Lue keskustelun säännöt.
Onko moraalisesti oikein?
22.02.2007 |
Ystäväni on raskaana miehelle, jonka kanssa juuri erosivat todella repivän ja vaikean parisuhteen jälkeen. Sai vasta eron jälkeen tietää olevansa raskaana. Hän kuvitteli miehen ottavan hänet takaisin raskausuutisen kuultuaan, mutta mies ei missään nimessä aio sitä tehdä (olen puhunut hänen kanssaan). Ystäväni on epätoivoinen, melkein sekopäinen tällä hetkellä ja pelkään hänen puolestaan.
Ystävälläni on ennestään kaksi suht pientä lasta, joiden isä ei ole heidän kanssaan tekemisissä. Hänellä on nyt jo suuria vaikeuksia jaksaa lastensa kanssa ja usein suren heidän kohtaloaan ja mietin, miten vielä paremmin osaisin ja voisin heitä tukea. Muuta tukiverkkoa heillä ei sitten juuri olekaan. Ystäväni vanhemmat ovat kuolleet ja sisaruksia ei ole. Hän asuu monen sadan kilometrin päässä Pohjois-Suomessa, minä idässä, joten minustakaan ei aina ole auttajaksi.
Ystäväni exä ei enää halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Ei todellakaan halua lasta, vaan on sitä mieltä, että nainen " hankkiutui tahallaan raskaaksi kiusatakseen ja painostaakseen häntä" . Isyydestäänkään ei ole varma. Sanoo ottavansa taloudellisen vastuun lapsestaan, jos pakko on, mutta ei halua nähdä lasta eikä tämän äitiä koskaan, sillä hänen mielestään nainen tekee väärin, jos tekee lapsen välittämättä isän mielipiteistä. Eikä lasta saa tehdä tietoisesti isättömäksi. Ystäväni sanoi hänelle, että pitää lapsen joka tapauksessa " muistona" . Miehen mukaan tämä on itsekästä ja väärin lasta ja häntä kohtaan, sekä niitä jo olemassaolevia lapsia kohtaan, jotka jäävät entistä enemmän äitiään vaille, kun uusi vauva tulee.
Mielestäni ei ole oikein tehdä lasta tuollaiseen tilanteeseen. Juu, tiedän, että lapsi on syytön tähän kaikkeen, mutta en oikeasti usko, että tämä äiti on kykenevä handlaamaan raskautta ja vauva-aikaa tuossa mielentilassa ja hoitamaan vielä muita lapsiaankin. Hänellä on tarpeeksi vaikeaa itsensä kanssa jo muutenkin. En edes harkitsisi kehottavani häntä aborttiin, jos se sotisi hänen periaatteitaan vastaan, mutta kun siitä ei ole nyt kyse. Kyseessä ei ole ihminen, joka periaatteessa on aborttia vastaan, vaan hän on tehnyt abortin ennenkin. Silloin tämä samainen mies olisi halunnut lasta hänen kanssaan, mutta hän ei siihen suostunut. Eli silloin, kun heillä vielä oli toimiva parisuhde, hän abortoi heidän yhteisen lapsensa miehen toiveista huolimatta, ja nyt sitten kun ovat eronneet, yrittää " pakottaa" hänet isäksi. Minun mielestäni tuo on väärin!! Tuo on leikkimistä, pelleilyä liian isoilla asioilla.
Kaipaan mielipiteitä! Saa haukkua, olla eri mieltä - ihan mitä vaan! En tiedä, mitä ystävälleni enää sanoisin. Hän on minulle rakas ja haluan olla hänen tukenaan tekee hän sitten minkä ratkaisun tahansa, mutta pelkään, että hän sotkee oman ja lastensa elämän entistäkin pahemmin :-( En usko, että hän jaksaa tätä kaikkea, koska on ollut hyvin epävakaa viime aikoina. Tiedän, että monet ovat sitä mieltä, että lapsella on oikeus elää, kun hän " on jo olemassa" , mutta entäs muiden lasten oikeudet? Eikö heillä ole oikeus äitiin, joka heitä jaksaa hoitaa?
Voinko minä sanoa ystävälleni nämä mielipiteeni? En tiedä, voinko puuttua asiaan, vaikka hän minun mielipiteeni haluaisikin kuulla. On ehkä vähän liian isosta asiasta kyse...
Kommentit (10)
Eikö kellään ole mielipidettä asiasta? :-(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen kanssanne samaa mieltä, mutta silti pohdin sitä, että onko oikein neuvoa toista ihmistä tekemään tuollainen ratkaisu? Tuntuu vain, että jonkun se on pakko sanoa, jos hän ei lapsen isää usko!
Ap
Sanoit, että on väärin tehdä lasta tuohon tilanteeseen.. se on nyt jo tehty. Tehdyn saa kyllä tekemättömäksi, mutta se ei ole oikein, vaikka suomen laki niin sanoisi. Yksinkertaisesti sanottuna jos nussii niin on oltava valmis kantamaan vastuunsa seurasi siitä mitä tahansa.
