helpottamaan käytimme siivouspalvelua kerran viikossa, sillä vaikka töihin jouduinkin palaamaan mielestäni liian aikaisin taloudellisista syistä, halusin vastapainoksi käyttää osan " ylimääräisestä" palkastani perheen arjen ja yhteisen vapaa-ajan parantamiseksi tällä tavoin (3,5h viikossa 60%-kotitalousverovähennysten jälkeen 40¿/vko). Silti niitä kotitöitä tuntui riittävän joka illalle, sillä eihän viikkosiivooja tehnyt muuta kuin " perussiivouksen" ja vain kerran viikossa :-)



Esikoisen tarhan aloitus (11kk) sujui esimerkillisesti, ilman MITÄÄN ongelmia tarhassa tai kotona ja hän nauttii siellä olosta edelleen tosin vain osa-aikaisesti, kun jäin uudelleen äitiyslomalle oltuani vuoden töissä. Töihinpaluuseeni vaikutti myös se, että halusimme toisen lapsen suht' pienellä ikäerolla (nyt vajaa 2v) ja tiesin, etten nimenomaan henkisesti olisi jaksanut olla yhtäjaksoisesti kotona vähintään 3 vuotta (jolloin kuopuskin olisi ollut 1.v). Nyt nautin kotona olosta erityisen paljon, kun sain välillä käydä hengähtämässä töissäni ja koin, ettei töihinpaluu uudelleenkaan olisi sen vaikeampaa (etukäteen pelkäsin tosi paljon). Tällä kertaa haluan olla kotona todennäköisesti pari vuotta, mutta en ota siitä mitään paineita, vaan oikeasti kuulostelen myös omia tuntemuksiani ja jaksamistani. Minun ammatissani töihinpaluu ei oikein onnistu osa-aikaisesti, mikä olisi kuitenkin minulle mieluisempaa (sitten joskus, kun se taas edessä on).



Mielestäni sinusta tekee hyvän äidin jo se, että todella pohdit näitä asioita eikä se tee sinusta huonoa äitiä, että " itsekkäistä" syistä haluat takaisin töihin. Kesän jälkeen lapsesi osaa kuitenkin jo varmasti kävellä ja ehkä puhuakin hieman ja eiköhän ripustautuminenkin hieman vähene, kun ikää tulee lisää ja hän tutustuu ympäröivään maailmaan :-)



Tsemppiä!

Meidän 1v5kk junnu laskeutuu juuri pehmeästi päiväkotiin ja minä ryhdyn tosissani etsimään töitä. Tätä on edeltänyt vaimon kotonaolojakso ensimmäiset 7kk, kotivanhemman vaihto ja oma 10 kk kestänyt kotiäitijaksoni. Omalta osaltani suosittelisin lastenhoitovastuun jakamista vanhempien kesken, jos se vain on mahdollista?



Pystyisikö miehesi kantamaan oman kortensa kekoon syksyllä? Ottamaan vähän hoitovapaata ja päästämään sinut välillä töihin? Tai pitämään kesälomansa vasta syyskuussa ja antamaan lapsille lisäkuukauden kotona?



Ainakin meillä kotivanhemmuusvastuun vaihtuminen lujitti molempien vanhempien suhdetta lapseen ja lisäsi myös molemminpuolista arvostusta toisen roolia kohtaan, ja auttoi ymmärtämään niin kotivanhemman kuin työssäkäyvänkin vanhemman arkea. (+ paransi parisuhdetta)



Vaimoni sai tietää, millaista on kun ryytynyt kotiäiti heivaa lapsen syliin sillä sekunnilla, kun työstä palaava avaa rankan työpäivän jälkeen kotioven, niin ettei vessaan asti pääse tai saa voileipää syötyä. Itse taas pääsin kokemaan, miltä tuntuu, kun toinen tulee kaupungilta virkistyneenä ja syli täynnä aleostoksia eikä itse ole päässyt päivässä hiekkalaatikkoa pidemmälle...



En ole katunut kotonaolojaksoani, mutta en myöskään (ainakaan nyt) kadu sitä, että laitan lapsen hoitoon näin " pienenä" . Lapsi vaikuttaa viihtyvän päiväkodissa (on sosiaalinen luonne.. lapset ovat tietty yksilöitä ja kaikki eivät viihdy) ja kolmen vanhemman voimin (lapsella on myös etäisä) pystymme pitämään päivät lyhyinä (6h normaalisti) ja antamaan lapselle yhden ylimääräisen kotipäivän viikossa, eli hän on päiväkodissa neljä päivää viikossa.



Jos hinku työelämään on kova ja kodin seinät kaatuu päälle, puhu asiasta miehesi kanssa ja koittakaa sumplia joku yhteinen ratkaisu, joka olisi koko perheelle mahdollisimman hyvä!

Lasten hoitopaikkojen saaminen on huomattavasti helpompaa kesäloman jälkeen kun tammikuussa.