Mielipiteeni on se, että päätti ystäväsi nyt mitä tahansa niin ole vain hänen tukenaan niin paljon kuin pystyt. Hänen on tehtävä päätöksensä täysin itse. Jos painostaisit häntä nyt aborttiin hän voi myöhemmin katua sitä.
sitä mieltä, että lapsi on jo olemassa ja hänellä on oikeus syntyä maailmaan. Jos jokin taho voisi olla äidin tukena ja hänen aikaisempien lastensa tukena myös. Äiti ja perhe saisi tukea, vauva saisi syntyä. Jos sitten tuntuu, että äiti ei pysty vauvasta huolehtimaan, niin sitten vauvan voisi antaa adoptioon.
Minusta elämää pitäisi suojella. Olen ollut mukana sairaalassa, kun eräs hyvin läheinen ihminen teki abortin. Siitä on jäänyt huono mieli, vaikka aikaa on mennyt kohta 10 vuotta. Varsinkin nyt kun minulla on oma lapsi, niin vauvan abortoiminen tuntuu erityisen väärältä. Toivoisin, että naiset voisivat edes kantaa ja synnyttää lapsen ja antaa sen sitten toisten kasvatettavaksi, jos eivät itse halua tai pysty huolehtimaan. Tämä on minun mielipiteeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, helppohan se on lällätellä, että " mitäs menit nussimaan" ja sanoa, että vastuu pitäisi pystyä kantamaan, mutta entäs jos ei pysty? Kärsiköön äiti sitten, niinkö kasi ajattelee? Mutta entäs lapsi ja ne aikaisemmat lapset? Hehän siinä sitten eniten kärsivät.
Ysin kommenttiin sen verran, että hyvähän se olisi, jos äiti ja lapset saisivat apua, mutta kun äiti ei ole aiemminkaan suostunut ottamaan mitään ulkopuolista apua, siis viranomaisapua, vaikka sitä on hänelle useasti tarjottu/ehdotettu.
Adoptioon antaminen voi olla vaihtoehtoinen ratkaisu esim. nuorelle äidille, jolla ei ole aiempia lapsia. Mutta miten äidin raskaus ja lasten sisaren/veljen poisantaminen vaikuttaa näihin vanhempiin sisaruksiin ja äidin mielenterveyteen? Miten äidin tämänhetkinen mielentila (ja mielenterveyden tila) ja uupumus vaikuttaa sikiöön? Millainen siitä lapsesta tulisi? Sitä vain tässä mietin...
Ap
vaihtoehtona.
Minustakin pitää kantaa elämästään ja naimisistaan vastuu, mutta ystäväsi käytös osoittaa jo nyt ettei hän kykene edes hoitamaan ehkäisyä kuntoon, eikä ihmissuhteitaan tällä hetkellä saati perhettään.
Henkinen epätasapaino on minun mielestäni aivan yhtä hyvä syy tehdä abortti kuin että " raskaus uhkaa naisen henkeä fyysisesti" . Mutta koska henkinen epätasapaino on vaikeampi diagnostisoida absoluuttisesti (että kuinka lähellä hermoromahdusta/mielenterveyshäiriötä sitä nyt oikein ollaan) niin on helppo syyllistää ja vaatia lapsen synnyttämistä.
Se, ettei suostu ottamaan apua vastaan vaikka on selkeästi sen tarpeessa on minusta jo paha oire henkisestä epätasapainosta.
5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näen työssäni aivan liian usein näitä lapsia, " joilla on ollut oikeus syntyä maailmaan" ja aivan liian usein toivon, että niin ei olisi kuitenkaan käynyt.
Abortti on aina huono ja viimeinen vaihtoehto, mutta joskus ei vain juuri muuta ratkaisua kokonaistilanne arvioiden ole. Joskus se kamelin selkä kuitenkin katkeaa, ja joku korsi siinä kuormassa on se viimeinen. Mun mielestäni tässä tilanteessa kaikkein tärkeintä on äidin jaksaminen siten, että hän pystyy pitämään oman päänsä kasassa ja olemaan äiti jo olemassa oleville kahdelle lapselleen elämäntilanteessa, joka muutenkin on äärimmäisen stressaava kaikille.
Olen samaa mieltä. Hirvittää, kun ei ihminen itse tajua tarvitsevansa apua. Tai tajuaa, mutta ei tee mitään asian eteen. Ei kuulemma halua ulkopuolisia kotiinsa " kyttäämään" , kun olen ehdottanut perhetyöntekijän pyytämistä. Ei usko, vaikka kuinka olen yrittänyt selittää itsekin alaa tuntevana, etteivät sosiaaliviranomaiset tms. ole mitään hirviöitä :-(
Mielestäni abortin teko tuossa tilanteessa on juuri sitä vastuun kantamista. On pystyttävä tekemään se ratkaisu, jos ei muuhun kykene, ja jos muussa tapauksessa perhe kärsisi kohtuuttomasti. Lasten tekeminen valmiiksi vaikeisiin tilanteisiin on vastuuttomuutta.
Ap
tekemään abortti?
Minusta ystäväsi tilanteessa abortti olisi ainoa järkevä vaihtoehto.
Jaksamista sinulle ystäväsi tukena.